Uudet ihmiset vanhassa kirkossa

UUDET IHMISET VANHASSA KIRKOSSA

Kankaanpää on rikas lähteillään ja raikkailla pohjavesillään.  Sammutamme janomme kankaiden puhtaalla lahjalla ja jaamme lahjasta toisillekin.  Voisiko ajatella, että ihmisten ajatuksetkin näillä main olisivat raikkaat, puhtaat ja virvoittavat ja puheet ja elämä sen mukaiset?  Vai käykö lähteitten vedelle niin kuin sille kuuluisalle lauluäänelle, joka lähtöpisteessään on kyllä erinomainen, mutta pilaantuu matkalla? 

Ruotsi-Suomen kuninkaan Aadolf Fredrikin kerrotaan seisahtuneen Kuninkaanlähteellä 17. heinäkuuta 1752.  Saman vuosikymmenen lopulla avautui kankaanpääläisille toinenkin lähde.  Kankaanpään ensimmäinen kirkko otettiin käyttöön v. 1759.  Tuosta kirkosta yhä käytössä oleva v. 1760 valmistunut kirkonkello on kutsunut kankaanpääläisiä sanan kuuloon 250 vuoden ajan.  Ensimmäinen kirkko kokosi tätä silloista Ikaalisten kappeliseurakuntaa 80 vuotta kunnes se purettiin nykyisen kirkon tultua vihityksi käyttöön 2.6.1839.  Kappalaisena oli tuolloin toimellinen Isak Efraim Hällsten (1824 – 1842), jonka kerrotaan saarnanneen joskus 4 – 5 tuntia.  Nykyisen kirkon valmistuttua myös seurakunta itsenäistyi, joskin ensimmäinen kirkkoherra Henrik Sandberg valittiin vasta 10 vuotta myöhemmin 1851.  Itse olen seurakunnan vakinaisista kirkkoherroista yhdeksäs.

Lauloimme juuri virttä 1600-luvulta, meitä kutsui kirkkoon kello 1700-luvulta, istumme penkeissä, jotka ovat 1800-luvulta, kuuntelemme instrumenttia, joka on 1900-luvulta ja kirkossa saarnaa rovasti, joka tuli seurakuntaan lähes 30 vuotta.  Minusta on täysin oikeutettua kysyä, ette kai vain ole pudonneet ajasta.  Eikö ole jo aika tulla 2000-luvulle?

Niin kuin jokainen sukupolvi vuorollaan on korjannut ja kaunistanut tätä kirkkoa ympäristöineen, on jokaisella ajalla omat laulunsa, soittonsa, liturgiansa, välineensä, tapansa jne, mutta evankeliumin sanoma on muuttumaton, sama.  Kuulemme ihmisen ylpeän ja omahyväisen äänen niissä vaatimuksissa, jotka edellyttävät kirkon muuttavan Raamattuun perustuvaa opetustaan ja elämää sillä perusteella, että aika on muuttunut ja ympäröivä yhteiskunta arvoineen sen mukana.  Kysymme, eikö Jumala antaessaan sanansa, nähnyt meidän aikaamme asti?  Me hetken lapsetko näemme hyvän ja oikean paremmin ja valintojemme vaikutukset pitemmälle?  Onko meidän elämämme mallillaan, mutta Jumalan tarkistettava ilmoittamaansa oikeaa ja väärää?

Maallinen ja hengellinen

Ortodoksipappi Mitro Repon myötä on noussut ajankohtaiseen keskusteluun kysymys maallisen ja hengellisen suhteesta.  Toinen kansankirkkomme nauttii arvostusta siitä huolimatta – tai juuri siksi - , että se pitäytyy oppi- ja tunnustusperustaansa ja siitä johdettuun kirkko-oikeuteen.  Omalle kirkollemme tuntuu sopivan kaikki.  Luterilainen kirkko  kiirehtii mukautumaan jokaisen yhteiskunnassa vaikuttavan trendin ja uuden lain mukaan ja silti tunnetuin seurauksin.  Näin käy, kun maallinen ja hengellinen, luterilaisittain ilmaistuna regimentit sekoitetaan.  Uskomme mukaan kuitenkin maallista hallitsee järki ja pyrkimys oikeudenmukaisuuteen.  Hengellistä ja siten kirkkoa hallitsee Jumalan sana, mikä merkitsee oikeudenmukaisuutta ja rakkautta syvempänä, kuin mitä ne koskaan ihmisten toimin voivat toteutua.

