”Isä pyhitä meitä totuudessa. Sinun sanasi on totuus. Aamen.”

Pietari ja uskonelämän tienhaarat

Apostolien päivänä puhutaan opetuslapsista, uskosta ja seurakunnasta. Mutta yksi persoona evankeliumiteksteissä nousee yli muiden: Kirkkokäsikirjan kaikki kolme vuosikertaa puhuvat ensin ja ensisijaisesti Pietarista. Hän oli kahdentoista opetuslapsen johtohahmo, nopea sanoissaan ja teoissaan – ja niin kuin tiedämme, nopea hyvässä ja pahassa. Ja hänestä Jeesus kouli ja koulutti ensimmäisen kirkon johtajan.

Pietarin hahmossa ja elämänvaiheissa moni tunnistaa jotain itsestään ja uskontiestään. Hänen elämänsä käännekohdissa voikin nähdä jotain uskovan ihmisen elämässä yleispätevää. Pysähdymme tänään viiden tien haaran äärelle.

Kohtaaminen

Ensimmäinen liittyy kohtaamiseen. Miten Jeesuksen ja Pietarin tiet leikkaisivat: Niin kuin monen ihmisen ja  Jeesuksen tiet tänäänkin. Ystävä, tuttu – tai Pietarin tapauksessa sukulainen, oma veli, vei ensimmäisen kerran Jeesuksen luo. Pietarin kohdalla se oli Andreas, hänen oma veljensä ja työkaverinsa, joka saattoi hänet kohtaamaan Vapahtajan. Niin monien kohdalla on tänäänkin. Omat vanhemmat ovat kantaneet vauvansa pyhälle kasteelle ja on tapahtunut se, mikä Pietarinkin kohdalla: Sait nimeltä mainiten kutsun Jeesuksen opetuslapseksi ja seuraajaksi. ”Simon, Johanneksen poika. Nimesi on oleva Keefas.” (Joh. 1:42) Näin se meni Pietarin kohdalla ja ensikohtaamisessa kuulemme jo aavistuksen Pietarin erityisestä tehtävästäkin.

Pietarille ensikohtaaminen merkitsi Jeesuksen yhteyteen jäämistä. Hän oppi tuntemaan Vapahtajansa, juurtui uudelle perustalle, eikä lähtenyt siitä mihinkään. Niin se on kastekin tarkoitettu: Sinut on nimeltä kutsuttu juurtumaan Jeesukseen Kristukseen ja elämään Hänen seurakuntansa yhteydessä.

Kutsu ja tehtävä

Toinen tiehaara Pietarin elämässä sijoittui Gennesaretin järven rantaan, ja yövuoron jälkeiseen aamuun. Se oli julkinen kutsu ”ihmisten kalastajaksi”, erityiseen tehtävään ja virkaan.

Pietari kalastuskuntineen oli ollut koko yön kalassa – mutta turhaan. Mitään ei tullut. Työkaverit huuhtelivat vielä verkkojaan, kun väkeä tulvi paikalle. Liekö syynä ryysis tai kuuluvuus, joka tapauksessa Jeesus pyysi saarnatuolikseen Pietarin venettä, mikä samalla varmisti sen, että yön valvonut kalastaja kuunteli päivän saarnan aitiopaikalta; muiden katseiden alla ja aivan Jeesuksen vieressä.

Mitä Jeesus opetti, sitä ei kerrota. Mutta saarnan päätös kerrotaan sitäkin tarkemmin. Pietari sai käskyn heittää juuri pestyt verkot veteen. Sisäisten vastalauseiden saattelemana hän teki työtä käskettyä – ja saalis oli valtava. Sinä päivänä Pietari oppi tämän hengellisen elämän suuren totuuden: Jeesus ei näe vain järven syvyyksiin, vaan myös sydämen syvyyksiin. ”Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.” Se oli Pietarin vastaus ja reaktio, kun hän tajusi, mitä oli tapahtunut. 

Näin totisesti! Jäniksiä pää pensaassa me olemme sydämeen kätkettyine salaisuuksinemme Vapahtajan edessä. Ja onnellinen se päivä, jolloin tämä uskonelämän toinen askel kirkastuu: Sydäntä myöten syntisiä miehiä ja naisia tänäänkin! Ja Jeesus odottaa, että saisi vakuuttaa: ”Älä pelkää.”

