Mekin tarvitsemme ristin teologiaa

ristin teologia

Tässä maailmassa ihmisen arvo on helposti havaittavissa ja punnittavissa. Merkittävät ajavat Mersuilla, mutta vähäiset värjöttävät bussipysäkillä. Julkisuus, arvostus ja varallisuus näkyvät, ja jakavat ihmiset tehokkaasti eri ryhmiin.

Jumalan valtakunnassa on toisin. Raamatun mukaan Jumala toimii harkitusti vastoin sitä, mikä on ihmiselle luonnollista ja mieluista. (1. Kor. 1:21,27 – 28) Martti Luther kuvasi tätä sanaparilla ”ristin teologia”.

Ristin teologiassa on kyse siitä, että Jumala pukeutuu vastakohtaansa. Hän kätkeytyy vaivaan, alennukseen ja kärsimykseen. Siksi ihminen ei tässä maailmassa tavoita Jumalan suuruutta, mutta voi tuntea Hänet Kristuksessa, ja tämän nöyryydessä ja kärsimyksessä.

Joulu on esimerkki ristin teologiasta. Kauniin seimiasetelman kristillinen viesti ei aina avaudu meille. Se kertoo, että Jumalan poika, universumin perintöprinssi, saapui valtakuntaansa seimen lapsena. Hänen palatsinsa oli talli ja palveluskuntansa köyhät vanhemmat. Ja kuitenkin, hän oli se, jolle on ”annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä”. (Matt. 28:18)

Myös kirkkovuoden ristin teologia jää helposti huomaamatta. Joka vuosi palmusunnuntain ”Hoosianna!” saa parikseen pitkäperjantain ”Ristiinnaulitse!” -huudon. Samoin jouluaaton ”Nyt Jumalalle kunnia”, saavuttaa koko syvyytensä tapaninpäivänä.

ristin teologia ja usko

Viimeistään tapaninpäivänä käy selväksi, että kristillisellä uskolla on hintansa. Ristin teologia vie kristityn paikkoihin ja tilanteisiin, joihin hän ei itsessään halua, eikä suostu. Nimittäin, jos Jumala kohdataan seimen lapsessa ja ristin Jeesuksessa, silloin kristityn on jätettävä linnansa ja rauhansa, ja käytävä talliin ja Golgatalle. Ja jos Jumala kohdataan vaivassa, alennuksessa ja kärsimyksessä, silloin kristityn on päästettävä irti helppoudesta, kunniasta ja nautinnosta. Muutoin hän ei ole siellä, missä Jumala on.

Paavalin toisen korinttolaiskirjeen loppu on ristin teologian – ja voi kai sanoa – ”pistinteologian” oppimispäiväkirja. Paavalin ruumista pisti ”terävä piikki”, ja hän kertoo rukoilleensa siihen Jumalalta apua kolme kertaa. Joka kerta Jumala on vastannut ristin teologialla: ”Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.” (2. Kor. 12:9)

Oppimiskokemuksenaan Paavali jatkaa päiväkirjaansa, ”sen tähden ylpeilen mieluummin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima”. (2. Kor. 12:9)

Eräs asia ei kuitenkaan näy Paavalin päiväkirjasta. Se on oppimiseen tarvittu aika. Paavali rukoili kolme kertaa, ja olen varma, että ”pistinteologian” kurssi otti hänenkin kohdallaan aikansa, niin kuin ottaa meidänkin kohdallamme. ”Ihminen ei käänny, jos vain voi olla kääntymättä”, kirjoitti Vilhelmi Malmivaara.

kuin lammas

Jumalan ristin teologinen strategia näkyy myös siinä, miten Hän valloittaa tätä synnin, kuoleman ja pahan valtapiiriä. Jeesus lähettää omansa ”kuin lampaat susien keskelle”. (Matt. 10:16)

Opetuslapsi lähetään siis ”suoraan suden suuhun”. Rinnastus lampaaseen vie vuorisaarnan linjoille. Petomaiseen vihaan ei voi vastata vihalla, vaan uhrautuvalla rakkaudella. Samoin sitä ei voi paeta, koska Jeesus nimenomaan korostaa, ”minä lähetän teidät… susien keskelle”.

