Sinun tähtesi, minun tähteni

Paljastettu salaisuus

Loppiainen on kristillisen joulunvieton päätös. Jos ei ennen, sen jälkeen kuusi kannetaan ulos ja joulukoristeet korjataan pois. Alkaa arki. Mutta loppiainen ei ole vain päätös, se on loppuhuipennus. Ajattele ensin jouluevankeliumia. Se on lähikuva Betlehemistä ja juutalaisesta joulusta - Mariasta, Joosefista, Jeesus-lapsesta ja paimenista - kunnes loppiaisena perspektiivi laajenee. Maailman Vapahtajan luo saapuvat itämaiden viisaat, siis pakanat meidät mukaan lukien. 

Päivän kirjetekstissä Paavali kertoo, miten tähän on tultu. Hän kuvaa Jumalan ikiaikaista suunnitelmaa paljastetuksi salaisuudeksi, ”joka on ollut kätkössä aikojen alusta, sukupolvesta toisen, mutta jonka Jumala nyt on paljastanut pyhilleen”. (Kol. 1:26)

Vähitellen paljastuva salaisuus Jumalan suuri pelastussuunnitelma onkin. Ensimmäinen viite Vapahtajasta tuli syntiinlankeemuksen jälkipyykissä. Se oli lupaus ”vaimon siemenestä, joka polkee rikki käärmeen pään”. (1. Moos. 3:15) Myöhemmin Jumala tarkensi vaimon siemenen ensin Aabrahamin jälkeläisiin (1. Moos. 22:18), sitten Iisakiin (1. Moos. 26:4), Jaakobiin ja Israelin kansaan (1. Moos. 28:14). Kansasta Hän valitsi Juudan sukukunnan (1. Moos. 49:10), niistä Iisain suvun (Jes. 11:1-2) ja paimenpoika Daavidin (2. Sam. 7:12-13). ”Vaimon siemen” olisi Daavidin poika ja syntyisi Daavidin kaupungissa, Betlehemissä”. (Miika 5:1, Luuk. 2:4) 

Ei siis sattumaa, että Matteus ja Luukas joulukertomuksissaan mainitsevat nämä kaksi: Daavidin suvun ja Betlehemin kaupungin. Ne ovat maailman Vapahtajan tuntomerkit jopa siinä määrin, että julki jumalaton Herodes ottaa ne tosissaan.

Pakomatkalta pyhiinvaellukselle

Myös loppiaisella on paikkansa Jumalan suunnitelmassa. Idän tietäjien edeltäjä, muinaisen Mesopotamian alueen pakanatietäjä Bileam, lausuu vuosisatoja ennen ensimmäistä joulua, ennustuksen tulevaisuudesta. Sen juutalaiset pakkosiirtolaisuuteen hajotettuinakin muistivat, ja sen täyttymistä he odottivat: ”Minä näen tämän, mutta se ei tapahdu vielä, minä katselen tätä, mutta se ei vielä ole lähellä. Tähti nousee Jaakobin keskeltä, valtiaan sauva Israelista.” (4. Moos. 24:17) 

Bileamin ennustus merkitsi juutalaisille Jumalan lupausta uudesta kuninkaasta, ja sitä ennakoivasta messiaan tähdestä. Kaikesta päätellen ennustus oli tuttu idän tietäjille. Miten he muuten olisivat osanneet etsiä Jerusalemista ”juutalaisten kuningasta”? Ja miten he muuten olisivat osanneet tulkita havaitsemansa tähden uuden kuninkaan tähdeksi? Mutta loppiaisena tähtiin ja Raamattuun kirjoitettu leikkasivat. Se, mikä herätti huomion taivaalla, sai syvemmän selityksen pyhistä kirjoituksista. 

Niin tänäänkin. Vailla Jumalan sanaa Raamattua, olemme havaintojemme ja kokemustemme kanssa vailla syvempää selitystä, harhailijoita ja arvailijoita. Mutta Jumalan sanan valaisemana elämämme muuttuu tietäjien matkan tavoin, pyhiinvaellukseksi.

Eräässä mielessä tietäjien pyhiinvaellus alkoi jo itäisiltä mailta. Taipaleella, jolla he eivät tienneet, minne matka, Jumala oli jo tarttunut heidän elämäänsä. Idästä Jerusalemiin ja sieltä Betlehemiin, kesti heidän etsikkoaikansa. Omakohtaiseksi pyhiinvaellukseksi matka muuttui, kun tietäjät polvistuivat maailman Vapahtajan eteen. Silloin ensimmäisestä käskystä tuli totta: Jeesus oli heidän Herransa ja Vapahtajansa, ei kukaan muu. He luovuttivat, eivät vain lahjojaan, vaan sydämensä tälle Herralle. Ja saivat myöhemmin kokea, miten Jumala johdatti heidät kotimatkalle.

