YKSI KERTOMUS LAPSUUDESTA

Luuk. 2:41 – 52

”Isä pyhitä meitä totuudessa. Sinun sanasi on totuus. Aamen”

Luukkaan evankeliumista löytyy Uuden testamentin ainut Jeesuksen varsinaista lapsuutta kuvaava kertomus. Moni tuntee kiusausta ohittaa sen merkityksettömänä tai liian tavallisena. Sehän on kuvaus matkasta pääsiäisjuhlille, ja sattumuksista, jotka matkalla tapahtuivat.

Kun kuuntelet evankeliumia, kysy itseltäsi, mikä tekee siitä niin ainutlaatuisen, että Luukas välittää sen kirkon kaikille sukupolville. (Luuk. 2:41 – 52)

lain poika

Jeesuksen ajan juutalainen poika kävi suhteessa lakiin, kolmiluokkaisen aikuistumiskoulun. Viisivuotiaana hän aloitti lain opiskelun. Kaksitoistavuotiaana hän vastasi lain edessä teoistaan, ja kolmetoistavuotispäivänään hänestä tuli hengellisesti täysi-ikäinen, ”lain poika”, kuten juutalaiset sanovat.

Kaksitoistavuotiaana Jeesus lähestyi täysi-ikäisyyden rajaa. ”Kirjan kansan” poikana hän tiei, mitä on lain opiskelu. Sitä luettiin, selitettiin ja opeteltiin ulkoa. Pääsiäisjuhlilla Nasaretin synagogaopetus vaihtui Jerusalemin suurten opettajien opetukseen.

Pääsiäisjuhlilla Jeesus osallistui pääsiäisateriaan ja söi happamatonta leipää. Ja vanhemmat noudattivat lain ohjetta. ”Sinä päivänä kerro pojallesi: ’Tämä tapahtuu sen takia, mitä Herra teki hyväkseni, kun lähdin Egyptistä.’ (2. Moos. 12:27, 2. Moos. 13:8)

Todennäköisesti juhlan viettoa ja säädöksiä opiskeleva Jeesus tutustui myös esikoisia koskevaan säädökseen. ”Luovuta Herralle kaikki esikoiset. --- Sinun tulee lunastaa jokainen esikoispoika, joka sinulle syntyy.” (2. Moos. 13:11 – 12) Myös tämä säädös sisälsi ohjeen: ”Kun poikasi aikanaan kysyy sinulta: ’Mitä tämä merkitsee?’, niin sano hänelle: ’Väkevällä kädellään Herra vei meidät pois Egyptistä, orjuuden maasta.’ (2.Moos.13:14)

Mitä kaksitoistavuotias Jeesus ajatteli osallistuessaan Jumalan pelastusteon kunniaksi vietettävään pääsiäisjuhlaan, syödessään uhrikaritsaa, happamatonta leipää ja katkeria yrttejä? Ja ollessaan läsnä, kun aterian kolmas viinimalja kohottaen lausuttiin: ”Pelastan teidät ojennetulla käsivarrella ja suurilla rangaistustuomioilla.” (2. Moos. 6:6 – 7) Ainakin Jeesus toimi esikoisia koskevan säädöksen mukaan. Samuelin esikuvan (1.Sam.1) mukaisesti, hän ”luovutti” itsensä esikoisena temppeliin ”isänsä luokse”.

Huomaamme, että Luukas välittää kuvauksen Jeesuksen ”lain pojaksi” tulemisen aattopäivistä: Näin toimi Jumalan poika, joka myöhemmin julisti, ”en minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan (lain).” (Matt. 5:17)

ettekö tienneet

Lapsuusevankeliumin tallentamiseen Luukasta motivoi sekin, että se sisältää Uuden testamentin ensimmäiset, Jeesuksen suusta tallennetut sanat. ”Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?” (Luuk. 2:49)

Kiinnitän tässä huomiota kahteen asiaan. Jeesus kysyy huolestuneilta vanhemmiltaan, ”ettekö tienneet”. Kysymyksen on täytynyt olla Maria-äidille Ahaa! -elämyksen hetki. Miten ihmeessä minä etsin tätä poikaa muualta, mutta en temppelistä! Eikö minulle ilmoitettu, että ”sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan” ja ”häntä kutsutaan Korkeimman pojaksi”! (Luuk. 1:31) Eikö paimenjoukko rynnännyt katsomaan ”Vapahtajaa”, joka on ”Kristus, Herra”!