Se, että omassa kirkossamme maallinen ja hengellinen ovat pahasti sekaisin, on johtanut siihen, että ihmiset ymmärtävät kirkon jonkinlaisena yhteiskunnan jatkeena, instituutiona vähän niin kuin valtionkin.  Seurakunta on kuitenkin verrattava perheeseen, ei yhteiskuntaan.  Yhteiskunnassa keskeistä on tekeminen.  Oleminen esimerkiksi eläkkeellä on ansaittava.  Perheessä keskeistä on oleminen.  Samoin seurakunnassa: saa olla toisen tekemisen eli Jeesuksen ansion perusteella.  Raamattu puhuu seurakunnasta perheenä ja sanalla jäsenyys on alun perin kristillinen merkitys. (1 Tim 3:15) Kirkossa emme ole asiakkaita tai veronmaksajia, vaan olemme jäseniä.  Seurakunta on meidän seurakuntamme, ja me kuulumme Jumalalle.  Uskominen on myös kuulumista.  Siksi seurakunta on vastaus yhteen aikamme kipeimmistä ongelmista: yksinäisyyteen, kaipaukseen kuulua johonkin.  Seurakunnassa niin kuin oikeassa perheessäkin, et ole yksin, sinusta pidetään huolta.

Perheessä ja seurakunnassa tärkeitä kysymyksiä ovat: hyväksytäänkö minut, rakastetaanko minua, arvostetaanko minua ja mitä minulta odotetaan?

Kun vertaamme seurakuntaa perheeseen, alamme ymmärtää sanoman muuttumattomuuden.  Perhettä ja kotia suojaavat yhä Jumalan käskyt, erityisesti neljäs, kuudes ja yhdeksäs ja kymmenes käsky.  Yhä ovat äidin tehtävät ja isän tehtävät.  Muuttumaton on myös uskon saamiseksi julistettava evankeliumi ja sanan ja sakramenttien jakamiseksi tarkoitettu sananpalvelijan virka.  Totuuden, oikean ja hyvän, rauhan ja ilon ja kuolemattomuuden, ikuisen elämän jano ei ole sammunut ihmismielistä, vaikka elämän ulkoiset olosuhteet ovat muuttuneet.  ”Jos joku janoaa, hän tulkoon ja juokoon”, kuuluu yhä Jeesuksen sana.

Helluntaita on sanottu seurakunnan syntymäpäiväksi.  Ensimmäisenä helluntaina opetuslapset saivat Jeesuksen lupaaman Pyhän Hengen lahjan, jonka näkyvää vaikutusta oli se, että ihmiset kuulivat omalla kielellään julistettavan evankeliumia, Jumalan suuria tekoja ja kuulijoissa syntyi usko Jeesukseen ja heidät kastettiin kristillisellä kasteella.  Syntyi ensimmäinen seurakunta.  Pyhä Henki tarkoittaa sitä, että Jumala on kanssamme tänään.  Kun evankeliumia saarnataan ja sakramentit jaetaan, vaikuttaa Pyhä Henki niiden kautta uskon sellaisessa, joka ei Pyhän Hengen vaikutusta torju.  Uskovaiset Pyhä Henki lahjoillaan varustaa Jeesuksen todistajiksi ”sydämin, suin ja kätten töin”, sillä kaikkien on saatava kuulla elämänsä tärkein asia.  Saamme olla mukana omaa itseämme ja elämäämme suuremmassa, jolla on menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus.

Koko Raamatun tiivistys

Päivän evankeliumi tiivistää koko Raamatun sanoman tähän jakeeseen Johannes 3:16: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.”  Yksi jae vastaa suurimpiin kysymyksiin: Kuka on rakastanut, ketä Jumala on rakastanut, kuinka hän on jokaista rakastanut ja miksi hän on rakastanut niin, että antoi Jeesuksen?  Koruttomasti jae kertoo myös ikuisuuden vaihtoehdot.

Meille ilmoitetaan sellaista, minkä Jumala on tehnyt ja mikä on tapahtunut, mutta mitä kukaan ihminen ei olisi koskaan voinut keksiä, sillä silloin keksintö olisi keksijäänsä suurempi eikä virta voi nousta lähteensä yläpuolelle.  Meille ilmoitetaan myös tulevaisuus, josta emme ilman Raamatun sanaa tietäisi.  On iankaikkinen kadotus erossa Jumalasta ja on iankaikkinen elämä Jumalan luona taivaassa.  Kristityt taitavat olla maailmassa ainoa joukko, joka tietää, mitä on tulossa ja joka valmistautuu sitä varten.

