Huhtikuun pyhäkoulu 2011




                                                          JUMALAN PALVELIJA


 

Raamatussa kerrotaan, kuinka Jumala antoi oman Poikansa tänne maailmaan ihmisten palvelijaksi. Olemme lukeneet Hänestä, kuinka Hän teki paljon hyvää; auttoi ja paransi sairaita, oli heikompien tukena, kertoi ihmisille Jumalasta ym. Viimein Jeesus kärsi myös ristinkuoleman meidän tähtemme.

 

Raamatussa kerrotaan myös eräästä pienestä israelilaisesta pojasta, jonka Jumala valitsi  palvelijakseen. Luetaan 1. Samuelin kirja luvut 1 ja 3:1-10. Lue sinä se Raamatusta, minä kerron sen hiukan omin sanoin:

 

”Gideonin jälkeisenä aikana toimi Silon kaupungissa pappina Eeli –niminen mies.

Israelilaiset kävivät Silon pyhäkössä vuosittain uhraamassa ja rukoilemassa.

Kerran juhlien lopulla, kun Eeli istui pyhäkön oven ulkopuolella siunaamassa lähteviä, hän näki naisen maassa rukoilemassa. Eeli epäili, että nainen oli juovuksissa, koska tämä käyttäytyi oudosti: naisen huulet liikkuivat, mutta mitään ääntä ei kuulunut.

-    Sinä taidat olla juovuksissa! Lähde pois täältä, Eeli nuhteli naista.

-    Ei toki, sanoi nainen. En minä ole juovuksissa vaan hyvin surullinen, Siksi minä olen rukoillut pitkään.

-    Mene rauhaan sanoi Eeli silloin ystävällisesti. Herra antakoon sinulle, mitä  olet pyytänyt.

Nämä sanat rohkaisivat naista ja hän lähti rauhallisena miehensä luo.

Tämä nainen oli Hanna, Elkanan vaimo Raamasta. He olivat molemmat uskovia ihmisiä ja kävivät säännöllisesti Silossa rukoilemassa ja uhraamassa.

Hannan suuri suru oli se, ettei hänellä ollut lasta. Nytkin hän oli rukoillut Jumalalta lasta.

-    Jos minä saan lapsen, minä annan hänet sinulle Herra, Hanna oli rukoillut.

Nyt Jumala kuuli Hannan rukouksen. Hän sai pojan ja antoi hänelle nimeksi Samuel.

Kun Samuel vähän kasvoi, Hanna ja Elkana lähtivät hänen kanssaan Siloon.

Hanna vei Samuelin ylipappi Eelin eteen.

-    Minä olen se nainen, joka täällä rukoili Herralta lasta. Hän antoi minulle tämän pojan ja minä annan hänet Herran omaksi.

Niin Samuel jäi Eelin luokse.

Minkälaista mahtoi olla pienen pojan elämä pyhäkössä? Päivät pitkät Samuel sai auttaa Eeliä pikku tehtävissä. Yöt hän nukkui omassa huoneessaan lähellä Eelin huonetta. Samuelille oli jo kotona kerrottu Jumalasta. Hänet oli opetettu rukoilemaan. Nyt Eeli opetti lisää.

Samuel oli tottelevainen oppilas. Hän rakasti Eeliä kuin omaa äitiä ja isää.

Joka vuosi Elkana ja Hanna kävivät tervehtimässä poikaansa. Äiti toi joka kerta pojalle uuden puvun. Samuel sai leikkiä siskojensa ja veljiensä kanssa, sillä Jumala oli antanut Hannalle ja Elkanalle vielä monta lasta Samuelin jälkeen.”

 

 

 

TIETOKILPAILU (Lue 1 Samuel 2-3)

 

1.  Minne Samuel oli muuttanut asumaan? (1.Sam.1:24)

a) Silon pyhäkkö

b) Jerusalemin temppeli

c) Faraon kartano

 

2.  Kuka Samuelista nyt huolehti? ( 1.Sam.1:25)

a) Jaakob

b) Eeli

c) Pietari

 

3.  Mikä oli Samuelin äidin nimi? (1.Sam.1:20)

a)      Maria

b)      Elisabet

c)      Hanna

 

4.  Mitkä olivat Eelin poikien nimet? (1.Sam.2:34)

a) Jaakob ja Johannes

b) Joosef ja Benjamin

c) Hofni ja Pinehas

 

5.  Millaisia poikia he olivat? (1.Sam.2:12)

a) hurskaita

b) tottelevaisia

c) kelvottomia

 

6.  Eräänä yönä Samuelille tapahtui jotain ihmeellistä. Mihin hän heräsi? (1.Sam.3:4)

a) Herra kutsui Samuelia nimeltä

b) oli ukonilma

c) Eeli pyysi apua

 

7.  Kenen luokse Samuel meni kuultuaan, että häntä kutsuttiin? (1.Sam.3:5)

a)      äidin luokse

b)      Eelin luokse

c)      Eelin poikien luokse

 

8.  Kuinka monta kertaa hän kuuli saman kutsun? (1.Sam.3:8-10)

a)      3 kertaa

b)      4 kertaa

c)      5 kertaa

 

9.  Mitä Samuel vastasi neljännellä kerralla? (1.Sam.3:10)

a) tässä olen

b) mitä minun pitää tehdä

c) puhu, palvelijasi kuulee                                 (oikea rivi: a,b,c,c,c,a,b,b,c)





Askartele

KIRJANMERKKI

 

Kirjanmerkin ympyrä tarkoittaa maapalloa. Väritä se vihreäksi kuin maa tai siniseksi kuin meri. Väritä sydän punaiseksi, jätä risti valkoiseksi. Leikkaa risti, sydän ja maapallo irti ja liimaa ne mallin mukaan tai haluamallasi tavalla tukevammalle paperille. Leikkaa ylimääräiset aluspaperinosat pois ja puhkaise parsinneulalla reikä ristin yläosaan. Pujota reiästä neulan avulla värikkäitä lankoja.


SIIVEKÄS TIPU

Tarvikkeet:

-      keltaista kartonkia, niintä tai kreppipaperia tai paperinarua, punaista paperia, silmiksi pippurit tai voit piirtää ne.

Työvaiheet:

-      Leikkaa mallin mukaan keltaisesta kartongista tipu.

-      Tee rei’ittäjällä reiät siipien sitomista varten.

-      Leikkaa nokka punaisesta paperista ja liimaa se.

-      Liimaa tai piirrä silmät.

-      Leikkaa siivet joko niinestä, paperinarusta tai kreppipaperista, solmi ne reikiin ja aukaise siivet leveiksi.

               Ripustusnauhan voit laittaa pään yläosaan

ASKARTELUJEN KAAVAT löydät pdf-tiedostosta.


Pääsiäisrukous:

Murhe väistyi, ilo voitti:

pääsiäisen aamu koitti.

Kiitos, taivaan Isä, tästä.

Kiitos koko elämästä.

OIKEIN
HYVÄÄ PÄÄSIÄISEN AIKAA SINULLE  TOIVOO AILI.






huhtikuun_pyhakoulu_2011-1.pdf