Rakkauden velka

Evankeliumi: Luukas 6: 27 – 31

Jeesus puhuu ”teille, jotka kuulette”.  Sanat voivat olla kirjoitettuja tai puhuttuja, mutta puhuviksi ne tulevat silloin, kun jotakin tapahtuu sanan vaikutuksesta.  Sama koskee sanojen kuulemista.  Sanat voivat lipua ohi silmiemme ja korviemme.  Kuulemme, mutta emme kuule.  Jeesus puhuu sellaisesta kuulemisesta, mikä synnyttää kuuliaisuuden.  Jotakin tapahtuu kuulijassa.

Ensi kerran Luukkaan evankeliumi käyttää rakkaudesta sanaa agabe.  ”Rakastakaa vihollisianne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat.”  Klassisessa kreikassa sana agabe oli harvinainen ja varsin merkityksetön.  Vähän niin kuin sana rakkaus nykyisinkin.  Jos aistillinen, intohimoinen rakkaus rajataan pois, ohenee rakkaus lähinnä suvaitsevaisuudeksi ja välinpitämättömyydeksi sen suhteen, mitä toisille tapahtuu.  Kreikan kolme muuta rakkautta tarkoittavaa sanaa olivat paljon käytetympiä: rakkaus kiintymyksenä kuten vanhempien ja lasten välillä, rakkaus eroksena naisen ja miehen välillä ja myötäelävä ystävärakkaus.  Uudessa testamentissa  väritön sana agabe sai aivan uuden ja ihmisiä ja maailmaa muuttavan sisällön.  Heprean rakkautta merkitsevä sana, meillä kosmetiikkamerkkinä tunnettu ahava, sisältää kaikki rakkauden merkitykset.

Maailman kauneimmaksi tekstiksi sanottu 1 Korinttilaiskirjeen 13. luku kuvaa Jumalan rakkautta.  Se alkaa sanoilla ”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.”  Viimeistään silloin, kun kyseisestä Raamatun kohdasta luemme rakkaudesta, että ”se ei etsi omaansa” eikä ”koskaan häviä” ymmärrämme, että kuvataan Jumalan rakkautta, ei ihmisten, ei edes aviopuolisoiden.

Jumala on rakkaus.  Rakkaus on kolmiyhteisen Jumalan syvin olemus.  Jeesus kuvasi rakkauttaan ja yhteyttään Isään ja Isän rakkautta Poikaan.  Jumalasta johtuu Jumalan kuvaksi luodun ihmisen syvin tarkoitus: yhteys.  Sinut on tarkoitettu elämään yhteydessä Jumalan kanssa ja tästä yhteydestä kasvaa oikea yhteys itseen, lähimmäiseen ja luontoon.  Synti katkaisee nämä yhteydet, aiheuttaa eron ja vieraantumisen.

Raamattu sanoo: ”Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (Joh 3:16) Jumalan rakkaus ei etsi omaansa ja kohdistuu sellaiseen, missä ei itsessään ole mitään rakastamisen arvoista, hyvää, jaloa ja kaunista.  Jumala rakastaa häntä halveksivaa, pilkkaavaa, torjuvaa ja kieltävää.  Sanalla sanoen: Jumala rakastaa syntistä, vaikka ei hyväksy ja rakasta hänen syntejään.  Jumala rakastaa luomaansa maailmaa, vaikka ei ihmisen synnin ja pahuuden maailmalle aiheuttamaa tuhoa ja ihmisten itseään varten rakentamaa maailmanjärjestelmää, jossa ei ole tilaa Jumalalle.  Tässä maailmassa on kuitenkin jäljellä vielä niin paljon Jumalan antamaa rakkautta, ettei maailma ole tuhoutunut omaan mahdottomuuteensa.  Raamattu sanoo: ”Me rakastamme, sillä Jumala on ensin rakastanut meitä.”  Vastaan otettu Jumalan rakkaus synnyttää ihmisessä vastarakkauden.  Rakastamme ihmisiä ja luontoa, koska rakastamme niiden Luojaa ja Lunastajaa. 

Raamattu sanoo: ”Jumalan rakkaus on vuodatettu sydämiimme Pyhän Hengen kautta.” (Room 5:5)  Muuta mahdollisuutta meillä ei ole rakastaa.  Sellaisessakin, mitä me pidämme rakkautena, me etsimme omaa etuamme, jotakin, mitä me siitä saamme.  Saatamme jopa suoranaista himoa kutsua rakkaudeksi, vaikka kysymys on rakkauden vastakohdasta, itsekkyydestä, voimakkaasta omistamisen halusta.  Teemme itsellemme ja toisille tämän tärkeän ja vakavan kysymyksen: Mitä tarkoitat rakkaudella?

