Rukouksen huone vai rosvojen luola

Evankeliumi: Matteus 21: 12 – 17

RUKOUKSEN HUONE VAI ROSOVOJEN LUOLA

Jerusalemin temppelialue on yksi poliittisesti herkimpiä ja historiallisesti kiintoisimpia kohteita maailmassa.  Noin 3000 vuotta sitten Salomo rakensi paikalle temppelin.  Noin 400 vuotta myöhemmin temppeli hävitettiin, mutta rakennettiin 70 vuotta myöhemmin uudelleen.  Tämä juutalaisten toinen temppeli tuhottiin Jerusalemin hävityksessä roomalaisen legioonan toimesta vuonna 70 jKr.  Nykyisin temppelialueella on kaksi huomattavaa islamilaista moskeijaa: Kalliomoskeija ja El Aksa –moskeija.  Vieläkö kolmas temppeli joskus rakennetaan?

Hävitetystä temppelistä on jäljellä osa sen läntistä tukimuuria, ns. länsimuuri.  Kun maaliskuussa ryhmäni kanssa seisoin länsimuurilla, sai arkeologiaan perehtynyt oppaamme meidät hämmästelemään kahta asiaa.  Missä ja kuinka ihmeessä jättimäiset, jumbojettien painoiset kivet oli louhittu, kuljetettu, äärimmäisen tarkasti saumattu ja nostettu paikoilleen?  Astelimme muurin juurella esiin kaivettua roomalaisaikaista katua.  Tunne oli erityinen oppaan kertoessa, että myös Jeesus käveli näillä katukivillä.  Kiersimme muurin kulmauksen ja istuimme esiin kaivetuilla temppelialueelle johtaneilla portailla. 

”Jeesus meni temppeliin” alkaa päivän evankeliumi.  Varsinainen temppeli käsitti osan, jota sanottiin pyhäksi ja jossa papit toimittivat uhripalvelusta ja sitten oli kaikkein pyhin, jossa ylipappi toimitti kerran vuodessa sovintouhrin kansan puolesta.  Temppeliä ympäröivän, pylväskäytävien reunustaman muukalaisten pihan erotti temppelistä 1,5 metriä korkea kiviaita ja esipiha oli se osa temppelialuetta, johon kaikki voivat tulla.  Siellä saattoi vaihtaa rahaa ja ostaa uhrattavia eläimiä ja varmaan matkamuistoja ja muutakin.  Ilmeisesti  ei-juutalaisten lisäksi myöskään vammaiset eivät saaneet tulla tätä pihaa kauemmaksi. (2 Sam 5:7,8) Seuraava sisempi alue oli ns. naisten piha ja siitä seuraava Israelin piha, joka oli vain juutalaisille miehille.

Se, mitä sitten tapahtuu, tuo Jeesuksesta esiin jotakin hämmentävää.  Jeesus ajoi kaikki myyjät ja ostajat temppelialueelta ulos ja kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat.  Ilmeisesti tästä seurasi se, että koko 15 hehtaarin suuruisen temppelialueen laaja toiminta pysähtyi koko loppu päiväksi.  Iltapäivän yhteys- ja syntiuhrit jäivät uhraamatta.  (Temppelialue oli itä-länsisuunnassa noin 460 m ja etelä-pohjoinen suunnassa noin 280 m pitkä.)

