Koti, kirkko ja kaupunki

Keijo Rainerma saarnasi 25.1.2009 Kaupungin valtuustokauden avajaisjumalanpalveluksessa

Saarna 3. sunnuntaina loppiaisesta 25.1.2009 Kankaanpään kirkossa



Evankeliumi: Markus 1: 29 – 39


KAIKKI ETSIVÄT SINUA


Markus Pietarin sanelusta antaa kuvauksen siitä, millaista oli Jeesuksen toiminta Galileassa. Sapattina Jeesus vie opetuslapsensa synagoogaan.  Yhteenveto kirkkokäynnistä oli tämä: ”Mitä tämä on!  Tällä miehellä on valta opettaa uudella tavalla!  Saastaiset hengetkin tottelevat, kun hän käskee.”  Raamattumme sana ”ymmälle joutumisesta” on köyhä verrattuna Markuksen tyrmistyksen ja kunnioituksen sekoitusta ilmentävään sanaan.  Tunne, jota koetaan, kun tapahtuu ylijärjellistä ja selittämätöntä.  Messias oli aloittanut taistelunsa ihmissielujen pelastamiseksi.  Taistelu, jonka me emme ymmärrä edes olevan käynnissä.  Pietari ja muut tulevat synagoogasta ulos melko pyörällä päästään.


Kuulkaamme tämän sunnuntain evankeliumi Markus 1: 29 – 39!


Kirkosta mentiin Pietarin ja veljensä Andreaan kotiin kirkkokahville.  Veljekset tosin olivat kotoisin Beetsaidasta, vajaa 10 kilometriä Kapernaumista, mutta Pietari oli asettunut kotivävyksi vaimonsa kotikaupunkiin Kapernaumiin.  Kenties jo matkalla mustilla basalttikivillä päällystettyä kujaa pitkin (jotka kivet ovat vielä nähtävissä) tulee puheeksi anopin sairaus.  Mielissä voi olla pieni toivo siitä, että jos Jeesus voisi auttaa, vaikkei toivomusta ääneen sanotakaan.  Ja Jeesus voi ja voi tänäänkin!  Siksi rohkaisen sinua, joka pienen toivon kanssa olet puhunut asiaasi Jeesukselle. 


Jeesus paransi Pietarin rakkaan anopin ja kohtsillään anoppi jo palveli vieraita.  Näin se kristillisessä elämässä menee.  Kun itse saa armon ja avun Jeesukselta, niin kiitollisesta mielestä heti alkaa miettiä, mitä minä voisin tehdä rakkaalle Vapahtajalleni.  ”Ettemme enää eläisi itsellemme, vaan hänelle, joka on edestämme kuollut”, sanoo Raamattu.  Syntivelkansa anteeksi ja kohtuullista terveyttä saanut ei enää velo saataviensa perään ja odota palveluksia muilta, vaan kysyy, mitä minä voin tehdä ja antaa.  Oppi-isämme puolestaan opettaa: Koska uskossa on kristitylle itselleen kylliksi, jäävät kaikki hyvät työt lähimmäisiä varten.  Ei siis niin, että ihminen palvelee ja tekee hyvää pelastuakseen, vaan koska on pelastettu ja onnellinen Jumalan lapsi, hän palvelee ja tekee hyvää.

(Paljon puhuttuihin ja aivan todellisiin anoppiongelmiin liittyy tämä veistely Pietarista.  Miksi Pietari kolme vuotta myöhemmin kielsi Jeesuksen?  Koska Jeesus oli parantanut hänen anoppinsa!)


Kun ihmisen sisäinen elämä on kunnossa, se näkyy ulospäin valintoina, läsnäolona ja rohkaisuna muillekin.  Jonkun asian lähettejä olemme omalla paikallamme.  Elämä todistaa ihmisissä.  Mielikuvat, näyttävyys ja kulissit eivät pysy pystyssä ilman sisältöä.  Tosi elämää ei myydä kaupoissa, ei lanseerata mainostoimistoissa, ei käsketä hallituksen ja lain keinoin.  Tarvitaan todellisen elämänantajan läsnäolo.


