PALJASTAVAT SANAT. Keijo Rainerma saarnasi kaksoistornien vuosipäivänä 11.9.2011.

Saarna 11.9.2011

13. sunnuntaina helluntaista

Evankeliumi: Matteus 12:33 – 37

 

 

PALJASTAVAT SANAT

 

 

On kulunut 10 vuotta siitä, kun World Trade Centerin tornitalot romahtivat kasaan.  Lähes 3000 ihmistä menehtyi.  Pilvenpiirtäjiin törmäävät lentokoneet ja 11. syyskuuta ovat piirtäneet muistijäljen. 

 

Syyskuun 11. Vahvisti käsitystä sivilisaatioiden yhteentörmäyksestä, tällöin ennen muuta islamin ja länsimaisen kulttuurin.  Päivä palautti uskonnon maailmanpolitiikan keskukseen, vaikka monet olivat ennustaneet uskonnon väistymistä julkisuudesta yksityiselämään.  Käsitys sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta muuttui.  Suomessakin monikulttuurisuus oli nähty plussana, mutta nyt yhä useampi oli valmis asettamaan varauksia.

 

Aina terrori-iskut herättävät pohdinnan: onko kiristettävä lakeja ja vähennettävä vapauksia.  Tulee muistaa, että maailmassa elää miljoonia ihmisiä ilman vapauksia.  He ovat suljetussa maailmassa, missä toinen alistaa toista.  He ovat yhtä arvokkaita, kuin ne, joista kerrotaan uutisissa.

 

Melkein 10 vuotta myöhemmin terroristijohtaja Osama bin Laden ammutaan.  Teot puhuvat karua kieltään ihmisestä ja maailmasta.  Meidän on kohdattava kysymys ihmisluonnosta.  On sanottu, että ihmisen kellarissa ulvovat sudet, vintillä ainakin joskus laulaa enkelkuoro.  Kysymys on arvomaailmasta.  Ihmisen sisin ei riitä ilmaisemaan oikeaa ja väärää.   Ilman Jumalaa kaikki suhteellistuu.  Pahaa ei poisteta lakeja säätämällä.

 

”Hedelmästä puu tunnetaan” sanoi Jeesus ja sanansa tunnetaan.  Teot ovat se hedelmä, joka kertoo, mitä ihminen on ja mitä ihmisessä on.  Sanatkin ovat teko.

 

Puheen rinnalla toinen mahtitekijä on vaikeneminen.  Sanat tai sanattomuus voivat saada aikaan hyvää tai pahaa.  Ääni ja kehon kieli vahvistavat tai mitätöivät sanotun.  Katse voi olla paljon puhuva, toinen sanoo sen kukkaisin.  Media-aikakaudella sanat ovat kärsineet inflaation.  Maailmaan mahtuu puhetta ja sanoja on ylivoimaisen paljon.  Siksi nykyisin puhuvat ja puhuttelevat teot, pienet ja suuret.  

 

Eikö sanaa uskota?

 

Luterilaista kirkkoamme on sanottu sanan kirkoksi.  Yksin Raamattu on kirkossamme uskon, opin ja elämän ylin ohje.  Koko kristillisen teologian ydin on se, että Jumala on puhekykyinen.  Hän on puhunut valitsemilleen ihmisille ja johtanut Pyhällä Hengellään kirjoittamista niin, että meillä on Pyhä Raamattu.  Rajalliset inhimilliset sanat kantavat ääretöntä sanomaa ja pelastusta.  Jumalan sana pysyy, on kokonansa totuus ja on elävä ja voimallinen.  Totuudessa ei lasketa ääniä, vaan ääni punnitaan.  Silloin kaikkien sanojen yläpuolelle nousee : ”Näin sanoo Herra.”  Niin omat sanamme ja elämämme, kuin yhteiskunnan ja ajan ilmiötkin, on arvioitava Herran sanalla.  Tässä on kirkon, saarnaajien ja kristittyjen tehtävä: On uskollisesti puhuttava se, mitä Jumala on puhunut niin sanassaan kuin elävässä sanassaan Jeesuksessa ja asetettava elämä ikuisen sanan valaistukseen.  Muutoin kirkon ääni hukkuu sanatulvaan ja Sanan kirkosta tulee sanojen kirkko.  Kun kirkko hukkaa Sanan ja Hyvän Paimenen äänen, sen on tarpeellisuutensa todistaakseen pidettävä ääntä hyvistä teoistaan.  Kirkko on vaihtanut Raamatun syntiluettelot, luetteloksi hyvistä teoistaan.  Lakia lain päälle.