Luotu asettui kapinaan Luojaansa vastaan silloin, kun Jumalan käsky rikottiin.  Syntiinlankeemuksen seuraukset olivat tuhoisat.  Synnymme kapinallisten leiriin, sillä Raamattu sanoo: ”Kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta, mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi…Jumala tekee vanhurskaaksi sen, joka uskoo Jeesukseen.” (Room 3:23,24,26)

Jeesus ei tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan.  Itse itsensä tuomitsee se, joka ei usko Jeesukseen.  Voisi ajatella, että jokainen, joka vain kerrankin saa kuulla Jeesuksesta, on halukas uskomaan häneen, sillä eihän hän ota meiltä mitään muuta kuin syntiemme aiheuttaman syyllisyyden ja pahan omantunnon.  Mutta ihminen on taipuvainen valitsemaan oman tiensä, pitämään omat syntinsä ja uskomaan itseensä.  Hän suorastaan loukkaantuu siitä väitteestä, että Jeesus on ainoa tie Jumalan yhteyteen.  Mutta sitä eivät kristityt keksineet.  Herramme sanoi niin.

Luther opettaa Isossa katekismuksessa: ”Sillä missä Kristusta ei saarnata, siellä ei ole Pyhää Henkeä, joka luo, kutsuu ja kokoaa kristillisen kirkon ja jota ilman kukaan ei voi päästä Herran Kristuksen luo.”

Usko on kuin silmä.  Se ei näe itseänsä, vaan Kristuksen.  Usko tempaa meidät itsemme ulkopuolelle ja vie Kristuksen varaan.

Damaskus on yksi maailman vanhimmista asutuista kaupungeista.  Pitkän iän salaisuus on kaupungin vieressä oleva vuoristo ja sieltä virtaava vesi.  Vesi johdetaan kaupungin läpi niin, että virkistyksen ohella kaupunkia alati puhdistetaan ja vesi tuo voimaa teollisuuden rattaisiin.  Kaupungille annetaan puhdistusta ja voimaa ylhäältä.  Me Kankaanpäässä voimme ajatella saman kääntäen, puhuuhan profeetta temppelin alta tulevasta virrasta – joka on kuvattu pendentiivissä saarnatuolin yläpuolella – ja Jeesus kuuliaisuudesta Jumalan sanalle elämän kallioperustana.  Me saamme puhdistusta ja voimaa pohjavesistä.  Tästä helluntaissa ja uskossa on kysymys.

Saamme seurakunnassa julistaa kylpylän tavoin: Meillä tehdään uusia ihmisiä!  Helluntai nimittäin asettaa uudet ihmiset vanhaan ympäristöön.  Tämä ei tapahdu hyvillä päätöksillä, ryhdistäytymällä ja itsekurilla.  Sellaisilla saadaan aikaan ehkä kilttejä miehiä ja herttaisia naisia, muttei puhdasta, uutta ja elävää sydäntä.  Me voimme sovittaa virheemme ja ryhtyä käyttäytymään rehellisesti ja reilusti ja muutoinkin kunnon kristityn tavoin.  Mutta sellainen tekee meistä yhtä vähän kristityn, kuin pelkkä hääpuku tekee morsiamen, tai käyttäytyminen prinssin elkein tekee kuninkaallisen.  Kovalla yrityksellä yllämme pesunkestäväksi fariseukseksi asti, mutta tosi kristillisyys on saatava lahjaksi niin kuin kesä, jonka helluntaina huomaamme tulleen.  Tarvitaan uudestisyntymisen ihme, jonka Pyhä Henki vaikuttaa evankeliumin kautta.

Vasta sitten kun kodin kone tai kiskojen raitiovaunu kytketään voimavirtaan, käy ilmi, mitä varten se on tehty.  Samoin on meidän laitamme suhteessa Pyhään Henkeen.  Jeesus sanoi: ”Kun Pyhä Henki tulee teihin, te saatte voiman ja tulette olemaan minun todistajani…” (Apt 1:5)  Tarvitset elävän yhteyden Jeesukseen.