TÄÄLTÄ IKUISUUTEEN Keijo Rainerma saarnasi 6.6.2010

TÄÄLTÄ IKUISUUTEEN

Evankeliumiteksti on tänään tällainen.  Pappi ei pääse mielitekstejään valitsemaan, vaan käsikirja antaa kunkin sunnuntain raamattutekstit.

Olen rikas mies.  Minulla on kaunis ja viisas vaimo, mukavat lapset, heillä erinomaiset puolisot ja hellyttävät lapsenlapset.  Rosoistani huolimatta – niin tunnen – he hyväksyvät minut.  Saan vielä pitää rakkaita vanhempiani ja meillä on sukulais- ja ystäväverkosto.  Kolmannen kerroksen kodistamme näkyy kotikirkon torni ja avautuu näköala Kirkkojärvelle ja osake on pikapuoliin maksettu.  Saan toimia kutsumustyössäni pappina seurakunnan perustehtävään sitoutuneiden työtoverien ja seurakunnan parasta ajattelevien luottamushenkilöiden ja laajan vapaaehtoisjoukon kanssa.  Huomenna tulee kuluneeksi 38 vuotta siitä, kun piispa Osmo Alaja vihki minut papiksi neljän muun kanssa Mikkelin tuomiokirkossa.  Ainakin yksi heistä, Sakke, viime sunnuntaina eläkkeellelähtösaarnansa pitäneenä, on täällä. 

Työssä on ollut avaruutta ja iloa ennen muuta siitä, että saa olla osallinen siitä uskosta, jota toisillekin saarnaa ja siitä, että yhteydet ovat avautuneet niin monille tahoille.  Viime vuosina työssä on ollut ahtauttakin, joka johtuu osin omasta hölmöydestä, mutta osin – niin uskon – myös kuuluu sananpalvelijan tehtävän luonteeseen.  Papin virka on myös koiran virka ja taistelulaji.  On paimenkoiran tavoin Raamatun muuttumattomien totuuksien haukulla pidettävä laumaa koossa ja tarvittaessa asetuttava ajan muutosvaatimuksia vastaan sen puolesta, mikä kristillisen kirkon perustuslaissa, Raamatussa, on annettu.  Tällainen aiheuttaa erimielisyyttä ja pahaa mieltä, jonka toiset kokevat loukkaavana, koska se tapahtuu seurakunnassa, rakkauden yhteisössä.  Toivon, että sellainen voitaisiin nähdä kuitenkin elämän merkkinä.  Kalmistossa vallitsee rauha, ei elävässä seurakunnassa.

Kansankirkon seurakunta haluaa sulkea piiriinsä kaikki keskenään hyvin erilaiset ihmiset, mutta silti kirkkomme ei saa olla kaiken hyväksyvä, mauton myötäsuka.  Julma olisi kirkko, joka siunaisi ihmiset elämään sellaisella tavalla, jolla ei peri Jumalan valtakuntaa.  On ihmisten raamatullinen oikeus saada tietää, missä asioissa heidän on tehtävä parannus ja se, että Jeesus ottaa vastaan syntisiä. 

Aloitin saarnani sanoilla ”olen rikas mies”, mutta evankeliumikohta alkoi sanoilla ”oli rikas mies”.  Tässä se juuri on rikasta elämää varjostava tuhkapilvi, joka laskeutuu lähemmäksi ja yhä nopeammin.  Tsekkifilosofin ateistisen monologin sanoin: ”Kuolema hävittää kaikki unelmani ja toiveeni: en voi saattaa työtäni loppuun, en tule näkemään enää heitä, joita rakastan, en ole enää tunteva kauneutta, enkä tuskaa, korvissani ei ole enää kaikuva…musiikki, minulle jää vain loppu.  Ihminen kokee aina viimein täyden tappion.  Tämän tappion edessä olemme jo syntymästämme saakka.”

Elänkö oikein?

Saamme rikkaasta miehestä tietää hänen kalliit tyyliasunsa, pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa olevan elämänsä, hänen porttinsa pielessä viruvan köyhän ja hänen hautajaisseremoniansa.  Se oli elämän sietämätöntä keveyttä, johon ei liitetä edes yhtään ystävää, ja kuoleman kulissia, josta ei varmaan saattoväkeä puuttunut.  On järkyttävää olla yksin elämässä, vielä järkyttävämpää yksin kuolemassa, järkyttävintä yksin ikuisuudessa, kaukana onnellisista, iäisessä erossa Jumalasta.

Entistä rikasta ei mainita edes nimeltä.  Ei kai se vain tarkoita sitä, että meidän on sovitettava häneen tai hänen kaltaisiinsa, vielä elossa oleviin viiteen veljeen, itsemme!