Aurinko laski ja sapatti oli ohi.  Voitiin taas liikkua.  Tieto synagoogan ja Pietarin kodin tapahtumista oli jo levinnyt sillä seurauksella, että koko kaupunki tuntui olevan liikkeellä. Merkillinen ja voimakas on tuo yhteys kirkko, koti ja kaupunki.  Pietarin koti kiinnosti kodissa olevan vieraan vuoksi.  Aina silloin tällöin näkee kankaanpääläisten kotien seinilläkin uskonnollisaiheisia neuletöitä, jotka tekstillään julistavat.  Esimerkiksi:  ”Jeesus on tämän kodin Herra.”  Olenkin ajatellut, että ensi kesän kirkon sakariston yläkerran hartauskuvia 8 –näyttelyyn koottaisiin Kankaanpään kodeista näitä neuletöitä.  Olkaapa mukana.


Itse tuo teksti ilmaisee paljon, sillä ei ole yhdentekevää, kuka on kotiemme Herra.  Jeesus teki ensimmäisen ihmetekonsa Kaanaan häissä ja osoitti siten häiden ja siitä alkavan kotielämän merkityksen.  Julkiset lupaukset tekevät selväksi sen, että nyt ollaan mies ja vaimo ja hääseurakunnan esirukoukset varmistavat sen, että koti tarvitsee ja saa Jumalan siunauksen.  Suomessa on viime aikoina paljon puhuttu siitä, että kodit eivät voi hyvin.  Kankaanpäänkin tulevaisuus riippuu siitä, mitä tapahtuu kodeissamme.


Näinä aikoina kun uusateismin aalto ja parisuhteen vääristyneisyys vyöryvät kansamme yli ja kirkosta eroaminen on huimasti lisääntynyt, kiinnitän huomiota kahteen asiaan.

Jokelassa ja Kauhajoella nuoret sisäistivät ainoana tieteen vaihtoehtona markkinoidun evolutionismin opit vahvimman oikeudesta ja niin he päättivät omasta ja muiden kohtalosta.  Nuorison suurin ongelma on kehitysuskon mukana tuleva elämän tarkoituksen puute.  Elämän päämäärättömyyden ja säälimättömän tyhjyyden sisäistäneet nuoret voivat tehdä omalta kannaltaan johdonmukaisen päätelmän: Koska kukin on vastuussa vain itselleen – vastuuta Jumalalle ja tuonpuoleistahan ei ole – mikä tahansa asia on sallittua.  Millään säännöllä ei ole kuin sen laatimishetken enemmistön tuki takanaan.  Seurauksena on yhä useampi turhautunut epäonnistuja.  Ääritapauksessa ihmisiin pettynyt suorittaa ”laajennetun itsemurhan” ja vapauttaa siten turhuuksien turhuudesta muita mukanaan.  Kun Jumalaa ei ole, kaikki on sallittua.  Ainoa moraali on kiinnijäämisen moraali ja vankilat ovat täynnä syyttömiä, jotka ovat omien geeniensä pohjalta ohjautuneet siihen, missä ovat.  Onko edes kirkossa koulutragedioiden yhteydessä sanottu, että murhaajat rikkovat Jumalan käskyn: Älä tapa?  Koska vielä monet kuitenkin uskovat Jumalan luomistyöhön järkevimpänä ja elämän tosiasioita vastaavimpana selityksenä ja kunnioittavat Jumalan käskyjä,  täydellinen kaaos ei ole vielä tullut.


Uusateismi on arvostellut uskontoa ja uskovaisia.  Ateismin ihanteellista kuvaa vasten on asetettu uskontojen nimissä tehdyt pahat teot.  Sanomatta on jäänyt se, kuinka paljon tieteen nimissä on tehty hirmutekoja. ” Tänäkin päivänä tutkijoiden enemmistö tekee joko tuhoisia tai turhia asioita ”, väittää psykologian professori.  On totta, että uskontojen nimissä ihmisten tarpeita on rajoitettu.  Seksuaalielämän tarpeet on ohjattu naisen ja miehen väliseen avioliittoon ja ihmisten ahneutta on torpattu eri tavoin.  Ihmiskaupan uhrit ja maailmanlaajuinen lama kertovat siitä, mitä seuraa, kun ihmiset saavat rajoituksetta toteuttaa itseään ja Pyhän kirjan sanomasta luovutaan.


