| |
| |
| |
| |
|
Puhu Herra ja opeta palvelijaasi kuulemaan
Kuulemamme teksti kertoi Samuelin kutsumisesta Herran profeetaksi. Se tapahtui aikana, jolloin Herran sana oli harvinainen eivätkä näyt olleet tavallisia. Tämä pitänee paljolti paikkansa myös omasta ajastamme. Erityinen profetoimisen armolahja ja näyt ovat verrattain harvinaisia. Armolahjat eivät näytä esiintyvän aina ja kaikkialla yhtä runsaina, vaan Pyhä Henki jakaa niitä niin kuin tahtoo ja hyväksi näkee. Toisaalta on myös olemassa vääriä profeettoja. Kaikki profetiat täytyy siksi koetella Raamatussa olevalla Jumalan varmalla sanalla, ettemme olisi kaikkien tuulten vietävissä.
Tämä pätee myös kaikkeen kuulemaamme sananjulistukseen. Siellä missä julistetaan oikein ja raamatullisesti, tuo julistus on meille Herran sanaa. Tällainenkin sana voi kuitenkin tulla harvinaiseksi. Samuelin aikana pappeina toimivat Eelin pojat puhuivat Jumalan tahdon vastaisesti ja samantapaisia julistajia saattaa löytyä tänäkin päivänä.
Kirkossamme on kuitenkin mahdollista kuulla vielä selvääkin Jumalan sanan julistusta. Näin ei välttämättä ole aina. Paljon on siksi syytä kiitokseen niistä hetkistä, jolloin olemme saaneet kuulla Herran puhuvan meille sanansa kautta. Syytä on myös rukoukseen sananpalvelijoidemme puolesta, että he saisivat herkällä mielellä julistaa Jumalan sanaa oikein ja elää siitä itsekin.
Herra ei ole kykenemätön puhumaan, hän ei ole mykkä niin kuin pakanoiden jumalat. Meillä on Jumala, joka tahtoo puhua meille sitä, mitä me todella tarvitsemme niin, että meissä syntyisi ja eläisi usko Jeesukseen. "Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.” Rm 10:17 Koko Raamattu on meille Jumalan sanaa ja sen uskoa synnyttävä ydinsanoma on evankeliumi meille Jeesuksessa valmistetusta pelastuksesta. "Tätä pelastusta ovat profeetat etsineet ja tutkineet. He ovat ennustaneet ja puhuneet teidän osaksenne tulevasta armosta ja tutkineet, mihin ja millaiseen aikaan heissä vaikuttava Kristuksen Henki viittasi todistaessaan Kristuksen kärsimyksistä ja niitä seuraavasta kirkkaudesta. Heille ilmaistiin, etteivät he palvelleet itseään vaan teitä puhuessaan siitä, minkä teille nyt ovat julistaneet ne, jotka taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä ovat tuoneet teille evankeliumin. Tähän pelastukseen haluavat enkelitkin päästä edes luomaan silmäyksen.” 1.Piet.1:10-12
Jumala puhuu meille Raamatussa ja siihen perustuvassa julistuksessa, mutta miten me kuuntelemme hänen puhettansa? Ymmärrämmekö me Herran sanan siksi, mitä se todella on? Sanaksi, jolla oli voima luoda maailma tyhjästä ja joka herätti kuolleista Lasaruksen ja on synnyttänyt monessa muussa hengellisesti kuolleessa uskonelämän? Muistammeko Jumalan sanan sellaiseksi leiväksi, joka ravitsee uskoamme läpi koko elämämme niin, että mekin selviäisimme täältä kerran taivaskotiin hänen luoksensa? Vai kuulemme me Jumalan sanaa usein niin kuin se olisi vain tavallisen ihmissanan veroista?
Kolme kutsua vaadittiin siihenkin, että Jumalaa palvellut nuori Samuel ja vanha sotaratsu Eeli Herran äänen lopulta tunnistivat. Montakohan kutsua me elämässämme olemme siihen tarvinneet? Ja kuinkahan monta niitä vielä tarvitaan, että me tulevaisuudessakin Herran ääntä kuuntelisimme? Eikö ole niin, että jokin tekee tämän kuulemisen meille vaivalloiseksi?
Sielunvihollinen tekee kaikkensa kiinnittääkseen mielemme vain ajallisiin asioihin, ettemme ehtisi lainkaan ajatella sielumme pelastusta. Monen kohdalla hän onkin onnistunut niin hyvin, että ihmisellä on ollut täältä lähtiessään armo hukassa ja sen myötä onneton iankaikkisuus edessä. Sekin, joka on koko ikänsä kuullut evankeliumia, saattaa kuollessaan vain vaivoin armoon uskoa - niin riisuttu ja ahdistettu voi Jumalan lapsikin joskus olla. Kiusaaja koettaa kuitenkin estää meitä sanankuulosta myös uskottelemalla, että kyllähän sinä tuon asian jo tiedät, joten voit jäädä pyhäaamuna rauhassa kotiin nukkumaan. Moni lienee näinkin jäänyt pois sanankuulosta. Samoin on usein jäänyt myös Jumalan sanan kotona tutkiminen.