Jeesuksen persoona

Kolmas tien haara Pietarin elämästä kerrotaan päivän evankeliumissa. Aikaa on kulunut, Jeesus on opettanut, opetuslapset ovat oppineet. Ilmassa on perustava kysymys Jeesuksen persoonasta: ”Kuka Ihmisen Poika on?” Nykysuomeksi kysymys leikkaa halki kaksi mahdollisuutta: Onko Jeesus Jumalan Poika ja maailman Vapahtaja, vai jotain muuta? Opetuslapset esittelevät gallupeissa mainittuja vastauksia, kunnes Pietari räjäyttää pankin. ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.” (Matt. 16:16)

Pietarille on kirkastunut se, ettei Jeesus rinnastu mihinkään eikä kehenkään muuhun. Hän on täysin ainutlaatuinen maailman Vapahtaja ja Pelastaja. Hän on tie taivaaseen, eikä muita teitä ole. Pietarin vastaus paaluttaa monta kristillistä totuutta: Ensinnäkin on elävä Jumala, taivaan ja maan Herra. Toiseksi Hän on lähettänyt poikansa tähän maailmaan, pelastamaan syntiset ihmiset taivaaseen. Ja kolmanneksi, siinä mitä Jeesuksessa on tapahtunut, Raamatun Vanhan testamentin ennustukset ovat toteutuneet.

Ei tarvitse ihmetellä Jeesuksen vastausta Pietarille: ”Autuas olet sinä Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaassa.” (Matt. 16:17) Sama nykysuomeksi: ”Pietari, onneksi olkoon! Tätä sinä et ole oivaltanut oman päättelykykysi pohjalta, vaan sen on sinulle kirkastanut minun taivaallinen Isäni.” Niin se on tänäänkin. Kristityt puhuvat Pyhän Hengen työstä. Kukaan ei pääse selvyyteen Jeesuksen ainutlaatuisuudesta ilman Pyhän Hengen työtä ja Raamatun sanaa.

Lankeemus

Neljäs tienhaara on Pietarin elämän raskain, ja epäilemättä jokaisen Jeesuksen seuraajan. Se on oman uskon heikkouden ja ruman syntisyyden paljastumisen päivä. Pietarin kohdalla Jeesuksen kieltämisen päivä. Kiirastorstain ja pitkäperjantain välisenä yönä Pietari kielsi kolme kertaa tuntevansa elämänsä Herraa. Päällepäin mitätön tilanne: Yksi palvelustyttö kysymässä jossakin pihan perällä nuotion äärellä Jeesuksesta, ja huoleton vastaus, ”en minä vain tiedä”. Mutta Herralle, joka näkee järven ja sydämen syvyydet, musertava asia. Yksi luotetuimmista pettää ja jättää hänet silloin, kun ristin tie on alkamassa. Pietarin neljäs tiehaara kysyykin kristityltä: Olenko valmis kärsimään Jeesuksen nimen tunnustamisen tähden? Pidänkö kiinni vakaumuksestani ja periaatteistani, koska ne ovat elämäni perusta, vai joutavatko ne ohimennen ja tarpeen tullen kellumaan, jos tilanne vaatii?

Pietari kuvitteli, että kelluttaminen olisi köykäistä. Itse asiassa hän ei huomannut koko asiaa ennen kuin Jeesus otti hänet siitä kiinni. Etukäteen kerrottu kukon kiekaisu ja katseiden kohtaaminen – Jeesuksen ja Pietarin – oli musertava hetki. Pietari oli ollut uskoton Herralleen ja itselleen. Kieltänyt Jeesuksen, ja samalla kasvonsa ja itsekunnioituksensa. Ehkä aavistat, mitä näihin sanoihin sisältyy: ”Pietari meni pois ja itki katkerasti.”

Syntisen armo ja tehtävän uudistaminen

Viides tienhaara kertoo, millainen Herra Jeesus lopulta oli ja on. Tuliko tuomio? Tuliko edes nuhdesaarna ja selkäytimestämme kumpuava saate, tämä ei sitten toistu.

No ei tullut. Pääsiäisen jälkeen Gennesaretin järven rannalla oli Pietarin elämän suuren ilon ja nöyryytyksen hetki. Ajattele! Nämäkin kaksi voivat Jeesuksen lähellä kuulua yhteen: Ilo ja nöyryytys.

Se, mikä oli tapahtunut omalta porukalta salassa, purettiin juuri heidän läsnä ollessa pois. Pietari kielsi kolme kertaa. Siksi ylösnoussut Jeesus kysyi Pietarin rakkautta kolme kertaa – ja tietenkin nimeltä kutsuen. ”Simon, Johanneksen poika, rakastatkko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?” ”Rakastan, Herra”, vastasi Pietari – ja voit olla varma, että kieltäminen kävi paljon huolettomammin kuin tämä purkaminen lähimpien opetuslasten läsnä ollessa. 

