
Huhtikuun pyhäkoulu
PÄÄSIÄISEN RIEMUA
Jeesus elää (Luuk.24:1-10)
Tieltä kuuluu askelia. Maria Magdaleena ja hänen ystävänsä kulkevat hiljaa ja vähän kumarassa. Heillä on käsivarsillaan korit, joissa on hyvänhajuisia yrttejä.
Jerusalemissa on aamu, viikon ensimmäinen päivä. Aurinko on juuri noussut ja on hiljaista.
Maria Magdaleena ja hänen ystävänsä eivät huomaa tätä kaunista päivän alkua, vaan heidän ajatuksensa ovat muualla, viime päivien tapahtumissa.
Murheellisina naiset juttelevat Jeesuksesta, joka oli ristiinnaulittu ja kuollut.
He muistelivat, kuinka Jeesus oli viety kalliohautaan.
Jeesus oli ollut erityisen läheinen Maria Magdaleenalle. Nyt naiset toisiaan tukien ja itkien lähestyivät Jeesuksen kalliohautaa. Samassa Maria Magdaleena huudahti ystävälleen: ” Miten me saamme vieritetyksi sen suuren kiven Jeesuksen haudan edestä! Ja miten me sitten voimme voidella Jeesuksen, meidän ystävämme ruumiin!”
Naiset hätääntyvät ja heidän askeleensa tuntuvat vieläkin raskaammilta heidän kulkiessaan Jeesuksen hautaa kohti.
Maria Magdaleena säikähtää, kun hän katsoo kalliohautaa, sillä kivi oli jo vieritetty pois haudan suulta.
Haudan sisältä loisti valoa. Maria Magdaleena näki enkelin seisovan heidän edessään säteilevissä vaatteissa.
Naiset polvistuivat maahan ja he kuulivat enkelin sanovan heille: ”Älkää peljästykö. Te etsitte Jeesusta, nasaretilaista, joka oli ristinnaulittu. Hän on noussut ylös. Ei hän ole täällä. Muistakaa, kuinka hän puhui teille vielä ennen kuolemaansa.”
Silloin naiset muistivat Jeesuksen sanat, jotka olivat toteutuneet. Jeesus oli noussut ylös.
Maria Magdaleenan sydän oli pakahtua riemusta, koska juuri hän sai lähteä ensimmäisenä kertomaan opetuslapsille, että Jeesus elää.
Lauletaan: Lensi maahan enkeli ( LV 38):
Lensi maahan enkeli, joutuisampi tuulta.
:,: Suuren kiven vieritti hän syrjään haudan suulta :,:
Kivelle hän istahti, puhui iloisesti.
:,: Jeesus nousi haudastaan ja elää ikuisesti :,:
Jeesus, taivaan kuningas, kuolon vallan voitti.
:,: Jälkeen pitkäperjantain näin pääsiäinen koitti :,:
Niin kuin taivaan enkeli mekin iloitsemme.
:,: Saamme rientää kertomaan: Nyt elää Jeesuksemme :,:
Askarrellaan Jeesuksen hauta:
Päällystä pahvilaatikko esim. ruskealla paperilla kalliohaudaksi. Päällystämällä purkin kannen, saat siitä haudan suulle kiven.
Valmista kartiorullista (lankarullista) tai WC-paperirullista haudalle enkeli ja kaksi naista.
Puita ja pensaita ympärille voit tehdä kartongista.
Aseta koko asetelma vihreän kankaan päälle tai sellaiselle alustalle, johon voit kylvää myös rairuohoa.
Tämä askartelutehtävä kertoo niin ihmeellisestä tapahtumasta, että viestinviejä on kirjoittanut tekstin salaviestinä, jättäen kirjaimia pois.
Osaatko sinä ratkaista viestin?
” M_ _ _ _ ä _ _ _ r _ _ s _ _ s _ _ _ ma _ _ _ _ _ _ n o _ _ _ _ _ l _ _ _ _ l _ _ _ _: hän _ _ n _ _ _ _ _ _ k _ _ _ _ _ _ _ _ a.”(Matt.28:7)
Opetuslapset ovat kuulleet Jeesuksen elävän. Ilosta hyppiessään irtosivat heidän sandaalinsa ja sotkeutuivat pahan kerran. Mikä nauha kuuluu kenellekin?
1 Jaakob
2 Pietari
3 Andreas
4 Johannes
Oletko koskaan ihmetellyt, kuinka on mahdollista, että talven pakkasista kuolleilta näyttävistä kukista, puista ja pensaista voi tulla ihanan vihreitä ja pehmoisia kesän kasveja.
Tiedät varmasti, että auringon valo ja lämpö ovat ne taikasanat, jotka saavat kevään heräämään kukoistavaksi kesäksi.
Samalla tavalla taivaan Isä on meidän ihmisten aurinko. Hän saa sydämemme kukoistamaan kaikenlaisia hyviä asioita.
Ja vaikka kerran jokainen meistä kuolee kuin kasvit talvipakkasessa, taivaan Isän lämpö vetää meitä luokseen taivaan kotiin.
Nuuhkitaan siis kevään merkkejä ja nautitaan kauniista luonnosta, jonka taivaan Isä on meille antanut.
Loppurukous
Kun olet, Jeesus, seurassamme, armosi anna johdattaa,
niin että täällä toisiamme, kuin tahdot voimme rakastaa.
Ah Jeesus, ole turvamme. Sinua aina kiitämme.
Lauletaan vielä LV 34;
Vieraalla maalla kaukana …
Taivaan Isän siunaamaa pääsiäisen aikaa sinulle sekä valoisaa kevättä.