ON TAIVAS AUENNUT LAPSILLE MAAN Keijo Rainerman saarna jouluyön messussa 2010 Kankaanpään kirkossa

Saarna jouluyön messussa 24.12.2010

Keijo Rainerma

Evankeliumi Luukas 2:1-

 

Ei lakkaa joulun vietto

 

Suomen väestöstä vain muutama prosentti ei vietä joulua ollenkaan.  Tosin on käyty laajaa keskustelua siitä, että joulun kristillisyys tunnuksineen siirrettäisiin julkisuudesta kirkkoihin ja kristittyjen yksityiseen elämään.  Tehtävä saattaa olla vaikea.

 

”Enkeli taivaan” voi jäädä laulamatta ja seimikuvaelma esittämättä, mutta entä joulupukki.  Senkin alkuperä on kristillinen, piispan hyväntekeväisyys.  Jostakin ohjelmasta jäi mieleeni suomalaisen miehen kolme elämänvaihetta: ensin on kausi, jolloin hän uskoo joulupukkiin, sitten vaihe, jolloin hä ei usko joulupukkiin ja kolmas vaihe, jolloin hän itse on joulupukki.  Keijut ja tontut puolestaan edustavat muinaista pakanauskontoa, joten nekin tulisi poistaa tasapuolisuuden vuoksi.  Kuusijuhlaan jäisivät voimisteluesitykset tai ehkä nekin tulisi jättää sikseen pakanallisena ihmisruumiin palvontana.  Ei vain latvatähti ja kynttilät jäisi pois joulukuusesta, vaan koko kuusi, jonka jokainen oksa kertoo rististä ja sen ikivihreys ikuisesta elämästä.  Entä jouluruoat?  Ainakin kristitylle ne ovat viestiä Jumalan hyvyydestä ja huolenpidosta.  Lahjat on syytä jättää pois, sillä ne muistuttavat paitsi itämaan tietäjistä, joulun suurimmasta lahjasta, Jeesuksesta, jonka Jumala antoi.

 

Olisiko siten joulunvietosta syytä kokonaan luopua.  Miltä tuntuisi pakkasukon tai valon ja rakkauden juhla.  No jälkimmäisetkin ovat keskeisiä uskonnollisia ilmauksia.  Olisiko parempi, että kaikki päivät olisivat vain samaa teräksenharmaata arkea, jota kukin saisi elävöittää tahtomallaan tavalla.

 

Uskoakseni nuo muutamat prosentit ainakin Suomessa saavat olla kristittyjen puolesta kuitenkin rauhassa.  Toista on kristittyjen siskojemme ja veljiemme tilanne niissä monissa maissa, joissa kristityt ovat vähemmistönä ja viettävät jouluansa.  Pelokkaina he kokoontuvat – jos ollenkaan – kirkkoihinsa tai pakenevat kodeistaan uhkaavaa väkivaltaa.  On syytä muistaa heitä samalla kun pelotta ja kenenkään estämättä olemme kiiruhtaneet kirkkoon, omaan Beetlehemiimme, Jeesuksen seimen äärelle.  Kristityt ovat maailman suurin vainottu vähemmistö.

 

Ei lakkaa joulun vietto niin kauan kuin pysyvät maa ja taivas ja kun ne katoavat, alkaa Jumalan kansan ikuinen joulu taivaassa.  Jumala itse pitää huolen joulusta ja joulun viettäjistä ja tuo heidät kuoleman porttienkin takaa juhlariemuun.  Päättelen tämän siitä, että Jumala ei aikaillut antaessaan lupauksen tulevasta Vapahtajasta heti syntiinlankeemuksen jälkeen.  Alkuevankeliumissa 1 Mooses 3:15 on niin neitseestäsyntyminen kuin ristin sovituskuolemakin.  Nämä profeetalliset lupaukset jatkuvat hämmästyttävän yksityiskohtaisina halki Vanhan testamentin ajan kohti täyttymyksen päivää, joulua, Jeesuksen syntymää. (Miika 5:1,2; Ps 45:3; Jes 7:14; Jes 9:1-5; Jes 11:1,2; Joh 1:14; Gal 4:4,5; Ilm 12:4-6)

 

 

Pelastushistoria tuo meille pelastuksen

 

Pelastushistoria on sillä tavalla poikkeuksellista historiaa, että se on ollut ennakoitua.  Ja niin se on tästä eteenkin päin.  Tiedämme mitä on tulossa.