Entä meidän kotimme, kristitty kotimme?  Ellei naisen ja miehen välinen tasa-arvo, keskinäinen kunnioitus ja rakkaus toteudu kodeissamme, ei se toteudu kodin ulkopuolellakaan.  Ei julkisuus voi nousta yksityisyyttä korkeammalle niin kuin ei virta ole lähteensä yläpuolella.  Uskonpuhdistaja Martti Lutherin aikana avioliitto oli joutunut yhtä pahaan kriisiin kuin kirkkokin ja kaipasi uudistusta.  Ensi torstaina tulee kuluneeksi 510 vuotta Katharina von Boran syntymästä.  Luther kutsui puolisoaan ”Wittenbergin aamutähdeksi” ja ”kuningattarekseen”.  Vallankumouksellinen oli aviomiehen ja kuuden lapsen isän saarnan ja esimerkin vaikutus naisen, avioliiton ja kodin arvostuksen muutokseen.


Kodit ovat todellinen tulevaisuusprojekti.  Äidit ja isät.  Te vaikutatte yhteiskuntaan, maailmaan, kirkkoon ja iäisyyteen.  Kolme asiaa riittää: pitäkää huolta toisistanne, pitäkää ruoka- ja iltarukoukset ja opettakaa Jumalan antamat kymmenen käskyä.

Nuori sukupolvi on hengaileva ja kyllästynyt sukupolvi.  Sen on tympääntynyt tyhjiin lupauksiin, materialismiin ja vapauden ja kehityksen nimissä tapahtuvaan perheen, ympäristön ja elämän tuhoamiseen, teeskentelyyn ja tekopyhyyteen, uskonnollisiin rakenteisiin, joissa ihmiset ovat trendien arkoja, puolisydämisiä perinteen vaalijoita.  Kadotettu sukupolvi kaipaa Jumalaa, jolla on merkitystä, hyväksyntää sille, kuka minä olen ja pienen elämän sijoittumista suureen kokonaisuuteen, jolla on merkitystä ja tulevaisuus.


Jos kirkko ja seurakunta on Kristuksen asialla ja parantava yhteisö vielä tänäänkin, se vetää puoleensa elämän ja ihmisten murjomia, särkyneitä, eronneita, syrjäytyneitä, poikkeavia, heikkoja, köyhiä, psyykeongelmaisia ja muita sairaita, mutta myös vahvoja, rikkaita, onnistuneita, niitä, jotka ovat sairastuneet vahvuuteen eivätkä tarvitse kenenkään apua ja joiden vammat juuri siksi ovat edellisiäkin vaikeammat.  Kirkon ja sen paimenten tulee rohkaista heitä etsimään muutosta ja parantumista Kristuksessa.  Hyvä paimen ei jää itse eikä jätä laumaansa syntiin.  Ihminen kyllä muokkaa totuutta puolustaakseen väärää ja tuhoavaa valintaa.  Jos rakkauden ja suvaitsevaisuuden nimessä kirkko lähtee sellaiseen mukaan, se ei enää ole uudistava ja parantava yhteisö.  Armo ei ole sitä, että ihmiset saavat jatkaa entistä, väärien valintojen viitoittamaa Jumalan tahdon vastaista elämäänsä.  Armo – Kristuksen sovintoverellä ansaittu – antaa synnit anteeksi ja säästää Jumalan vanhurskaalta vihalta, nostaa synnistä ja auttaa parantumisen tielle kilvoittelemaan uudessa elämässä.  Tämä elämän suunnan muutos jo alullaan ja keskeneräisenäkin alkaa säteillä vastustamattomalla ja ihmeellisellä tavalla vaikutustaan ihmisen omaan lähipiiriin ja siitä yhä laajemmalle.


Se, mikä on kristillisesti oikein, on ruumiillisesti ja henkisesti terveellisintä, ihmissuhteissa onnellisinta, kulttuurillisesti arvokkainta ja kauneinta, ympäristöllisesti ja taloudellisesti edullisinta ja yhteiskunnallisesti oikeudenmukaisinta.  Näin kristillinen kirkko vastaamalla kysymykseen, kuinka ihminen pelastuu ja pääsee taivaaseen, tulee samalla välittäneeksi sekä merkityksen että eväät tähän elämään.  Tämän kiinnekohdan ja suunnistushorisontin haluamme myös teille, kaupunkimme päättäjät antaa.  Neuvojaksi meistä ei ole, mutta rukoilemme puolestanne.  Juuri siksi, että emme ole hyviä ja esimerkiksi kelpaavia, tulemme kirkkoon ja alttarille asti armoa ja anteeksiantamusta tarvitsevina.



Keijo Rainerma