Nyt puhutaan Jumalan silmäterästä

”Isä, pyhitä meitä totuudessa. Sinun sanasi on totuus. Aamen.”

Mieheksi ja naiseksi

Avioliitto ja perhe ovat julkisen keskustelun ja yksityisen kipuilun kestoaihe. Vaikkakin eri tavoin, ne ovat huulillamme otsikoissa ja keittiökeskusteluissa. Ja kun asiaa katsoo Raamatun valossa, ei ihme. Niin keskeisiä ne ovat, puhumme Jumalan silmäterästä.

Luotuaan maailman, Jumala loi ihmisen ”omaksi kuvakseen”. Mutta aina emme kiinnitä huomiota siihen, että tuo kuva on duplex, kaksinkertainen. Ihminen on Jumalan kuva – hänen olemuksensa heijastus – nimenomaan miehenä ja naisena, yhdessä ja yhteyteen luotuna. Ja tämän Jumalan kuvan Luoja siunasi ja asetti elämään yhdessä kasvojensa edessä. Siksi siis mies ja nainen, siksi julkinen ja juridinen liitto, ja siksi erityinen Jumalan siunaus! Kaikki luomistekoa ja -suunnitelmaa. (1. Moos. 1:27–28)

Kaikesta päätellen avioliitto- ja parisuhdeteemat ovat polttaneet sormia aina. Jeesusta näillä kysymyksillä pommitettiin muun muassa silloin, kun hän teki viimeistä kertaa matkaa Jerusalemiin. (Matt. 19:4–6) Motiivit olivat mitä ilmeisimmin ikävät, kun fariseukset kysyivät, saako erota mistä syystä tahansa. Kysymyksen teoreettisuuden ja motiivien kierouden tuntien Jeesus vastasi niin, ettei jäänyt epäselvää. Ja piti samalla oppitunnin sitä, miten Jumalan luomisjärjestys toteutuu alkuperäisen suunnitelman mukaan. 

Mies ja nainen Jumalan erilaisina luomistekoina, on tarkoitettu yhteen, mutta ei miten tahansa, vaan nimenomaan Jumalan liittäminä. Kun yhteys ja yhteenliittyminen rakentuvat Jumalan tarkoittamalla tavalla, edessä on kolme vaihetta. Ensin pojan on kasvettava miehen mittoihin. ”Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä”, sanoo Jeesus. Kuulen tässä vahvan viestin omilla jaloillaan seisovasta miehestä, joka ei ole riippuvainen sen paremmin äidin kuin isän huolenpidosta ja perään katsomisesta. Ilmiselvästi Jumala asetti itsenäistymisen ja vastuuseen kasvamisen parisuhteen ja avioliiton edelle. Ja tiivistän sen nyt näin vahvasti: Aviomiestä ei ole tarkoitettu passattavaksi ja paapottavaksi, vaan mieheksi, joka tuntee ja kantaa vastuun elämästään ja perheestään. 

Toiseksi tulee vaimoon liittymisen vaihe, so. tutustumisen, seurustelun ja kihlautumisen aika. Tutustutaan, suhde syvenee ja käy läpi ensimmäiset kriisinsä, ja keskustelut siitä, sovimmeko ja kuulummeko yhteen. Yhteiset ja ”meistä käsin” hahmottuvat asiat lisääntyvät vähitellen. Minä-keskeisestä ajattelutavasta luovutaan asia kerrallaan, kunnes ollaan valmiit sanomaan ”tahdon”. Raamatun sanoin: ”Nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” (Matt. 19:5–6)

Jumalan yhdistäminä puolisot eivät jaa vain samaa sänkyä niin kuin tämän päivän kansankorkeakoulussa, elokuvissa ja mediassa. Kyse on kokonaisvaltaisesta sydänten ja ajatusten yhteydestä. Kaksi ihmistä sitoutuvat siihen, että heidän kieliopissaan yksikkö on tästä eteenpäin ”me”. Vaikka olenkin yksilö ja oma persoonani, en hahmota elämääni ohi Jumalan antaman puolisoni. Sitoudun rakkauden ja rakastamisen kouluun ja siihen, että Jumala tahtoo pitää yksikkömme voimassa elämäni loppuun asti. Kuulkaa, ei tarvitse kahta kertaa miettiä sanojaan, kun on varma, että tässä on kyse ihmistä suuremmasta! 

