Rukous ja usko

Luuk. 7: 36–50

Niinisalossa ja Korvaluomalla kuvattiin elokuvaa Täällä pohjantähden alla. Tämän Timo Koivusalon ohjaaman elokuvan ensi-ilta on elokuvateattereissa juuri itsenäisyyspäivän alla 4. joulukuuta. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, miten erinomainen Väinö Linnan kirja kääntyy elokuvan kielelle. Koskelan Elinalla oli monta poikaa, jotka kokivat sotien kauhut. Hän kirjoitti pojilleen rintamalle: ”Äiti toivoo, että jos tulee paha aika, niin kääntyisitte Jumalan puoleen. Hänellä on valta sodan ja pahuuden yli, ja vain hän voi pelastaa onnettomuudesta.”

Taisivat pojat olla melko huonoja rukoilijoita äidin näkökulmasta. En muista poikien pitäneen kovin pitkiä rukouksia kirjan sivuilla.

Veli venäläisen etulinjaan Taipaleenjoella kuului jouluna kuitenkin möreällä, mutta voimakkaalla, pikkuisen ehkä nuotin vierestäkin, mutta tunteella laulettu jouluvirsi. Taidettiinpa joistain korsuista potkaista ovi auki, että sekä suomalaiset, että venäläiset kuulivat, kuinka kansakoulussa ja kotona opittu jouluvirsi kajahtaa. Enkeli taivaan oli tuttu kaikille. Saattoipa joistain korsuista kuulua Jumala ompi linnammekin. Tulipahan selväksi omille ja muillekin, miksi ollaan ja pysytään näissä asemissa. Oli niin paljon arvokasta, mikä täytyi turvata: oman kodin arvokas perintö, isien turvallinen usko ja rakas, kallisarvoinen isänmaa.

Virsi Jumala ompi linnamme on suomalaisille tärkeä virsi. Olemme veisanneet sitä rukouksenamme kansakuntamme kohtalonhetkinä. Silloin, kun on pelätty ja kamppailtu oman olemassaolon puolesta. Virren juhlava sävelmä ja uskon varmuutta huokuvat sanat luovat turvallisuutta tulevaisuuden edessä.

Tarkemmin katsoen tuo virsi Jumala ompi linnamme on kiusatun kilvoittelijan rukous. Se on väkevä pyyntö. Se on vahva avunhuuto. Se on luottavaista turvautumista Jumalaan, yksin häneen.

Jeesus pitää tämän päivän evankeliumitekstissä oppitunnin rukouksesta ja uskosta. Paikka on fariseus Simonin koti. Läsnä ovat Jeesus, Simon, muutamia ruokailijoita ja yllättäen paikalle saapunut nainen. Tilanne alkaa naisen asettuessa Jeesuksen taakse hänen jalkojensa luo. Simon tunsi naisen. Varmasti kaikki läsnäolijat tunsivat hänet. Jeesus tunsi hänet kuitenkin parhaiten.

Hän oli hävinnyt elämänsä taisteluissa. Hän oli menettänyt kaiken arvokkaan. Ehkä hän on kuullut Jeesuksen puhuvan ja nähnyt ihmisten saavan apua ja lohdutusta häneltä. Jeesus oli julistanut: Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi. Tässä meillä on sanoman kuullut ja sen sydämessään uskonut nainen. Hän on tehnyt parannuksen ja jättänyt syntisen elämänsä. Siksi hän on nyt tässä fariseuksen talossa.

Tämä hiljainen syntinen nainen luottaa siihen, että Jeesus kuulee myös kyyneleet. Ne ovat meille tänään esimerkki rukouksesta ja uskosta. Jeesus näkee sydämeen ja armahtaa. Hän kuuli naisen sydämen rukouksen, joka olisi hyvin voinut olla vaikka tällainen: ”Jeesus, kuule rukoukset köyhän, kurjan syntisen, heikoimmatkin huokaukset ahdistetun sydämen. Jalkojesi juureen vaivun pääni itkien painaen. Tässä turvallisin mielin, Jeesus, sua rukoilen.”