 

”Jumala sanoi ja tapahtui niin.”  Jumalan sana on yhä Jumalan teko niin, että se, mitä hän sanoo, myös tapahtuu.  Jumala on toimintakykyinen.  Ilman Jumalan työtä jää jäljelle vain ihmistyö.  Siksi ei ole kysymys vain siitä, onko Raamattu totta ja oikeassa, vaan myös siitä, että ilman luottamusta Raamattuun, ei ole myöskään uskoa ja hengellistä elämää.  On erämaa.  Hopeaa ja kultaa voi olla, mutta rammat jäävät ilman apua. (Apt 3)  Meissä kaikissa asuu raamattukriitikko, joka tarttuu Valheen isän syöttiin: Onko Jumala todella sanonut?

 

Löytyykö sydänvarastostasi hyvää vai pahaa?

 

Niin kuin silmät ovat sielun peili, kantavat sanat tavaraa sydämen täysinäisistä varastoista, joita lapsuudesta saakka on täytetty.  Sanat kertovat paljon sanojasta.  Miksi haluat sanoa sen, mitä sanot?  Onko sinun paha olla tai kenties salaa nautit siitä, että luet, kuulet ja puhut pahaa toisista?  Herran veli Jaakob puhuu karvaasta ja makeasta vedestä, tulesta ja peräsimestä. (Jaak 3:2-12)  Kahdeksas käsky on opettanut meitä kysymään, onko totta ja tarpeellista se, mitä puhut ja kenelle?  Pahaa puhetta kuvataan Vanhassa testamentissa mm. sanoilla julkea, kerskaileva, pöyhkeä, itsevarma, itseriittoisa, eksyttävä, petollinen, valheellinen.

 

Kun Jeesus ottaa esiin ”jokaisen turhan sanan” ja viimeisen tuomion ankaran tiliteon, iskee hurskaaseen ihmiseen epätoivo.  Jeesuksen rumalta tuntuva nimittely ”käärmeen sikiö” ja Psalmin 58:5 myrkkypuhe onkin puhetta minusta.  ”Lihasta syntynyt on liha.” Ne, jotka ottavat Jumalan sanan kevyemmin, pääsevät kielikylvyssäkin helpommalla.   He selviävät toteamuksella: ”Täytyy kiinnittää huomiota puheeseensa” ja ”täytyy olla tarkempi sanoissaan”.

 

”Kun laiskaa lyöt, ahkera värähtää.”  Daavid kamppaili kielen syntien kanssa tosissaan, oli varuillaan ja sinetöi suunsa (Ps 39:2-4), mutta kävi läpi katkeran syntiketjun epäpuhtaista ajatuksista, valheen sanojen kautta huorintekoon ja murhaan asti.  ”Ajatuksin, sanoin ja teoin olen pyhän tahosi rikkonut ja tiedän sen vuoksi ansainneeni ikuisen kadotuksen, jos tuomitset minut niin kuin pyhä tahtosi vaatii ja syntini ovat ansainneet.”  Kurjalle syntiselle jää vain se tie, jonka Jeesus meille avasi ja jonka Daavidkin löysi: syntien ja syntisyytensä tunnustaminen ja anteeksisaaminen. (Ps 32 ja 51)  On sovituksen tie, Jeesus-tie.

 

Kun Jeesuksen veri puhdistaa sydämen, puhdistetaan suukin.  Tavallinen saippua ei kielikylvyssä auta, vaikka sillä rumasti puhujaa lapsena uhkailtiinkin.  Hyvästä puheesta, jolla tuodaan esille Jumalan sanaa, on esimerkiksi Apostolien teoissa kuvauksia: vakuuttavat sanat (14:1), totuuden sanat (26:25), toimen ja terveen järjen sanat, rohkeat ja aidot sanat (4:13, 31; 19:8; 28:31), kehottavat sanat (13:15), elämän sanat (5:20).   Hyvät sanatkin jäävät vain puhutuiksi, ellei Pyhä Henki tee niitä eläviksi, puhuviksi.  Saarnaaja ei ole se sytkäri, joka sytyttää, vaan Pyhä Henki sytyttää niin saarnaajan kuin kuulijankin.  On huudettava avuksi Pyhää Henkeä.

 

Keijo Rainerma