Philip Yansey kirjoittaa kirjassaan, Jeesus: ”Lammas susien joukossa, pienenpieni siemen puutarhassa, hapate leipätaikinassa, suola lihassa: Jeesukset omat valtakuntaan liittyvät kielikuvat kertovat eräänlaisesta ”salatusta voimasta”, joka vaikuttaa sisältä käsin. Hän ei sanonut mitään yhdessä viranomaisten kanssa valtaa käyttävästä voittoisasta kirkosta. Jumalan valtakunta tuntuu toimivan parhaiten vähemmistöliikkeenä, vastapoolina tämän maailman valtakunnille.” (Yansey 1995, 300)

kuin käärme

Lammas vihassa ja voimassa, mutta viisas kuin käärme. Kuva käärmeestä viittaa paratiisin käärmeeseen. On hämmentävää, että siitäkin voi oppia. Periaate on sama kuin Paavalilla. ”Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää.” (1. Tess. 5:21)

Käärmeen esikuvallisuus liittyy sen kavaluuteen. ”Kavalimpana kaikista eläimistä” (1. Moos. 3:1) se houkutteli ihmisen syntiin ja paholaisen valtaan. Nyt käärme on esimerkki siitä, miten taidollisesti kristityn on sanansa asetettava, kun hän antaa todistuksen Herrastaan ja ”houkuttelee” ihmisiä Jumalan valtakuntaan.

On taivaallista huumoria, että juuri käärme on kristillisen apologian esimerkki ja peruste!

kuin kyyhkynen

Kolmas kristityn strateginen suuntaviitta on kyyhkysen viattomuus. ”Puhdas kuin pulmunen”, sanomme arkikielessäkin. Tilivälit Jumalan ja ihmisten kanssa ovat lyhyet, ja pussissa on puhtaita jauhoja. Yksityinen ja julkinen elämä kulkevat samaa latua. Synti, jota jokainen tekee, on tunnustettu ja hylätty. (Snl. 28:13) Eletään ”armon varassa, eikä armon varkaana”, kuten Erkki Ranta kirjoittaa.

Myös kyyhkysen arkuudessa on opittavaa. Ranta kirjoittaa lampaasta ja kyyhkysestä: ”Molemmat ovat arkoja, kyyhkynen lentää pois, jos sitä tavoittelee, mutta se laskeutuu sinne, missä sitä hiljaa odotetaan. Siksi kyyhkynen on myös Pyhän Hengen vertauskuva. Hän on kuin arka lintu, joka laskeutuu vain Karitsan päälle.” (Ranta 2009, 206)

Ystävät. Pyhä Henki kirkastaa Jeesusta Kristusta siellä, missä häntä odotetaan käskemättä ja paremmin tietämättä. Tämän totuuden me tarvitsemme kirjoitettuna ”tulikirjaimin” sydämiimme.

ei yhtä ilman kolmea

”Kuin lammas, kuin käärme, kuin kyyhkynen.” Tämä oli kirkon evankeliumistyön strategia n. vuonna 30 jKr. ja tämä sen täytyy olla tänäkin vuonna. Muutoin me toteutamme jonkun muun kuin Jeesuksen toimeksiantoa.