Jeesuksen voimakas, suorastaan väkivaltainen käyttäytyminen hämmästyttää.  Ilmeisesti todellinen rakkaus ja välittäminen joskus vaatii myös ankaruutta ja jyrkkyyttä.  Ystävällisyys ja lempeys eivät sulje pois lujuutta.  Tämän ymmärtäminen on nykyisin käynyt meille kovin vaikeaksi, koska sanoihin rakkaus, suvaitsevaisuus ja tasa-arvo on alettu sisällyttää kaiken hyväksyminen.  Ajatus tuntuu olevan: tehköön jokainen niin kuin haluaa.  Jo vanhemmille kotona ja kasvattajille on alkanut tuottaa vaikeuksia Jumalaa kunnioittavien ja lähimmäistä ja elämää suojaavien käskyjen opettaminen lapsille ja selkeän ein sanominen silloinkaan, kun kysymys on väärästä ja vahingoittavasta.  Sama suuntaus koskee yhteiskuntaa ja sen lainsäädäntöä.  Näennäinen sallivuus ei kuitenkaan vähennä tuhoavaa pahuutta ja väkivaltaa, vaan päinvastoin lisää sitä, koska yhteisön heikoimpia jäseniä eivät edes lait suojaa ja estä tekemästä sellaista, mikä tuo onnettomuutta itselle ja toisille.  Kuume ei laske, vaikka kuumemittari särjetään.  Raamattu sanoo, että Jeesus oli täynnä armoa ja totuutta.  Rakkaus sulkee sisäänsä nämä molemmat.

Kysymys temppelin pyhyydestä on erityisen vaikea kirkolle.  Julkiseen keskusteluun kysymys nousee monesti silloin, kun kirkossa halutaan järjestää jotakin muuta kuin jumalanpalveluksen luonteista tai muuten selkeästi hengellistä tilaisuutta.  Mikä on sopivaa kirkkoon?  Mutta lähestulkoon jatkuvasti kirkon asiat ovat keskustelun alla niin, että ympäröivä maailma vaatii kirkkoa tarkistamaan Raamattuun perustuvaa sanomaansa ja muuttamaan erityisesti opetusta elämän oikeasta ja väärästä.  Kirjoittaessaan evankeliumissa Jeesuksen suorittamasta temppelin puhdistamisesta, Johannes toteaa opetuslasten silloin muistaneen Psalmin sanan: ”Kiivaus sinun temppelisi puolesta kuluttaa minut.” (Joh 2:17)  Tällaista Jeesuksen ja profeettojen rohkeutta ja kiivautta temppelin ja sitä kautta Jumalan pyhyyden puolesta ei enää juurikaan ole.  Niinpä – teologisesti ilmaisten – Jumalan lain julistaminen on väistynyt ja tilalle on tullut yleishyvän etiikkaa.  Tästä on se vakava seuraus, ettei kukaan tarvitse evankeliumin julistamaa armoakaan, koska kukaan ei tunne rikkoneensa Jumalan tahtoa ja olevansa syntinen. 

Pyhyys ja pahuus ovat toisiinsa sidoksissa käänteisesti.  Siellä, missä temppelin, Jumalan ja hänen sanansa pyhyys ihmisten mielissä vähenee, pahuus kasvaa, olkoonkin, ettei sitä enää tunnisteta sellaiseksi pahuudeksi, mikä johtuu Jumalasta luopumisesta.  Jää nimeämätön pahuus ja paha olo ja voimaton pahuuden selittäminen ja tilkitseminen, koska totuuden ja armon evankeliumin, parannuksen ja ripin, rukouksen ja ehtoollisen lääkkeet on hukattu.  Suorastaan käsittämätöntä meille on sellainen kiivaus ihmisten ajallisen ja iankaikkisen hyvän puolesta, joka saa hurskaat Psalmien kirjassa rukoilemaan, että Jumala kostaisi pahoille ja epäuskoisille.  Syynä ei ole meidän suurempi rakkaudellisuutemme, vaan kadottamamme  Jumalan pyhyyden tunto, hyvän ja pahan haaleus ja sen väistyminen mielistämme, että iäinen kohtalomme ratkaistaan näinä muutamina ohi kiitävinä vuosinamme.