 

Kristillisessä uskossa on olennaista juuri tämä pelastuksen historia.  Siitä kerrottaessa itse pelastus on läsnä ja omistettavissa.  Ilman sitä kerrontaa – Jumalan sanaa – pelastus ei voi saavuttaa meitä.  Jumalan sana tuo mukanaan sen todellisuuden, josta se puhuu.  Jouluevankeliumissa enkelten joulusaarna ilmoittaa kaksi suuntaa, elämän ulottuvuutta: pystysuora, ”Jumalan kunnia korkeuksissa” ja vaakasuora ”maassa rauha ihmisten kesken”.  Toinen ei voi olla ilman toista.  Kun Jumala saa kunnian, toteutuu rauha ja rakkaus ihmisten kesken.  Siellä, missä on rauha ja rakkaus, saa Jumala kunnian.  Ilmoitetaan, mutta myös vastaan ottaville annetaan koko elämän tarkoitus: yhteys, yhteys Jumalaan ja lähimmäisiin.

 

Joulun tunnelmat ovat arvokkaita ja voivat säilyäkin muistijälkinä halki elämän.  Ruoan kattaus, tuoksu ja maku ovat näitä jälkiä, mutta aisteilla ei voi ravita itseä fyysisesti.  Sellainen edellyttää syömistä.  Tunne ei elätä.  Myöskään tunne, jonka evankeliumi ja joulun sanoma synnyttävät, ei pelasta.  Tarvitsemme sen, että kohtaamme Jeesuksen henkilökohtaisesti omana Herrana ja Vapahtajana.  Hän tuli Sinun tähtesi ja minun tähteni.  Ei hyödytä, vaikka Jeesus syntyisi tuhat kertaa Beetlehemissä, ellei hän synny sydämissämme tai oikeammin ellemme me uudestisynny Jumalan lapsiksi.

 

Jumala kanssamme – ikuinen ilo

 

Matteuksen jouluevankeliumi muistuttaa Jes 7:14 profetiasta: ”Neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel, mikä käännettynä on ”Jumala meidän kanssamme”.  Matteuksen evankeliumi päättyy Jeesuksen lähetyskäskyssä samaan, mistä evankeliumi alkoi: ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”  Tämä on Matteuksen evankeliumin ja joulun suuri sanoma: Jumala on meidän kanssamme.  Ja tähän samaan pelastushistoria kerran johtaa suuressa täyttymyksessä.  Siitä Ilmestyskirja todistaa (21:3) toistuvasti: ”Jumala on itse olevan heidän kanssaan, heidän keskellään, heidän Jumalansa.”  Sitä on taivas.  Ikuista, häiriötöntä, täydellistä Jumalan – kaiken hyvän, kauniin, rakkauden, lohdutuksen, viisauden, ilon jne lähteen – läsnäoloa.  Sitä joulu antaa meidän maistaa, ja siitä se antaa meille lupauksen.

 

Luukkaan jouluevankeliumi näyttää korostavan ”suurta iloa”, joka on tuleva kaikelle kansalle.  Sellaiseen Luukkaan evankeliumi myös päättyy helatorstaina, kun opetuslapset saavat katsoa taivaaseen korotettavaa Herraa ja hänen naulojen lävistämiä, siunaukseen kohotettuja käsiään.  Kerrotaan, että vaikka Jeesus oli korotettu pois heidän näkyvistään ja keskeltään, he ”palasivat Jerusalemiin suuresti iloiten ja ylistivät Jumalaa”. (Luuk 24:50-52)  Eikä tämä ilo ja ylistäminen pyyhkiydy pois vaikeuksissa ja vainoissakaan, siitä Luukkaan kirjoittama alkuseurakunnan historia, Apostolien teot antaa meille suorastaan riemullisen todistuksen.  Tämä ilo kantaa aina täyttymykseen saakka.  Kun Johannes saa nähdä sellaista, mitä me emme vielä näe, hän ilmoittaa meille, että taivaassa kiitetään ja ylistetään ja on ikuinen ilo.  Kaikki kyyneleet on pyyhitty pois.

 

Jumala kanssamme ja ilo ja ylistys.  Olethan mukana tässä Jumalan kansan joulusaatossa, joka alkoi Beetlehemin maamajalta ja päättyy taivaaseen.

 

Adolphe Adamin (1803 – 1856) joululaulu ”Oi jouluyö” on ensimmäinen radiossa esitetty joululaulu.  Tämä tapahtui jouluyönä v. 1906.  Kanadalainen keksijä reginald Fessenden lähetti ensimmäisen AM-radio-ohjelman, joka sisälsi tämän hänen viululla soittamansa laulun.  ”On taivas auennut lapsille maan!”

 

Joulumessun juhlavieras! On taivas auennut lapsille maan!