Toimitilat


Kirkko

Kirkko - C.L. Engel


 

Kankaanpää liitettiin osaksi vuonna 1641 muodostettua Suur -Ikaalisten kirkkopitäjää. Kappelioikeudet Kankaanpää sai Vuonna 1759. Tätä ennen, vuonna 1756 oli valmistunut nykyisen kirkon edeltäjä. Ikaalisten kirkkopitäjä purettiin vuonna 1841, josta lähtien Kankaanpää on ollut itsenäinen seurakunta.


Kankaanpään kirkko on Satakunnan suurimpia puukirkkoja. Kirkonmäellä on sijainnut myös seurakunnan ensimmäinen kirkko. Nykyinen kirkko on vihitty käyttöönsä 2.6.1839. Vihittäessä kirkko oli vielä monelta osin keskeneräinen. Kotikirkkonsa korjaustöihin ja sen uudisrakentamiseen on sen jälkeen osallistunut jokainen kankaanpääläinen sukupolvi. Viimeisimmän korjaustyön suunnitteli arkkitehti Heikki Elomaa kirkon 150-vuotisjuhliin.

 

Kankaanpään kirkko on uusklassinen ristikirkko, jonka 24 metrin korkeuteen kohoava torni hallitsee mäntymetsäistä maisemaa. Kirkkoon mahtuu nykyisellään noin 1000 sanankuulijaa. Kirkkosalia kokoaa 16 metrin korkeuteen kohoava riippukupoli. Kirkkosalin seinämaalaukset on maalannut Urho Lehtinen vuosina 1938 - 1939, ja alttaritaulun Felix Frang vuonna 1922 aiheena Kristuksen kirkastuminen ( Luuk. 9. 28 - 35). Kirkon nykyiset 40 - äänikertaiset urut on valmistanut Hans Heinrich.

 


Unto Tervakangas
Puh. 050 - 524 6965

 

Osoite: Keskuskatu 64
 
 
Siunauskappeli - Martti Haapala 1956


Siunauskappeli

                                                                                                                  

Kankaanpään siunauskappelin on suunnitellut arkkitehti Martti Haapala. Siunauskappeli on palvellut seurakuntalaisia vuodesta 1956 lähtien. Kappeli on myös kesäiltojen konserttien pitopaikka.

 

Osoite: Kappelikatu 19                                                                              







Kappalaispappila - Ekestubb 1905

 


Kappalaispappila

Alun perin seurakunnan kappalaisen virkataloksi rakennettu pappila sijaitsee kauniilla paikalla Ruokojärven rannalla. Pappila muutettiin v. 1978 tehdyn peruskorjauksen yhteydessä lapsi - ja nuorisotyön toimitilaksi. Nykyisin "Pappis" on seurakunnan nuorisotyön tärkein tukikohta.

 

Osoite: Tapalankatu 9  

 






Niinisalon seurakuntakoti - Heikki Siikonen 1965

 


Niinisalon srk-keskus

Kaunis seurakuntakoti on valmistunut vuonna 1965. Se on monitoimitila, jonka sali on vihitty kirkoksi. Niinisalon seurakuntakodin on suunnitellut Rakennussuunnittelutoimisto Heikki Siikonen.


Merja Tervakangas
Puh. 045 - 138 2144

 

Osoite: Kievarinkatu 1
 


 
Seurakuntakeskus - Kaija ja Heikki Siren 1971  

 


Seurakuntakeskus

Kankaanpääläisestä punatiilestä rakennetun seurakunta-keskuksen on suunnitellut Arkkitehtitoimisto Kaija ja Heikki Siren. Täällä sijaitsevat seurakunnan kaikki toimistot ja osa kokoontumistiloista. Seurakuntakeskus on suosittu erilaisten tilaisuuksien, perhejuhlien ja konserttien pitopaikka.


Vahtimestari

Ari Mäkelä

Puh: 0505290124


Vahtimestari
Helinä Hemiä
Puh. 02 - 57 27323

 

Vahtimestari
Brita Kiviniemi
Puh. 045 136 4301

 

Osoite: Keskuskatu 44
 
 
Hakoniemen leirikeskus - Michael Küttner 1983

 


Hakoniemen leirikeskus

Hakoniemen leirikeskus sijaitsee Majajärven rannalla, 6 km:ä Kankaanpään keskustasta. Leirikeskuksen on suunnitellut porilainen Arkkitehtitoimisto Küttner ja se valmistui v. 1983. Hakoniemessä on majoitustilaa yhteensä 58 hengelle, kokous- ja ravintolatilat sekä saunatilat takkahuoneineen ja pienoiskeittiöineen. Leirikeskus on ympärivuotisessa käytössä ja seurakunnan oman leiritoiminnan lisäksi se on suosittu perhejuhlien pitopaikka. Hakoniemi on osoittautunut myös toimivaksi koulutus- ja kurssipaikaksi.


Emäntä-vahtimestari
Tarja Klimoff

Varaukset puh. 02 - 57 88840


Toimisto, puhelut leiriläisille 02 - 57 88841.

 

Osoite: Hakoniementie 24
 
 


Hakoniemen leirikirkko - Michael Küttner 2000

 


Hakoniemen leirikirkko

Arkkitehti Michael Küttner on suunnitellut myös leirikeskuksen läheisyyteen rakennetun leirikirkon, joka otettiin käyttöön vuonna 2000. Leirikirkon "alttaritauluksi" avautuu kaunis järvimaisema. Leirikirkko sopii hyvin pieniin perhetilaisuuksiin, kuten vihkimisiin ja kastetoimituksiin. Kirkkoon mahtuu n. 70 henkilöä.