Eräs huomio on vielä tarpeen. Strategia muodostaa eräänlaisen pyhän kolminaisuuden. Aivan kuin kirkon uskontunnustuksessa, tässäkään emme voi ottaa yhtä osaa irti kokonaisuudesta muuttamatta sitä. Osat kuuluvat kokonaisuuteen ”erottamatta, sekoittamatta, muuttamatta ja jakamatta”. Lähetettynä olemista voi toteuttaa vain lampaan uhrautuvalla rakkaudella yhdistettynä käärmeen taidollisuuteen ja kyyhkysen viattomuuteen. Strategiaa koskee ”Ota tai jätä!” -periaate. Yhtä osaa ei toimiteta, koska sitä ei ole olemassa.

sanoman vai sanoman viejän menestys

Tapaninpäivän tekstit paljastavat ensilukemalta sen, että kirkon sanoman menestys ei ole yhtä kuin sanoman viejien menestys. Jumala toimii ristin teologian asein myös siellä, missä todistus hänen rakkaudestaan valloittaa maailman. Phil Yansey kirjoittaa alkukirkon kristityistä: ”He taistelivat miekkaa vastaan sanalla, raakuutta vastaan toivolla ja kukistivat lopulta historian voimakkaimman valtion. Keisari ja Kristus kohtasivat areenalla, ja Kristus voitti.” (Yansey1996, 303)

Stefanuksen kohtalo kertoo sen, mitä Yansey ei suoraan sano. Kristuksen voitto oli hänen seuraajiensa tappiossa. Kristus voitti, koska seuraajat olivat kuulustelijoiden edessä, jopa areenalla leijonien edessä, ”kuin lampaita, kuin käärmeitä ja kuin kyyhkysiä”. Siksi Jumalan rakkaus saattoi murtaa kovuutta ja koskettaa liikuttamattomuutta siellä, missä kristityn risti – kärsiminen Jeesuksen nimen tähden! – toteutui.

Ainakin minun on helppo kuvitella, että Stefanuksen kohtalo oli kristittyjen innokkaimman vainoajan – Paavalin – uuden kohtalon alkusoitto. Vai mitä ajattelet? Millaisin mielin tämä fanaattinen vainoaja katseli miestä, joka puolusti rohkeasti uskoaan, mutta rukoili silti kivittäjiensä puolesta Herransa tavoin. ”Herra, älä vaadi heitä tilille tästä synnistä!” (Ap.t. 7:60)

miksi seuraisin

Nyt seuraa tapaninpäivän kirkkokansan vaikea kysymys. Miksi seurata Jeesusta, jos ennuste on näin huono? Saat kolme vastausta.

Ensimmäinen, ja omalta kannaltamme tärkein on tämä: Uskomalla Jeesukseen pääset taivaaseen. Raamatun mukaan muita tapoja tai reittejä ei ole. Jeesus Kristus on syntiemme sovittaja ja kuolemamme voittaja. Siksi hänellä on valta avata taivaan ovi jokaiselle, joka häneen turvautuu.

Toinen vastaus avautuu Stefanuksen kohtaloa lukiessa. Ihmisistä hänen ympärillään sanotaan, että he ”olivat pakahtua raivosta ja kiristelivät hampaitaan”. Stefanuksesta kerrotaan, mitä hän näki.  ”Taivaat ovat avoinna minun silmieni edessä, ja Ihmisen Poika seisoo Jumalan oikealla puolella.” (Ap.t. 7:54, 56)

Elämää, varsinkaan kristityn, ei voi elää teoriassa. Ristin teologian salaisuus on siinä, että Jumalan läsnäolo ja suurinkin siunaus tulee arjen ja ahtauden keskelle. Jos siis janoamme todellista elämää, emme voi pakoilla vastoinkäymisiä, vaivoja, vainoja, emme edes kuolemaa. Tätä Jeesus tarkoitti, kun hän sanoi: ”Se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.” (Matt. 16:25)

Kolmas vastaus ovat lähimmäisemme. Kuinka moni tänäänkin hukkaa elämäänsä, vaikka se olisi löydettävissä siinä arjessa, jossa sitä pakoillaan, pelätään ja yritetään parantaa? Puitteet voivat tarjota elämyksiä, mutta eivät elämää. Lopulta on vain yksi elämä Jeesuksessa Kristuksessa, ja silti siitä riittää jaettavaksi kaikille.