Jeesus tunsi aitovierten hylkiömiehen nimeltä.  Oli tarvinnut paljon apua ja armoa!  Lasarus –nimi johtuu sanoista ele-asar, Jumala on apu.  Nimi ja Jumalan apu liittävät tämän kurjan miehen kunnioitettuihin ja hurskaisiin patriarkkoihin.  Ajatelkaa Lasaruksen ystäväjoukkoa: koirat, enkelit ja patriarkat!  Ihmistä armollisemmat koirat jäivät tänne, mutta mikä vastaanottoväki!  Vain kuolema, ei seremonioita, mutta enkelit saattavat tämän köyhän, hiljaisen ja odottavan uskon miehen, Herransa äänettömän todistajan pyhäin ja patriarkkojen pariin.

Mutta olihan patriarkka Aabrahamkin hyvin rikas mies?  Hän käytti omaisuuttaan oikein.  Kuuliaisena Jumalan tahdolle hän oli valmis jopa uhraamaan kalleimpansa, poikansa.  Hän eli oikein.  Tästä on kysymys.  Elämän suuri tarkoitus ei ole elää onnellisesti tai ylellisesti tai kurjasti, vaan elää oikein!  Rikas mies oli maan päällä vapaa valitsemaan ja hän valitsi hyvänsä, eikä siihen hyvään kuulunut Jumala ja lähimmäinen eikä iäisyyden näkökulma.  Mutta hän ei ollut vapaa valitsemaan tekojensa seurauksia.  Hän valitsi väärin.  Hän ei elänyt oikein!  Tuhlaajapoikakin valitsi väärin ja löysi itsensä sikojen ruokaa pyytämässä, mutta onneksi se ei ollut hänen viimeinen valintansa.  Lasaruksella ei ollut vaihtoehtoja, hän sai pahaa (Huom! ei ”pahansa”) tässä elämässä, mutta sai uskonsa tulokset tulevassa elämässä.

Jeesuksen opetus torjuu ainakin kaksi harhaa.  Ensimmäinen on tämä: Kirkko ja uskovaiset hoitavat taivaalliset, me muut hoidamme maalliset.  Jokaisella maallisella asialla hoidat myös tuonpuoleisia niin totta kuin asenteellamme omaisuuteen ja ihmisiin on iankaikkisuuteen ulottuva merkitys.  Toinen harha on uskovaisten: Uskon asiat hoidan Raamatun mukaan ja maalliset asiat lain ja järkeni mukaan.  Ellei uskon vaikutusta ole se, että haluamme elää oikein, on sellainen usko itsensä pettämistä.  Rukoilemmehan Jumalan tahdon tapahtumista niin maassa kuin taivaassa.  Ei tule asioita väärällä tavalla hengellistää ja vetää armoa syntien verhoksi.  Muttei kaikkea saa myöskään maallistaa, sillä silloin itsessään hyvä asiakin vääristyy jopa vastakohdakseen ja tulee tärkeimmän, sielun pelastuksen esteeksi.

Rajan toisella puolen

Jeesuksen opetuksen perusteella olen välistä hautaustilaisuudessa sanonut vainajaa tarkoittaen: Hän tietää jo.  Jeesus raottaa meille tämän elämän ja tulevan välistä rajaverhoa ja osoittaa, että kuoleman rajan tuolla puolella ihminen sikäläisessä olomuodossaan on täysin tietoisessa tilassa, olkoonkin, että kyseessä on välitila ennen ruumiillista ylösnousemusta.  Uskossa kuolleet iloitsevat jo tulevasta autuudesta ja epäuskon tilassa kuolleet kärsivät tuskaa tietoisina lopullisesta erosta Jumalasta, kaiken hyvän antajasta.

Kuoleman jälkeistä välitöntä autuaallista olotilaa kuvataan sanoilla ”Aabrahamin helma”.  Kreikankielen sana kolpos merkitsee helmaa, syliä, rintaa ja lahden poukamaa.  Raamattu mainitsee Jeesuksesta ”Isän helmassa” (Joh 1:18) ja opetuslapsesta, joka nojasi Jeesuksen rintaa vasten (Joh 13:23) käyttämällä samaa sanaa.  Täältä ikuisuuteen ihminen kaatuu siihen, mihin hän täällä ajassa suuntautui ja nojasi.

Tuonela hades, tarkoittaa vaivan paikkaa, samalla kertaa eroa Jumalasta ja kuitenkin hänen edessään olemista.  Muisto hyvästä Jumalasta, jonka epäuskossa hylkäsi, muisto tuhlatusta etsikkoajasta, tietoisuus siitä, ettei tarvitsisi täällä olla ja enää koskaan täyttymättömien tarpeiden täyttymätön palo tuovat tuskan.  On ihmeellistä sekin, että kärsivä näkee sen, minkä on ikuisesti kadottanut, mutta autuas ei näe, mistä on pelastunut.  Osat ovat vaihtuneet.  Ajassa Lasarus näki rikkaan ilossaan, muttei rikas Lasarusta hänen tuskassaan.  Iäisyydessä vaivattu näkee Lasaruksen onnessaan, muttei Lasarus kadotettua hänen vaivassaan.