Tähti

Nyttemin on todettu, että Jeesuksen syntymän aikoihin lähi-Idän taivaalla nähtiin useampikin huomiota herättänyt tähtien konjunktio. Arkikielellä kyse on kahden tähden asettumisesta samaan linjaan. Maasta katsottuna tähdet näyttävät yhdeltä, poikkeuksellisen kirkkaalta tähdeltä. 

Vuonna 7 e.Kr. Jupiter ja Saturnus kohtasivat Kalojen tähtikuviossa touko-, syys- ja joulukuussa. Muinaisten tähtikarttojen mukaan Jupiter oli planeettamaailman hallitsija. Saturnus taas oli Aamoksen kirjan mukaan juutalaisten oma tähti. (Aam. 5:26) Ja kalojen tähtikuvio vastasi muinaisen käsityksen mukaan Palestiinaa. Ei siis ihme, että Jupiterin ja Saturnuksen kohtaaminen on muinaisine tulkintoineen liitetty luontevasti loppiaiseen.

Vastaavasti vuosina 3. ja 2. e.Kr. itäisellä taivaalla kohtasivat Jupiter ja Venus. Ilmiöön kuului Jupiterin liike ohi Regulus -tähden, Leijonan tähtikuviossa. Regulusta pidettiin kuninkaan tähtenä. Ja Leijonan tähtikuviota Juudean symbolina. Huomaamme, että tämäkin tähtinäytelmä sopii Raamatun lukijan mielessä loppiaiseen.

On mahdollista, että jokin nyttemmin tunnetuista tähtitaivaan ilmiöistä, johti tietäjien matkaa. Mutta täyttä varmuutta asiaan emme saa, emmekä tarvitse. Nykyinen tietämys, ”tähtiin kirjoitettu” yhdessä Jumalan sanan kanssa, avaa sittenkin ikkunan Jumalan paljastetun salaisuuden syvyyksiin. Silmiemme eteen levittäytyy suunnitelma, jonka ajalliset mittakaavat ja yksityiskohdat saavat tajuamaan, mikä Paavalin silmistä heijastui, kun hän kirjoitti kolossalaisille: ”Jumala (Hän) on tahtonut antaa heille tiedoksi, miten häikäisevän kirkas on tämä kaikille kansoille ilmaistava salaisuus: Kristus teidän keskellänne, kirkkauden toivo.” (Kol. 2:27) 

Herodes vai tietäjä?

Loppiainen kertoo ensimmäisen kerran sen, minkä muutoinkin Jeesuksesta tiedämme. Toiset häikäistyvät häneen ja toiset säikähtävät. Tietäjille Betlehem oli ”suuren ilon” hetki. Se painoi aikansa viisaat polvilleen Jeesuksen edessä. Mutta missä tietäjät kysyivät ääneen, mistä löydämme Jeesuksen, siinä Herodes hautoi mielessään, miten pääsisin hänestä eroon.

Tietäjät, pakanoina ja kaukaa tulleina, ovat rohkaiseva esimerkki kahdessakin mielessä. Ensin: He ovat evankeliumissa meitä varten. He ovat Jumalan lupaus, että etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Toiseksi: He tulevat ilman uskonnollisia meriittejä ja mitan täyttämisiä, mutta eivät turhaan. Heitä ei käännytetä pois.

Millaisen tähden välityksellä itse kukin Jeesuksen luo tulee, sen tiedämme jälkikäteen. Monen uskovan kohdalla ensimmäinen johdattaja on ollut toinen ihminen, mutta vain harvoin tähti. Yksi varma johdattaja on Raamatun sana. Pyhän Hengen kirkastamana sen sivut valaisevat meille Jeesuksen kasvot ja Jumalan rakkauden. Toinen varma johdattaja on Pyhä ehtoollinen. Leipä ja viini ovat ja annetaan sinun tähtesi. Niissä saat Vapahtajaan yhdistyneenä koskettaa hänen ristin kärsimystään ja kuolemaansa meille anteeksiantamukseksi ja elämäksi, saat vahvistua uskossa ja juurtua ainoalle oikealle perustalle, syntien anteeksiantamukseen Jeesuksessa.