Suomen kieli ei kerro tämän kolme kertaa toistuneen keskustelun luonnetta aivan tarkasti. Lyhyesti sen voisi kuvata näin: Jeesus kysyy Pietarilta ensin kaksi kertaa, rakastatko sinä minua, ja Pietari vastaa molemmilla kerroilla, kyllä sinä olet minun paras kaverini. Mutta rakkautta Jeesuksen ristillä osoittamassa merkityksessä Pietari ei enää tohdi vannoa. Kolmannella kerralla Jeesus sitten alentaa vaatimustasoa ja kysyy Pietarilta ”vain” ystävyyttä. Ja Pietari vastaa, ”Herra, sinä tiedät kaiken.” (Joh. 21:17)

Viides tienhaara oli Pietarille ilon ja nöyryytyksen hetki. Ilon hetki, koska se merkitsi Jeesuksen täydellistä armoa ja anteeksiantamista. Vanhat puhuttiin auki ja pyyhittiin pois. Opetuslasten edessä nöyryytys tarvittiin siksi, ettei kukaan voisi kaivella menneitä ja kyseenalaistaa Jeesuksen kutsua Pietarille: Kaikki tiesivät nyt, että Jeesus oli käsitellyt tämän asian Pietarin kanssa ja kutsunut hänet edelleen erityiseen seurakunnan kaitsijan tehtävään. 

Rippi

Mainittu viides tienhaara odottaa nyt kristityn elämään liittyvän yleispätevän sovelluksen sanottamista. Ja ystävät, se löytyy päivän evankeliumista – ja siitä haluan erityisesti saarnani lopuksi muistuttaa. Vastauksena Pietarin uskontunnustukseen Jeesus asettaa ja antaa ripin hänen käyttöönsä, vaikka ei yksin hänen käsiinsä. ”Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.” (Matt. 16:19)

Pietari tunnustaa Jeesuksen ainutlaatuisuuden. Vastauksena Jeesus asettaa ripin. Kuin rivien välissä tämä kertoo siitä, mihin Jeesuksen ainutlaatuisuus liittyy: Se liittyy valtaan sitoa ja päästää, siis syntien anteeksiantamukseen ja syntiin sitomiseen, luterilaisittain ilmaistuna lain ja evankeliumin julistamiseen. Ja huomaa tämä: Valtaa vapauttaa synnistä edeltää valta sitoa niihin. Miksi? Siksi, ettei tule tarvetta laittaa syntiä pois, jos ei tule synnin näkemisen hetkeä. Ja tähän tarvitaan Jumalan laki, so. kymmenen käskyä ja koko Raamattu käskyjen syvyyden ymmärtämiseen. 

Kun alamme nähdä totuuden palasia itsestämme niin kuin Jumala näkee koko totuuden meistä, on mahdollisuus näihin kahteen: Voimme pakoilla sitä, mikä polttaa omaatuntoa, tai selvittää sen Jumalan ja ihmisten edessä. 

Jumalan edessä synnin loppuun käsitteleminen tapahtuu kaikkein konkreettisimmin ja henkilökohtaisimmin juuri ripissä. Siinä ripittäytyjä kertoo nimeltä mainiten, mikä painaa, ja ripin vastaanottaja – pastori tai luotettavaksi koettu toinen kristitty – julistaa synninpäästön Jeesuksen antamin valtuuksin ja Jeesuksen ristintyöhön perustuen. Ja usko pois, tällaiseen tilanteeseen liittyvät aina Pietarin viidennen tien haaran tunnelmat: Nöyryytys ja ilo yhdessä. Se, mikä on rumaa ja salaista, laitetaan pois synniksi tunnustettuna ja Jumalan kasvojen edessä. Ja tilalle tulevat Jumalan armon mukana ilo ja vapaus. 

Rippiin liittyen nämä kaksi lienevät itsestään selviä. Ensinnäkin ripittäytyjä avaa sydämensä Jumalan edessä, siksi ripin vastaanottaja ei tiedä siitä ennen, eikä sen jälkeen mitään. Kristillisessä seurakunnassa rippiin liittyy aina vastaanottajan täydellinen vaitiolovelvollisuus. Toiseksi on syytä sanoa tämäkin: Rippi on lahja, eikä hengellinen suoritus. Mutta lahjanakin se on sitä varten olemassa, että löytäisimme tien hiilivalkealta Gennesaretin järven rannalle, toisin sanoen ettemme joutuisi kieltämisten ja lankeemusten vangiksi ja vähitellen uskon tieltä eksyksiin, vaan pysyisimme juuri siksi, että olemme syntisiä, Jeesuksen puhdistettavina ja parannettavina. Nimittäin tämän saamme Raamatusta Pietarin tunnustuksena lukea ja tähän haluan itsekin omana todistuksenani liittyä: ”Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat.  Me uskomme ja tiedämme, että sinä olet Jumalan Pyhä.” (Joh. 6:68–69)