Elämän turvarajat

Sanoin aluksi, että Jumalan silmäterästä on kysymys, kun puhumme avioliitosta ja perheestä. Tämä näkyy selvästi siinäkin, miten Jumalan on elämämme turvarajat, kymmenen käskyn lain, asettanut. Jos peilaamme käskyjä päivän aiheeseen, huomaamme että 40% osuu suoraan napakymppiin. Ei ole tulkitsijasta kiinni, mille käskyt 4, 6, 9 ja 10 on omistettu. Toki on selvää, että muillakin käskyillä on paljon tekemistä avioliiton ja perheen kanssa, mutta paneudun nyt neljään mainittuun.

Neljännessä käskyssä Jumala suojaa vanhemmuuden ja kasvattajan tehtävän. Hän sanoo vauvalle, lapselle, nuorelle ja aikuiselle: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että menestyisit ja kauan eläisit siinä maassa, jonka minä sinulle annan.” (Ef. 6:2–3) Vaikea ja jatkonsa tähden ahdistavakin käsky monelle! Mutta täysin välttämätön perhettä –  ja yhteiskuntaakin – ajatellen. Jos emme lapsina opi kunnioittamaan heitä, jotka ovat kasvustamme ja hyvinvoinnistamme vastuussa, olemme vaikeuksissa aikuisenakin. Ja missä katoaa taito kunnioittaa, siellä katoaa syvimmiltään turva. Nimittäin mikään ei kylvä ympärilleen turvattomuutta niin kuin ihminen, joka ”tekee mitä haluaa”.

Vaikeaksi neljännen käskyn tekee se, ettei täydellisiä vanhempia ole olemassa. Siksi kehotan sinua, jolle tämä käsky on vaikea, ajattelemaan erityisesti kahta näköalaa. Ensin sitä, että käskyn noudattaminen on ytimeltään Jumalan palvelemista. Emme noudata sitä ihmisten – edes vanhempiemme – tähden, vaan Jumalan tähden. Koska Hän tahtoo, että kunnioitamme ja rakastamme Häntä näin. Toiseksi on hyvä muistaa se, että useimmat vanhemmat sisimmässään haluavat yrittää parhaansa.

Kuudennessa käskyssä Jumala suojaa avioliiton ja parisuhteen sisäpuolelta. Hän sanoo jälleen iästä riippumatta jokaiselle ihmiselle: ”Älä tee aviorikosta” (2. Moos. 20:14), tai vanhan Raamatun käännöksen mukaan, ”älä tee huorin”. Tällä käskyllä Jumala ”yhtiöittää” sukupuolisen identiteettimme aviopuolisolle kuuluvaksi. Elämän turvaraja piirretään siihen, ettei minulla ole lupaa olla uskoton puolisolleni sen paremmin konkreettisten tekojen kuin sanojen, ajatusten ja motiivienkaan tasolla. Jumalan suurimpana ajallisena lahjana – niin vaikeaa kuin tämä onkin joskus sanoa ääneen! – puolisolleni kuuluu jakamaton sydämeni. Ja vastalahjana, minulle kuuluu hänen jakamaton sydämensä. 

Uskon, että aavistamme tämän käskyn kauneuden, vaikkakin tunnistamme sitä vasten paljon rumuutta itsessämme ja ympärillämme. Mutta oikeastaan ei ole väliä, mitä näkymiä käsky eteemme avaa, sillä ydin on jälleen siinä, että näin palvelemme Jumalaa. Jumala sanoo elämän turvarajoissa: Noudata tätä, pidä tämä pyhänä! Sillä niin palvelet ajallisessa ja arkisessa elämässäsi minua. Ja seurauksena siitä, saat siunauksen, joka näkyy avioliitossa ja parisuhteessa sisäisenä eheytenä.

Vielä yhdeksäs ja kymmenes käsky. Siinä Jumala suojaa avioliiton, perheen ja omaisuuden ulkopuolelta. Uutta katekismusta mukaillen (9. ja 10. käsky): ”Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, palvelijoita, karjaa, äläkä mitään mikä on hänen omaansa.” (2. Moos. 20:17)

Kuulen tässä Jumalan viestin siitä, ettei toisen onni ole minun epäonneni. Käsky tarttuu kateuteen, ja toisen ilon pilaamisen haluumme. Ydin on jälleen siinä, että palvelemme Jumalaa tunnustamalla, etteivät Hänen muille antamat lahjansa ole meiltä pois. Ja missä tunteemme vaativat ja perustelevat muuta, olemme vaarassa astua elämämme turvarajojen yli ja ulkopuolelle: Siis alueelle, jota Luojamme ei takaa, eikä turvaa ja joka hänen kartassaan on merkitty sanalla ”synti”.