Jeesus kääntää kokonaan uuden sivun rakkaudelle.  Ei ole kysymys rakkauden määrän vaihtelusta, vaan laadullisesti kokonaan toisenlaisesta.  On inhimillistä maksaa hyvä hyvällä ja kostaa paha pahalla.  On saatanallista maksaa hyvä pahalla.  On jumalallista maksaa paha hyvällä.  Jeesus puhuu rakkauden kostosta.  ”Rakastakaa vihollisianne ja tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat.”   Rakkaudelle ei riitä passiivinen alistuminen ja pidättäytyminen vihasta ja katkeruudesta silloin, kun tulee väärin kohdelluksi.  Rakkaus on aktiivinen, toimelias.  Rakkaus merkitsee sitä, että lähimmäiselle, myös vihamiehelle tehdään hyvää.  Kun viha ilmenee kirouksina, se maksetaan siunauksina.  Parjaukset ja pahat puheet maksetaan rukouksina.  Niin oikeat kuin henkiset lyönnit kuitataan toisenkin posken kääntämisellä.  Jos joku ottaa viittasi, niin älä vaadi takaisin, vaan anna enemmänkin.  (2 Moos 22:25 – 27)  Älä enää kysy, mitä voit saada ja mitä elämällä on sinulle antaa, vaan anna pyytäjille ja tarvitseville ja mieti, mitä sinulla on antaa elämälle.   Antaahan Jumala aurinkonsa paistaa ja sateensa sataa niin hyville kuin pahoille.  Etkö sinäkin puhuisi niin ystävistäsi kuin pahantekijöistäsi hyvää Jumalalle ja tekisi hyvää kaikille. (1 Kor 4: 12 – 13)

Evoluutiousko puhuu luonnon valinnasta.  Koston alin muoto on vahvemman valta: nopeat syövät hitaat ja vahvat tuhoavat heikot.  Tällainen laki näyttää vallitsevan luonnossa ja usein ihmistenkin parissa.  Kristus asettui ja kutsuu seuraajansakin asettumaan heikkojen rinnalle ja heitä puolustamaan.  Seuraava aste on oikeuden kosto.  Se perustuu siihen, että rangaistus määrätään teon mukaisesti.  Tähän perustuu esivallan miekka eli kaikki ne keinot, joilla esivalta estää pahaa ja raivaa hyvälle tilaa.  Jeesus ei kumoa tätä esivallan tehtävää, vaan kehottaa antamaan keisarille sen, mikä keisarille kuuluu.  Raamatun sosiaalieettinen peruslaki kuuluu yksinkertaisesti: tehkää oikeus, olkaa oikeudenmukaiset.  Jos esivalta kääntäisi toisen posken, kun toiselle lyödään, sellainen esivalta ei pysyisi pystyssä yhtä kuukautta.  Mutta tänään Jeesus opettaakin opetuslastensa, yksityisen kristityn suhtautumista pahaa vastaan.

Jos kiroukseen vastataan kirouksella, parjaukseen parjauksella, pahaan pahalla, sellainen vain lisää pahan kierrettä ja pahaa kasvaa.  Pahan kierre katkeaa, kun sen annetaan juosta läkähdyksiin ja kiehua kuiviin siten, ettei vastata pahalla, vaan hyvällä.  On kuitenkin tärkeää, että vastataan, sillä suurin syy kaikkeen pahuuteen eivät ole pahat ihmiset, jotka pahan ovat aiheuttaneet, vaan hyvät ihmiset, jotka ovat vaienneet ja antaneet pahan tapahtua ajatellen: onneksi ei koske minua.  Lähimmäinen on se, joka osoittaa laupeutta toiselle.  Sen on Jeesus meille muuttumattomalla tavalla opettanut laupiaan samarialaisen kuvauksessaan.  Ole sinä lähimmäinen!

Jeesus on ensimmäisenä ns. ”kultaisen säännön” esittänyt aktiivisessa ja myönteisessä muodossa.  ”Niin kuin tahdotte ihmisten teille tekevän, niin tehkää tekin heille.”

Sen, mikä on hyvää ja oikein itselle ja lähimmäisille, ratkaisee Jumalan sana.  Toki Jumala on antanut meille järjen ja omantunnon, että osaisimme toimia oikein, mutta synti on sokaissut ihmisen arvostelukyvyn.  Meidän on vaikeaa edes vilpittömästi toivoa lähimmäisen hyvää, puhumattakaan että ymmärtäisimme, mikä on lähimmäisen ajalliseksi ja ikuiseksi parhaaksi.  Siksi Jumalan käskyt neuvovat, kuinka hyvää tehdään eli lähimmäistä rakastetaan.  Vaikuttimen ja voiman hyviin tekoihin saamme Jumalan rakkaudesta.  Se, kuinka tämä rakkaus tulee elämäämme, onkin hyvin ihmeellistä.  Tunnemme itse, kuinka lähimmäisen laiminlyönneillä ja pahoilla ajatuksilla, sanoilla ja teoilla olemme ansainneet Jumalan vihan ja rangaistuksen.  Jumala ei kuitenkaan tuomitse meitä ansiomme mukaan, vaan Jeesuksen sovitustyön perusteella antaa kaikki syntimme anteeksi.  Raamattu sanoo: ”Se, joka on saanut paljon anteeksi, sellainen rakastaa paljon.”

Raskas ja tuhoava syntivelka vaihtuu rakkauden velkaan.  Oletko sanankuulija kokenut tämän?  Raamattu opettaa tästä vaihtokaupasta erityisesti Roomalaiskirjeen 13. luvussa.  Tämä on nyt erityisen tärkeää sinulle, joka kysyt, mistä voima antaa anteeksi ja rakastaa, kun ei jaksa rakastaa.