Voimme melkein kuulla Marian äänen, kun hän kertoo Jeesuksen nuoruusvuosien muistoa Luukkaalle: ”Kaikki, jotka kuulivat mitä hän puhui, ihmettelivät hänen ymmärrystään ja hänen antamiaan vastauksia.” (Luuk. 1:47)

Kirkkopostillassaan Luther saarnaa Marian etsimisestä ja löytämisestä: ”Lohdutuksena tässä on --- se, että Kristus sallii löytää itsensä ainoastaan pyhäköstä, toisin sanoen, ”niistä, mitkä Jumalan ovat”. Mutta mitkä ovat Jumalan? --- Lyhyesti ja keskitetysti sanoen: Älköön kukaan rohjetko etsiä ja ammentaa vähääkään lohdutusta muualta kuin Jumalan sanasta: Poikaa et ole löytävä mistään muualta kuin pyhäköstä! Tarkkaa tätä äitiä! Hän ei vielä tuota ymmärrä eikä tiedä, että Poika on etsittävä pyhäköstä --- toisin sanoen, kukaan ei löydä häntä muualta kuin Jumalan sanasta.” (Kirkkopostilla II, s. 15)

Maria löysi temppelistä ja Luther sanasta, joka välitti Marian löydön. Herää kysymys, mistä me etsimme. Mistä olet Jeesusta etsinyt? Juuri sieltäkö, missä hänen ”tulee olla”, Raamatun sanassa ja jumalanpalveluksessa? Vai aloittaisiko Jeesus kohdallasi, ”etkö tiennyt?”

minun isäni

Uuteen testamenttiin on tallennettu monta tilannetta, joissa Jeesus säräytti juutalaisen kuulijansa korvaa. Ensimmäinen on tässä, hänen ensimmäisissä tallennetuissa sanoissaan.

Isä meidän -rukouksella Jeesus mullisti juutalaisen rukouselämän. Jumalaa, joka oli pyhä ja pelottava, saattoikin lähestyä tuttavallisesti ja turvallisesti. ”Isä meidän” oli jotakin täysin uutta ja toisenlaista, mihin juutalainen oli tottunut.

Jeesuksen vastaus, ”minun isäni luona” kertoo, että hänen taivaallinen identiteettinsä oli hänelle itselleen selvä. Turvallisuutta ja tuttavallisuutta viestivä viittaus Jumalaan kertoo, että ”rakentajan poika” oli temppelissä asuvan Israelin Jumalan poika.

Tässä kohtaa myös Luukaan evankeliumissa tapahtuu ”viestikapulan vaihto”. Luukas ei enää mainitse Joosefia, kenties hänen kuoltuaan. Mutta Mariasta kerrotaan sama kuin jouluevankeliumissa, eikä ihme. ”Kaiken, mitä oli tapahtunut, hänen äitinsä kätki sydämeensä.” (Luuk. 2:51)

Marian tie

Luther puhuu postillasaarnassaan uskon esikuvista, joilla kristitty saa lohduttautua murheiden ja epätoivon keskellä. Yksi heistä on Jeesuksen äiti Maria, monessakin mielessä.

Mariassa yhdistyy kaksi nykyihmiselle – yhtä aikaa voimassa ollen – vierasta ja vaikeaa asiaa. Nimittäin Maria ei ymmärtänyt, mutta otti silti vastaan ja kätki sydämeensä. Maria oli totisesti ”sokea näkevä”. Hän oli nuorena tyttönä antanut sydämensä Herralle. Hän oli vastannut Jumalan kutsuun tavalla, joka on meille luonnostamme vastenmielinen. ”Minä olen Herran palvelijatar”, sanatarkasti käännettynä ”orjatyttönen”. Se on: Kaikki mitä olen ja omistan; henkeni, sieluni ja ruumiini, ovat Jumala, sinun käytössäsi ja käytettävissäsi. Minä en omista itseäni, omista sinä minut.

Tällä uskolla ja asenteella – jonka vain Jumalan sana ja Pyhä Henki synnyttävät – Maria vastaanotti kutsumuksensa Jumalan pojan äitinä.