Kalliin alabasteripullon uhraaminen Jeesuksen jalkojen voitelemiseen ei ollut etumaksu anteeksiannosta ja hyväksymisestä. Se oli suuren rakkauden ja arvostuksen osoitus. Ehkä uhrauksen suuruus saa Jeesuksen puolustamaan tätä naista ja hänen tekoaan. Samalla avautuu hyvä mahdollisuus opettaa läsnä olevia itseensä ja hurskauteensa tyytyväisiä uskovaisia.

Jeesus kuulee sydämessä lausutut rukoukset. Mutta hän kuulee myös sydämessä lausutut lähimmäisen tuomitsemiset. Simon ei ehtinyt kuin vasta ajatella syntisen naisen poistamista kodistaan kun Jeesus jo huomasi hänen ajatuksensa ja ehti puuttumaan tilanteeseen. Hän kertoi kertomuksen kahdesta velallisesta. Heistä toinen oli velkaa karkeasti arvioiden n. 5 000€ ja toinen n. 50 000€. Molemmat velat olivat suuria ja vaikeita takaisin maksettavia tuon ajan yhteiskunnassa. 50 000€ on jo lähes mahdoton.

Jeesus osoittaa Simonille: Tämän syntisen naisen mahdottoman suuri velka on nyt anteeksi annettu. Siksi hän rakastaa minua niin paljon. Sinun velkasi on omissa silmissäsi pieni ja merkityksetön verrattuna sinun varallisuuteesi. Siksi minä en olen sinulle vain yksi mielenkiintoinen keskustelukumppani muiden joukossa.

Jeesuksen opetus on tässä: Meidän tulisi kiinnittää enemmän huomiota omiin viheliäisiin synteihimme ja tehdä niistä katuen parannusta kuin moittia muita syntisiä. Meidän tulisi käydä pyhän ja kaikkitietävän Jumalan eteen nöyrin mielin kuuntelemaan kaikkien velkojemme todellinen määrä. Vaikka velkamme olisi omissa silmissämme pieni tai suuri niin joka tapauksessa se on Jumalan silmissä niin iso, ettemme pysty sitä millään takaisin maksamaan. Meillä ei kerta kaikkiaan ole mitään millä sen takaisin maksaisimme. Mikään oma hyvä tekomme ei voi sovittaa vääriä tekojamme Jumalan edessä. Meidän tulee nähdä oma velkamme ja antautua Herramme edessä anomaan armahdusta.

Oppitunti päättyy hienolla tavalla. Syntinen nainen saa kokea armahduksen. ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi. Uskosi on pelastanut sinut, mene rauhassa.” Suuri parantaja hiljensi hänen pelkonsa ja muutti hänen elämänsä täydellisesti. Minkä suurenmoisen muutoksen armon löytäminen tekeekään ihmissydämessä ja elämässä. Syntisestä tulee armahdettu syntinen ja hänen asemansa Jumalan edessä muuttuu hylätystä löydetyksi.

Kun saa kokea armahduksen omalla kohdallaan niin katse kääntyy armahtaen ja armoon kutsuen lähimmäisiin päin. Olisi ollut mielenkiintoista olla mukana kotiseuroissa ja kristittyjen jumalanpalveluksissa kuuntelemassa tämän syntisen tai siis nyt jo armahdetun naisen todistusta Herrastaan. Herran ristinkuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen hän olisi hyvinkin voinut käyttää todistuspuheenvuorossaan samoja sanoja jotka Jenny Pohjala kirjoitti virren 373 kolmanteen säkeistöön. Molemmat naiset varmasti tietävät, mistä puhuvat. He ovat kokeneet armahduksen ja rohkaisevat syntien haavoittamia tulemaan Kristuksen luo:

Riennä siis jo ristin turviin, haavoitettu syntinen! Taakat, huolet kirpoavat luona rakkaan Jeesuksen.