
Toukokuun pyhäkoulu
JUMALA PITÄÄ HUOLTA (Matt 6:25-34)
Tässä pyhäkoulussa laulamme sellaisia lauluja, joissa saamme tuntea Jumalan huolenpitoa.
Laulut ovat: LV 99; Jumalan kämmenellä …
LV 100; Kun on turva Jumalassa …
LV 101; Mä olen niin pienoinen …
LV 127; Jo joutui armas aika …
Rakennetaan keväinen alttari. Etsitään esim. leskenlehtiä tai joitakin muita kevään ensimmäisiä kukkia alttarille Raamatun ja kynttilän viereen.
Hiljennytään alkurukoukseen:
On kaikki hyvin: ruoho lehteen puhkeaa.
On kaikki hyvin: kukkaloistoon peittyy maa.
On kaikki hyvin: puiden lehdet lepattaa. On kaikki hyvin: rakkaus Luojan esiin kumpuaa.
(Oma rukouskirjani)
Me elämme nyt sellaista vuodenaikaa, jota kutsutaan kevääksi. Kevät kertoo meille Jumalasta, joka on luonut kaiken , koko maailman ja antanut vuodenajat. Keväällä huomamme, kuinka Jumala antaa auringon lämmittää maan, niin että lumet ja jäät sulavat, kasvit ja eläimet virkoavat.
Muuttolinnut saapuvat takaisin etelän lämpimistä maista kesäisille asumasijoilleen, yli merien ja maiden. Koko talven ne ovat viettäneet lämpimissä maissa paossa kylmyyttä ja ravinnon puutetta Jumala on antanut niille vaiston, jonka avulla ne osaavat tulla takaisin meidän iloksemme ja saamme joka kevät kuunnella niiden kaunista laulua.
Muistatko, mitkä linnut ovat talvellakin ilonamme ?
Muistatko, mitkä linnut tulevat jälleen kesäksi luoksemme?
Askartele pyhäkouluhuoneen seinälle taivaan lintuja kartongista. Koristele ne kaikella mahdollisella jäännösmateriaalilla (esim. napit, helmet, langan pätkät, kirkkaat paperit …).
” Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen isänne ruokkii ne.”
Matt.6:26
Jumala on luonut kaikki puut, kukat ja heinät. Keväällä hän antaa auringon lämmittää kosteaa maata niin että kasvit heräävät ja alkavat kasvaa. Kukka, joka syksyllä on kuollut, kukkii keväällä meidän iloksemme. Jumala on halunnut antaa meille kauniin maailman. Sen tähden hän on luonut erivärisiä kukkia ja erilaisia puita. Tästä Jumalan hyvyydestä saamme iloita ja riemuita joka kevät ja kesä.
Keväällä huomaamme, että luonnon uudelleen herättäminen on Jumalalle mahdollista ja hän tietää kaiken tarkoituksen.
Jumala antaa meille myös sen huolenpidon, jota me tarvitsemme ja paljon hyviä lahjoja elämämme jokaiselle päivälle. Tänään olemme yhtenä lahjana saaneet sen, että olemme voineet kokoontua yhteen iloitsemaan ja kiittämään Jumalaa hänen huolenpidostaan.
Jumala on myös yhtenä suurena lahjana antanut meille rukouksen, jossa voimme lähestyä häntä ja kertoa hänelle kaikki asiat, jotka ovat mielessämme. Jumala on luvannut kuulla ihan kaikkia, pienimpiäkin. Hän on luvannut kuulla pelkän kuiskauksemmekin. Hän kuuntelee meitä aina ja pitää meistä aina huolta.
Luetaan yhdessä Raamatusta Matt.6:25-34.
”Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää.” (Matt.6:27)
Valmista kesän kukkasia eri kokoisista rullista ja kartongista.
Päällystä rullat vihreillä papereilla (esim. kreppipaperilla). Tee monenlaisia kukkia kartongista ja liimaa ne rullaan kiinni, joko rullan päähän tai sivulle.
Jos on kaunis ilma, voidaan mennä ulos leikkimään vähäksi aikaa. Leikkinä esimerkiksi VUODENAIKALEIKKI. Tee maahan neljä viivaa ja nimeä viivat: kevät kevät, kesä, syksy, talvi. Lapset asettuvat viivojen sisäpuolelle. kesä lapset syksy Leikin johtaja huutaa eri vuodenaikoihin liittyviä sanoja. Lapset juoksevat sen vuodenajan viivalle, johon sana kuuluu.
kevät:
hiirenkorva
aurinko
pääsiäinen
pajunkissa
leskenlehti
muuttolintu
kylväminen
kesä:
uinti
nurmikko
lämmin
kärpäset
loma
jäätelö
mansikka
rusketus
syksy:
koulu
sienet
keltaiset lehdet
sade
kurkiaura
pimeys
talvi:
joulu
lumi
kintaat
lumiukko
pakkanen
pimeys
monot
mansikka
rusketus
Rukous:
Kiitos, rakas Jumala, että olet tehnyt kaiken niin kauniiksi.
Kiitos linnuista, joiden laulua saamme kuunnella.
Kiitos kaloista, jotka uivat vedessä.
Kiitos muistakin eläimistä.
Kiitos kaikista kasveista: puista, pensaista ja kukista.
Kiitos metsistä ja järvistä.
Auta meitä pitämään huolta luonnosta. Aamen.
Lauletaan lopuksi seisomaan nousten Suvivirsi LV 127; Jo joutui armas aika …
Toivotetaan kaikille oikein HYVÄÄ KESÄAIKAA.