Mutta entä Herodes? Hän kertoo, miten Jumalaa vastustava maailma ja ihminen Jeesukseen suhtautuvat. Missä Jeesus tulee lähelle, Herodekselle tulee ongelma, josta on päästävä eroon. Herodes, jonka lisänimi oli Suuri, tajusi jossakin sydämensä pohjassa, että pieni seimen lapsi on hänelle uhka. Jeesus horjuttaisi tämän oman elämänsä itsevaltiaan asemaa. Jeesus lakkauttaisi kieroilun, vallankäytön ja raakuuden ammattilaisen otteet. Jeesus kiinnittäisi monumentteihin ja valtaan rakastuneen sydämen itseensä ja toisiin ihmisiin.

Beetlehemin lastenmurha on Herodes Suuren vastaus kysymykseen, miten pääsen eroon Jeesuksesta. Loppiaisevankeliumissa Herodes muistuttaa monien kristittyjen tilanteesta tämänkin päivän maailmassa. Jeesus ja hänen seuraajansa saavat pahimmillaan tänäänkin ”herodesten” kohtelua. Mutta maksaessaan hintaa Jeesuksen seuraamisesta, vainotut kristityt ovat usein meitä suomalaisia sisariaan ja veljiään tietoisempia siitä, miten kalliisti heidät on Jumalan lapsiksi ostettu. He ovat itse Jeesuksen veren hintaisia, siksi armahdettuja ja siksi valmiit kärsimään Jeesuksen nimen tähden. Heidän kohdallaan on totta Jeesuksen sana: ”Hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon.” Armahtakoon Jumala meitä suomalaisia kristittyjä, ettei jakeen loppuosa ole arvio meistä: ”Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän.” (Luuk. 7:47)

Lahjat Vapahtajalle, Vapahtajan lahjat meille

Ystävät. Tietäjissä ja heidän lahjoissaan näemme, millaista hedelmää usko Jeesukseen synnyttää. Tietäjät eivät vain kumarra joulun lasta, he antavat hänelle kalliita lahjoja; parasta, mitä heillä on antaa. Näin kristillinen usko toimii. Se synnyttää rakkautta. Se avaa sydämen lähimmäiselle. Se antaa omastaan. 

Tietäjissä toteutuu tuomiosunnuntain sana. ”Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä oli koditon, ja te otitte minut luoksenne.” (Matt. 25:35) Eikö juuri näin? Eivätkö tietäjät tunnistaneet seimessä makaavan lapsen Vapahtajaksi ja antaneet lahjansa! Eivätkö tietäjät näytä suuntaa, ja haasta tunnistamaan Jeesus siellä, missä puute ja hätä saavat konkreettisen hahmon?

Tietäjien lahjoista opimme erään kristillisen rakkauden palvelun vaikean läksyn. Nimittäin lahjat eivät saarnaa meille hyväntekeväisyyttä, vaan itsensä alttiiksi antamista ja uhraamista. Ja totisesti: Näiden välillä on suuri ero. Ensimmäisestä ilon ja kunnian kerää lahjoittaja. Jälkimmäisestä Jumala, jota lahjan saajat kiittävät ja ylistävät. 

Ymmärrät tämän, kun avaat tietäjien lahjat ja kysyt, mihin niitä käytettiin? Matteus mainitsee kolme lahjaa: kullan, suitsukkeen ja mirhamin. Niissä Jumala salatulla tavallaan kertoo, mikä on hänen lahjansa meille. Kulta tuodaan kuninkaalle. Suitsuke tuodaan sille, joka toimittaa uhrimenot temppelissä. Mirha tuodaan sille, jonka tuskia teloituksen yhteydessä lievitetään.

Ystävät. Näissä lahjoissa Vapahtaja näyttää meille todellisen rakkauden. Se ei ole hyväntekeväisyyttä. Se on itsensä uhraavaa rakkautta. Ja ratkaisevalla hetkellä, kun meidän rakkautemme on mitattu loppuun, jää yksi rakkaus. Se on Jeesus Kristus, joka seimeen syntyneenä ja ristillä kärsineenä on kuningasten kuningas, pappien pappi ja täydellinen uhri meidän puolestamme. 

Tiedä tämä! Siinä on pyhiinvaelluksen alku, kun polvistut Jeesuksen eteen ja uskossa turvaudut siihen, mitä Hän on tehnyt. Mutta siinä on myös ainut jatko, ja kerran turvallinen päätös.