Temppeliin menijät tarvitsivat rahanvaihtajien palveluksia.  Monissa rahoissa oli keisarin kuva tai jokin epäjumalan symboli ja ne olivat siksi sopimattomia temppelikäyttöön.  Sitä paitsi temppelivero oli annettava tyyrolaisessa valuutassa, koska sitä pidettiin luotettavimpana.  Eri puolilta Rooman valtakuntaa tulevien juutalaisten oli ylivoimaista tuoda uhrieläimiä mukanaan, joten oli luontevaa ostaa ne temppeliin tullessaan.  Jerusalemin temppeli oli ainoa paikka, missä uhreja toimitettiin.  Mutta oliko kaikkea tätä toimintaa harjoitettava temppelin alueella?  Temppeliin tulevien muukalaisten oli yritettävä hiljentyä ja rukoilla kaiken tämän kauppahälyn keskellä.  Tosin teksti ei mainitse tästä metelistä tai kaupustelijoiden epärehellisyydestä mitään.  Sitä paitsi Jeesus nuhteli myyjien lisäksi myös ostajia.  Mitä sitten sisältyneekin Jeesuksen käyttämään rosvo -sanaan.  Kaupanteolla ja siitä saatavalla taloudellisella edulla on oma oikeutettu paikkansa, mutta niitä ei tule asettaa jumalanpalveluksen edelle.  Ehkä Jeesuksen toimenpide ennakoi sitä lähellä olevaa hetkeä, jolloin hän itse antaa uhrin kaikkien puolesta ja jonka jälkeen ei enää muita uhreja tarvita.  Antoiko Jeesus myös profeetallisen viestin siitä, että pian koko temppeliä ei enää ole?  Tiedossa oli profeetta Sakarjan ennustus ajasta, jolloin ei kukaan enää käy kauppaa Herran Sebaotin temppelissä. (Sak 14:21)  Sanat ”rukouksen huone” ja ”rosvojen luola” ovat jo profeetoilla.  Jer 7:11) Rosvojen luola oli paikka, jota varkaat pitivät turvapaikkanaan.  Temppelialueen valtaajat saattoivat hyvinkin tuntea syvällä sisimmässään, ettei heidän toimintansa ollut oikein.  Ainakaan Jeesuksen puhdistustoimelle ei mainita mitään vastarintaa.

Temppeli ei kuitenkaan jäänyt tyhjäksi Jeesuksen toiminnan seurauksena.  Kun Jeesus sanoo sanat ”minun huoneeni on oleva rukouksen huone”, tulevat esiin ne, jotka tuntevat rukousta ja auttajaa tarvitsevansa.  ”Jeesuksen luo temppeliin tuli sokeita ja rampoja, ja hän paransi heidät”, kirjoittaa evankelista Matteus.  Kenties nämä ruumiiltaan ja sielultaan vammaiset tulivat Jeesuksen luo siihenkin osaan temppeliä, johon he aikaisemmin eivät olleet kelvollisia tulemaan.

Tästä on kysymys, kun tullaan jumalanpalvelukselle ja rukoukselle pyhitettyyn huoneeseen.  Silloin tullaan Jeesuksen luo, koska hän itse on luvannut olla siellä, missä kaksi tai kolme kokoontuu hänen nimessään.  Juhlallisen temppelipalveluksen rakenteet ja korkean kirkollisuuden käsikirjahartaudet ovat taatusti koetuksella, kun ihmisen pojat ja tyttäret tulevat vammojensa ja tarpeidensa kanssa itkien ja etsien vailla kirkollista kieltä, käytöstä ja opillista perehtyneisyyttä.  Aina on meitä, jotka huolestumme, kun jotakin tapahtuu ja kiirehdimme palopaikalle toteamaan: väärin sammutettu.  Vähemmän on niitä, jotka kysyvät, miksei mitään tapahdu ja ovat valmiita toimimaan hädän sammuttamiseksi.