Kuilu

Minua askarruttaa tuo kuilu.  Yrittäessäni olla rehellinen, en tunne voivani sijoittaa itseäni Lasaruksen puolelle kuilua.  Olen hyväosainen.  Koko maailmaa ajatellen kuilu on rikkaan pohjoisen ja köyhän etelän välillä.  Ettei vain se kuilu, mikä erottaa minut täällä kärsivistä ihmisistä, olisi samalla se juopa, mikä erottaa minut ikuisesti autuaista.  Kristityn vastuu kohdistuu lähelle ja koko maailmaan niin kuin se lähetystehtäväkin, jonka Herraltamme saimme.  Yksityisen ihmisen teot voivat tuntua vähäisiltä, silti jokainen liikahdus Kristusta kohti, tuo aina jotakin hyvää.

On armollista, että tässä elämässä kuilu voidaan ylittää ja siihen Jumalan sana ja siihen saarnaajankin tulee kutsua.  Kääntykää ja tehkää parannus, aloitti Herra itse julkisen työnsä.  ”Sinulle, ihminen on ilmoitettu, mikä on hyvää.  Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä, mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.” (Miika 6:8)  Täällä valittu seuraa sinne.  Kuoleman jälkeen ei kuilua enää voi ylittää.  Voit unohtaa siis sen kansanuskomuksen, että kuolema on kaikille portti ikuiseen rauhaan.  Ei taivaaseen päästä tai helvettiin jouduta vahingossa.

Hetki liian myöhään

Huomasitko sanankuulija, mikä väärin eläneelle vainajalle tuli tärkeäksi heti kuoleman hetken jälkeen.  Ensin ”hän kohotti katseensa”.  Niinhän ihminen tarkoitettiin tekemään jo tässä elämässä, olemaan antropos, katseensa ylöspäin kohottava, mutta katse ja sydän kiintyi täällä vain katoavaiseen tomuun.  ”Minä nostan silmäni vuoria kohti, mistä tulee minulle apu?  Apu minulle tulee Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan.” (Ps 121:1)  Nosta, hyvä kuulija, nosta nyt katseesi Herraan, nyt on se aika ja sinä olet saava avun!  Sitten tuore vainaja rukoilee, suorastaan huutaa ja mitä: armoa!  Siis sitä, mitä hän ei täällä tuntenut tarvitsevansa, vaan mitä oli halveksinut ja tallannut jalkoihinsa.  Kuolemassa hänellä onnettomalla ei ollut, minkä varassa lähteä, oli vain oma vara.  Jumalan armoa voi paeta, mutta Jumalan tuomiota ei.  ”Kehotan teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.” (2 Kor 6:1)  Hän pyytää Lasaruksen – nyt hän tietää jo nimenkin -  sormenpäästä vilvoittavaa kastetta, vaikka ei tässä elämässä ollut antanut ruokapalaa tarvitsijalle.  Tässä elämässä hän oli elänyt suruttomasti kasteestaan välittämättä eikä hänellä mitä ilmeisimmin ollut mielestään hyvänä ihmisenä tarvetta Herran pöytään, missä Kristus ehtoollisen leipäpalassa ja viinitilkkasessa antaa itsensä syntisen armahdukseksi ja uskon vahvistukseksi.  Seuraavaksi kadotettu mies käy rukoukseen viiden veljensä puolesta.  Myöhässä tulevalle esirukoilijalle on päivänselvää se, mihin täällä aikanaan loukkaannuttiin: Toiset kulkevat taivaaseen, toiset kadotukseen johtavaa tietä.  Lohtua ei tuo se, että tuttuja on tulossa samaan vaivan paikkaan.  Siksi tärkeäksi tulevat nyt lähetystyö ja Kristuksesta todistaminen.  Surullista kuitenkin: Tämä kaikkia hetkeä liian myöhään!  Sanankuulija!  Nyt on otollinen hetki, nyt on pelastuksen päivä.

Kuinka saan pelastavan uskon?

Tekstin koko opetus huipentuu kysymykseen kääntymisestä ja pelastavasta uskosta.  Epäuskon pettämä mies on sitä mieltä, että riittävän suuri ihme vakuuttaisi veljet ja kääntäisi heidät Jumalan puoleen.  Ihmeen voimaan on uskoa monella meilläkin niiden kristittyjen kanssa, jotka kokoontumisissaan pyrkivät nostamaan ihmeitä esille.  Itse asiassa Raamattu kertoo Lasaruksesta, jonka Jeesus todella herätti kuolleista ja palautti todistajaksi.  Lopputulos siitä oli uskovaisten uskon vahvistuminen, mutta epäuskoisten vihamielisyys vain kasvoi.  Ihmeet voivat vahvistaa uskoa ja herättää ihmettelyä, mutta eivät ilmeisesti synnytä uskoa.  Sitä varten on Jumalan elävä ja voimallinen sana.  Jos ihminen ei halua uskoa ja ottaa vastaan Jumalan sanaa, sen paremmin elämän pelottava lyhyys kuin ihmeetkään eivät pelästytä häntä uskomaan, vaan paaduttavat.  Ota vastaan sana.  "Myös tulkaa heikkouskoiset, te väsyneet ja murheiset, nyt taivaan tietä kulkemaan ja Herran virttä veisaamaan."

Keijo Rainerma