Monta kertaa Maria kuitenkin törmäsi siihen, ettei hän ymmärtänyt. Vaikka hän oli saanut erityisen ilmoituksen lapsestaan, se ei avannut hänelle Vapahtajan olemusta koko maailman – ja siis meidänkin – syntiemme sovittajana ja pelastajana. Silti Maria ”kätki sydämeensä” kaiken, mitä koki ja kuuli; paimenten sanat Betlehemissä, Simeonin sanat temppelissä, ja nyt Jeesuksen sanat samassa paikassa. Marian usko ei vaatinut ymmärrystä, vaan jäi nöyrästi odottamaan sitä. Maria kätki sydämeensä myös ”lukitun” Jumalan sanan ja luotti siihen, että Pyhä Henki avaa ajallaan ja tavallaan.

miekka

Evankeliumi näyttää Marian myös ristin kristittynä. Kirkkoraamattumme ”vanhemmat hämmästyivät kovasti”, on lievä ilmaisu siitä tuskasta ja kivusta, jota Maria oli tuntenut ja joka purkautui temppelissä. Ajattele hetki! Kotimatkalla tuhansien ihmisten joukossa, Joosef ja Maria tajuavat, että poika on hukassa. Kolmen päivän etsinnän täytyi totisesti olla esikartano siitä, mitä Maria pääsiäisenä koki! Jumala otti häneltä lapsen, ja samalla uskon ja luottamuksen siihen, että hän voisi kutsumustaan hoitaa.

Mariassa ja Joosefissa kiteytyvät monen kristityn vanhemman tuska ja kipu omista lapsista ja laiminlyönneistä. Niiden polttaessa on hyvä kuulla, miten Luther saarnaa Mariasta: ”Jumala menettelee näin antaakseen esikuvan. Ellei meillä nimittäin Raamatussa olisi pyhien esikuvia, sellaisten, joille on käynyt juuri samoin, emme voi kestää, kun omatunto sanoo: ’Minä yksin olen joutunut tällaisiin kärsimyksiin, Jumala ei ole koskaan kenenkään antanut kokea tällaista; onhan tämä selvä merkki siitä, että Jumala ei huoli minusta.’ Mutta kun näemme, että Marialle ja muille pyhille on käynyt aivan samoin, meillä on joka tapauksessa lohdutus, ettemme vaipuisi epätoivoon, ja esikuva, ollaksemme alallamme, odottaen kunnes Jumala tulee meitä vahvistamaan.” (Kirkkopostilla II, s. 14)

On hätkähdyttävää tajuta, mitä äidin, isän ja Jeesus-pojan kohtaamisessa temppelissä, on idullaan. Jeesus sanoi aikanaan kristityille vaikeat sanat: ”Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. --- Joka rakastaa isäänsä tai äitiänsä enemmän kuin minua, ei kelpaa minulle, eikä se, joka rakastaa poikaansa tai tytärtänsä enemmän kuin minua, kelpaa minulle.” (Matt. 10:34, 37)

Temppelissä Marian ja Joosefin huoli jännittyi Jeesuksen huolettomuutta vasten. Äiti ja isä eivät ymmärtäneet, mitä poika puhui ja kuka hän syvässä mielessä oli. Kaunista lapsuusevankeliumissa on se, miten jännite purkautuu. Kaksitoistavuotias näyttää esimerkkiä jokaiselle pojalle ja tytölle: ”Jeesus lähti kotimatkalle heidän kanssaan --- ja oli heille kuuliainen.”

Silti jännite jäi ja jää perheisiin. Tämä maailma ja Jumalan valtakunta eivät taita yhteistä matkaa. Inhimillinen silmä ei näe niin kuin uskon silmä.

Tämän, Jeesuksen tuoman miekan, on raskaimmin kokenut Maria. Se on se vanhan Simeonin ennustama miekka, joka ”lävistää hänen omankin sydämensä”. Ristin juurella Maria tarvitsi kaiken sen uskon lujuuden, nöyryyden ja vahvuuden, johon Jumala oli häntä kärsimyksillä koulinut. Emme voi ymmärtää, mitä oli ristin juurella valita, kumpaa rakastan enemmän: omaa poikaani, sitä jonka synnytin ja kasvatin, vai Kristusta, joka sovittaa minunkin syntini. Kenties Mariaa auttoi se, kun hän Golgatalla kuuli saman, mitä kerran pikkupoikansa kanssa temppelissä: ”Isä – minun isäni – sinun käsiisi minä annan henkeni.”

Kenties se auttoi Mariaa luopumaan pojastaan ja turvautumaan Kristukseen, joka antoi henkensä, jotta hän niin kuin mekin, tässä maailmassa kiinni olevat, saisimme syntimme anteeksi ja pääsisimme taivaaseen.