Mitä enemmän temppeli tyhjentyy Jumalan pyhyydestä ja ihmisten hädän synnyttämistä rukouksista, sitä näyttävimmiksi tulevat etäisyyttä tuovat kaavat ja rooliasut.  Voidaan puhua kauniisti yhteisöllisyydestä, mutta jos todella antaudutaan ennakoimattomaan vuorovaikutuksellisuuteen, tulevat kaikenlaiset inhimilliset ylilyönnit myös mahdollisiksi.  Menkää hyvät sanankuulijat, ystävät ilojenne ja kipujenne kanssa kirkkoihin ja rukoushuoneisiin.  Sanokaa, että tulitte, koska olette kuulleet, että täällä Jeesus ottaa vastaan syntisiä ja toivotte, että puolestanne rukoillaan.

Sen verran Uuden testamentin lehdillä ylipapit ja lainkäyttäjät aiheuttivat haittaa ja harmia Jeesuksen toiminnalle, että yhä vielä herkistymme varovaisiksi aina siellä, missä ylipapit ja lainopettajat ryhtyvät jakamaan plussia ja miinuksia Raamatun ja uskon kysymyksissä.  Näiden korkeiden kirkonmiesten ja laintulkitsijoiden mielestä Jeesus nytkin teki kaikkea hämmästyttävää.  Ensin oli temppelin tyhjentäminen sinne kuulumattomasta, sitten vetoaminen Raamattuun, sitten hädänalaisten ihmisten vastaanotto ohi liturgisten kaavojen ja vielä lasten riemulliset ”Hoosianna, Daavidin Poika” –huudot.  Ajatelkaa, ettei heillä ollut mitään huomautettavaa häliseville kaupustelijoille, mutteivät he kestäneet lasten ylistystä.  Niin kauan kuin Jeesuksen puheet liikuttivat ihmisten sieluntilaa, hän sai työrauhan, mutta kun vaikutus ulottui kukkaron sisältöön, se oli liikaa.

Virkamiesten suuttumista tihkuvaan kysymykseen, kuuleeko Jeesus mitä tapahtuu, Jeesus vastaa viittaamalla jälleen Raamattuun.  Jeesus siis vetosi kiistakohdissa Raamattuun ja tällä kertaa Psalmin sanaan: ”Lasten ja imeväisten huudot todistavat sinun voimastasi.  Ne ovat kilpenä jumalattomia vastaan, ne vaientavat vihamiehen ja kostoa janoavan.” (Ps 8:3)  Toki Jumalaa voivat ylistää suuret temppelikuorot ja loistavat muusikot lahjoillaan silloin, kun se tapahtuu uskon ja nöyryyden hengessä Jumalan kunniaksi.  Lasten kiitos ja ylistys on kuitenkin jotakin sellaista, että jos se puuttuu keskeltämme, seurakuntamme sairastavat vakavaa puutostautia.

”Hän jätti heidät siihen.”  Epäuskoiset jäivät epäuskonsa kanssa kauniiseen temppeliinsä. Jeesuksella ei ollut heille enää sanottavaa.  Mitä se olisi hyödyttänytkään?  He eivät kaivanneet muutosta elämäänsä.  Ei edes Raamatun selvä sana pysäyttänyt heitä.  Kysymys ei ollut Raamatun tulkinnasta, vaan torjunnasta.  Jeesus meni kaupungin ulkopuolelle Betania –nimiseen kylään, kaikesta päättäen Marian, Marttan ja Lasaruksen ystäväkotiin.  Kirkon historiassa eivät ole mitenkään harvinaisia ajat, jolloin temppeleissä Jeesus ja hänen ystävänsä ovat saaneet osakseen kylmyyttä ja vastarintaa, mutta niinpä on kokoonnuttu niissä kodeissa, joissa Jeesus ja hänen seuraajansa ovat tulleet rakkaiksi.  Luukkaan mukaan Jeesus silti tuon viikon ajan päivittäin palasi temppelialueelle opettamaan.  Evankeliumi on vietävä kaikille ja oikean uskon puolesta on myös taisteltava.