Mistä eväät?

Kun edellä sanottu osuu elämässämme johonkin rikkinäiseen tai väärään, vastalauseet ja puolustelut tulevat sisältä hakematta ja välillä voimallakin. Mutta uskoisin, että tarkemmin ajateltuna tulee taju siitäkin, että Jumalan alkuperäinen suunnitelma ja suuntaviitat sen turvaksi, ovat kauniit. Ne suuntaavat todellisuuteen, joka on ehjä ja turvallinen, ja jossa yhteys puolisojen ja perheenjäsenten välillä on kunnossa.

Mitä enemmän säröjä ja syntiä elämässä tunnistamme, sitä ilmeisemmäksi tulee myös se, ettei minua, elämää, eikä edes yhteiskuntaa saada valmiiksi valistamalla ja opettamalla. Tarvitaan voima ja motivaatio, sanalla sanoen rakkaus, joka peittää puutteet ja sulkee sisäänsä rikkomukset. Siis eväät, joilla Jumalan antamiin mittoihin ylletään.

Ja ystävät! Annettuna meille tulevat, eivät vain piirustukset elämään, vaan myös eväät sen elämiseen. Saarnatekstimme puhuu ja puhuttelee lapsia, nuoria ja isiä, voisimme siis ajatella, että kaikkia ikäkausia. Johanneksella on erityinen sana jokaiselle vaiheelle. Lapset: Synnit on annettu teille anteeksi hänen nimensä tähden. Isät: Te olette oppineet tuntemaan hänet, joka on ollut alusta asti. Ja nuoret: Te olette voittaneet pahan... Jumalan sana pysyy teissä.

Sanoissa meille kuvataan Jumalan pelastava työ ja Hänen rakkautensa salaisuus. Lapsia osoittaen Jeesus sanoi aikanaan aikuisille: ”Joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse.” (Mark. 10:15) Tänään Johannes näyttää, mistä lapsen kaltaiseksi tulemisessa on hengellisesti kyse: Synnit on annettu anteeksi hänen nimensä tähden. Jeesus sanoi olevansa tie taivaaseen ja Isän luokse. Tästä se tie alkaa: Elämän rosoisuudet ja raadollisuudet Jeesuksen käsiin! Tunnustan omalla kohdallani – kuten jokaisen jumalanpalveluksen alussa. Olen syntinen ja tarvitsen Jumala, sinun armoasi Jeesuksessa Kristuksessa. Armahda minua, pidä minua lapsenasi!

Johanneksen sanoissa on kyse kerrostalosta. Vain alimmasta kerroksesta, lasten osastosta, pääsee seuraavaan kerrokseen. Siellä Johanneksella on erityinen sana isille: Te olette oppineet tuntemaan hänet, joka on ollut alusta asti. Siis Jumalan Isänä, maan ja taivaan Luojana, kaiken isyyden alkulähteenä. Jeesuksen kautta opitte tuntemaan sen, mistä ammentaa, kun omat voimat ovat rajalliset ja omat mallit, mitä ovat. Ystävät! Taivallinen Isä voidaan tänäänkin oppia tuntemaan kaiken rakkauden lähteenä.

Kolmas kerros on omistettu nuorille. Johannes rohkaisee nuoria: ”Te olette voittaneet Pahan”, ja vähän edempänä, ”Jumalan Sana pysyy teissä”. Tässä on kyse Jumalan Pyhän Hengen työstä. Siitä, minkä kaikkein vähiten ymmärrämme, mutta jota ilman emme voi kristittynä elää. On Pyhän Hengen työtä, kun Raamatun sana juurtuu elämäämme ja sydämemme pehmenee ja avautuu Jeesukselle. Armo ja syntien anteeksiantamus saavat sijan meissä, ja uskallamme luottaa Jumalan isälliseen rakkauteen sekä itsessämme että kauttamme ja huomaamattamme muissa ihmisissä.

Mistä siis eväät Jumalan mittoihin kelpaavaan elämään? Ei meistä, vaan kolmiyhteisen Jumalan rakkaudesta. Jeesuksessa Hän antaa syntimme anteeksi, Isänä hän eheyttää rakkaudellaan ja Pyhänä Henkenä Hän murtaa pahan vallan viemällä Jeesuksen luo ja juurruttamalla Jumalan sanaan.