Meillä on kyllä aina aikaa sille, mitä pidämme elämässämme todella tärkeänä. Sitä, mitä me sen sijaan emme tunne tarvitsevamme, me emme tee. Jumalan sanan laiminlyönti onkin merkkinä omavaraisesta ja itseriittoisesta mielestä. Sellainen mieli oli myös Laodikean seurakunnalla, jota Jeesus Ilmestyskirjassa nuhtelee sanoen: "Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston.” (Ilm.3:17)
Sielläkään, missä sanaa kuullaan runsaasti, sitä ei kuulla aina oikealla tavalla. Ei tulla sanankuuloon rukoillen ja nöyrällä mielellä, vaan katsomaan, miten puhujat selviävät puheistaan. Ollaan ruuan suhteen niin kronkeleita, että vain erityisen mukaansa tempaava puhe tai joku nimekäs puhuja kiinnostaa. Tunteet lämpiävät hetkeksi, mutta Jumalan sana ei saa sijaa sydämessä.
Meitä unohtuu helposti, millaista tekoa me syntisinä ihmisinä olemme. Jumalan armoa on kuitenkin se, että hän vetää meitä tällöin tykönsä myös ahdistusten kautta. Sen, joka ei tahdo syödä, täytyy tulla kokemaan, mitä seuraa ruokalakosta. Herra synnyttää meissä näin sanannälkää, jotta Hän saisi meitä myös ravita. Hän ruokkii runsain määrin nälkäiset, mutta rikkaat lähetetään tyhjin käsin pois. (Luuk.1:53)
Nuori Samuel oppi vastaamaan Herransa ääneen: ”Puhu, palvelijasi kuulee.” Hän tahtoi olla herkällä mielellä sanan alla eikä sen yläpuolella. Ja Herra myös puhui hänelle. Herra puhuu sanassaan meillekin, kun tahdomme kuulla hänen ääntänsä. Se, joka tarvitsee sanan rieskasta ruokaosansa, tulee ruokituksi. Siellä, missä on sanannälkää, voidaan tulla ravituiksi myös aivan tavallisen ja heikon sananjulistajan kautta. Anova saa ja etsivä löytää pitää paikkansa tässäkin.
Mieleeni jäi joskus, miten eräs uskova veli iloitsi siitä, että heidän seurakuntansa tutun pastorin julistus oli muuttunut Kristus-keskeiseksi. Tässä oli mielestäni kohdistettu huomio oikeaan kohtaan. Ei julistajan persoonallisiin ominaisuuksiin, vaan siihen mitä hän julisti. Mikä voisikaan olla parempaa, kuin se, että julistusta hallitsee evankeliumi Kristuksesta! Emme me kauan mistään muusta eläkään! Ihmisen viisaus, huumori tai miellyttävä olemus eivät meitä pitkälle kanna, mutta Kristus kyllä sen tekee. Hän sanoo: ”Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta. Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä.” (Joh.10:27-29)
Kristuksen seuraaminen ei onnistu omassa voimassamme, mutta kun kuulemme hänen evankeliumissaan kuuluvaa paimenääntä, hän antaa meille sen, mitä me tarvitsemme voidaksemme seurata häntä uskossa. Jokainen, joka tahtoo häneen turvata, saa lahjaksi ikuisen elämän. Kristuksen nimessä ja veressä on syntien anteeksiantamus, ja siellä, missä on anteeksiantamus, on elämä ja autuus. Kristus on avannut oman verensä kautta meille tien taivaalliseen kaikkeinpyhimpään ja saanut aikaan iankaikkisen lunastuksen. (Hepr.9:12) Tämä lunastus pysyy voimassa, vaikka me olisimme olleet miten huonoja tahansa. Syntien anteeksiantamus on hankittu meille myös Jumalan sanan laiminlyömisen synnistä ja sanan kuuloon liittyneestä väärästä mielestä. Tämän ja kaiken muunkin mieltämme painavan synnin me saamme tänäänkin uskoa anteeksi tuon iankaikkisesti pätevän lunastuksen tähden. Kristus on maksanut velkamme myös niistä synneistä, joihin me olemme yhä uudestaan langenneet.
Jumalan armo ei kuitenkaan ole halpaa, vaan se on äärettömän kallista. Niin kallista, ettemme me omilla teoillamme olisi saaneet sitä milloinkaan osaksemme. Jeesus on sen meille ansainnut ja lahjaksi antanut, että me siitä uskossa eläisimme. Tähän armoon uskoessamme me saamme myös muistaa, että Jeesus on luvannut pitää meistä huolta niin, ettei kukaan voi riistää meitä hänen Isänsä kädestä. Herra sanoo myös sanassansa: ”Teidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt ja niin yhä teen, minä nostan ja kannan ja pelastan.” (Jes.46:4) Tämä armo vie taivaaseen myös tämän heikon pastorin ja se vie taivaaseen sinutkin. Se on se leipä, jonka varassa sinäkin jaksat tehdä taivasmatkaa, vaikka askel nyt tuntuisi painavalta. Pienen hetken vielä kun jaksat niin perille päästään. Herra nostaa, kantaa ja pelastaa. Me kannettavat väsymme, mutta Kantajamme kyllä jaksaa.