KERRAN BETLEHEMISSÄ, TÄNÄÄN SYDÄMESSÄ

faktaa vai fiktiota

Kirkkohistoria tuntee Vähä-Aasiassa 300-luvulla eläneen Myran piispa Nikolaoksen. Hän oli alkujaan diakoni, ja innokas jakamaan lahjoja köyhille.

Kuoltuaan Nikolaos julistettiin kirkossa pyhimykseksi. Vuosisatoja myöhemmin Länsi-Eurooppa tulkitsi pyhimystradition juuret legendaksi, ja lisäsi siihen oman perinteensä elementit. Niinpä tunnemme tämän piispan nykyään joulupukkina.

Nykyään fakta ja fiktio sekoittuvat entisestään. Tietotulvayhteiskunnassa ihmisen suhde faktaan tuntuukin muuttuneen. Samalla, kun faktan rajat ovat hämärtyneet, ne ovat myös viihteellistyneet. TV-visailussa voi arvata, pitääkö jokin väite paikkansa vai ei.

Jouluevankeliumi ei kuulu viihteen, eikä arvuuttelun agendalle. Sen kertoo evankeliumin alku, latinaksi ”factum est”, on tosiasia.  Suomalainen tuntee parhaiten vanhan raamatunkäännöksen ”ja tapahtui niinä päivinä” -muodon.

Aloitus viestittää historiallista tosiasiaa, mutta myös ”tapahtumaa”, joka jakoi ajanlaskun kahtia; aikakausiin ennen ja jälkeen Kristuksen syntymän.

On siis kyse todellisesta historiasta Augustuksineen ja Herodeksineen. Mutta on kyse sellaisestakin, mitä historian kirjoitus ei tavoita: Jumalan syntymisestä ihmiseksi ja maailman Vapahtajaksi.

ennustukset toteutuvat

Kirkkokäsikirjassa jouluaaton jumalanpalvelus on otsikoitu, ”lupaukset täytyvät”. Raamattunsa lukenut tietää, että joulun tapahtumissa toteutui lukematon määrä Vanhan testamentin ennustuksia.

Niihin sisältyi kuitenkin ongelma. Matteuksen jouluevankeliumin mukaan lupaukset koskivat Pelastajaa, joka ”pelastaa kansansa sen synneistä”. (Matt. 1:21) Vuosisatojen kuluessa ennustuksia luettiin kansalle, joka eli sortovallan alla. Siksi profeetat joutuivat näkemään, että heidän puheensa määriteltiin valmiiksi. ”Synti” oli sitä, mitä sortajat tekivät, ja ”pelastus” kaipuuta vapauteen.

Sorretut eivät kuunnelleet sellaista, joka sanoi heidän tarvitsevan pelastusta omista synneistään. Omat virheet tuntuivat mitättömiltä verrattuna siihen vääryyteen, jota kärsittiin.

Niinpä Jeesus kohtasi, ja kohtaa vielä tänäänkin, suuret ajallisten odotusten paineet. Yksi huutaa oikeutta kärsimiinsä vääryyksiin. Yksi rukoilee ihmettä. Yksi pyytää ruokaa ja vaatteita. Yksi tarvitsee viisasta opettajaa elämänsä sotkuihin.

Evankeliumeista näemme, ettei Jeesus Kristus ohittanut ihmistä ja hänen todellista elämäänsä, puhumattakaan murheista. Mutta näemme senkin, ettei seimen lapsi ole ensisijaisesti Jumalan vastaus niihin.

Kun Betlehemin kedolla kaikui ”Teille on syntynyt Vapahtaja!”, puhuttiin syntisten, syyllisten ja epäonnistuneiden vapauttajasta. Viesti omistettiin koko ihmiskunnalle: Meillekin, joita aika, unohtaminen ja selitykset eivät vapauta, vaan Jumalan armo ja anteeksiantamus.

paimenten ilo

Jouluviestin ensimmäiset vastaanottajat kuuluivat kirkon marginaaliin. Paimenet eivät kelvanneet luottamustehtäviin, eivätkä täyttäneet uskonnollista mittaa. Ehkä yllätyt, kun sanon, että paimenet olivat paimentolaiskansan väheksytty joukko.

Keskelle paimenten arkea tuli Jumalan viesti: ”Teille on syntynyt Vapahtaja!”. Jouluevankeliumi kertoo paimenista kolme asiaa. He pelkäsivät, menivät ja lopuksi palasivat kiittäen ja ylistäen. Voisiko sanoa: Joulun viesti pysäytti, sai lähtemään kirkkoon, ja palaamaan lopulta kiitollisena arkeen ja työhön. Kunpa näin kävisi meidänkin kohdallamme!

Pelon vaihtuminen iloon on paimenissa silmiinpistävää. Se saa kysymään, mitä heille tapahtui. Mikä Mariassa, Joosefissa ja seimen lapsessa oli niin ihmeellistä, että paimenet palasivat kedolleen silminnähden iloisina?

Ajattelen, että ilon lähde oli jouluviestin kuulemisen ja näkemisen yhteistulos. Juutalaisina paimenet tunsivat pyhän, oikeudenmukaisen ja uskollisen Jumalan. Häntä he pelkäsivät, ja Hänen lakinsa he omassatunnossaan tiesivät. Jouluyönä Jumala lähestyi vapautuksen viestillä, ja sysäsi paimenet liikkeelle pelon sekaisin tuntein. Kaikkivaltias oli puhutellut!

Tallissa näitä miehiä odotti todellinen ihmetysten ihmetys. Paimenten viittaan sovittautuneena Martti Luther runoili: ”Ah Herra, joka kaikki loit, kuin alentaa noin itses voit ja tulla halpaan seimehen, heinille härkäin, juhtien!”

Oivalluksen on täytynyt olla suunnaton, kun paimenet ovat tajunneet, ettei pelkoa tarvita. Se, mikä valmistaa pakoon ja puolustautumiseen, on nyt tarpeetonta. Seimen lapsessa Jumala viestii uskottavasti, että Häntä voi lähestyä, ja Hänen luokseen voi tulla sellaisena kuin on. Taivaassa on Isä, joka on pyhä, mutta jota ei tarvitse pelätä: Siksi ilo ja kiitollisuus, siksi ylistys!

maria, joosef ja me

Jouluevankeliumi välittää kuvan paimenista, jotka ”pöllähtävät” paikalle Jumalan pysäyttäminä, puhuvat hetken innoissaan ja lähtevät sitten riemuissaan, yhtä yllättäen kuin tulivat.

Varsinainen joulu on kuitenkin tallin joulu. Siellä on Jeesus, jonka syntymäpäivää me tänään muistamme ja juhlimme.

Kun kuulostelee ihmisten muistoja joulusta, tunnelmaa kuvaavat sanat toistuvat. On lämpöä ja läheisyyttä, ja jouluperinteitä; tai sitten ”erilainen joulu” näiden puuttumisena.

Joulukirkossa on terveellistä kuulostella tallin tunnelmia. On noin kolmetoistavuotias Maria. On häntä tuntuvasti vanhempi Joosef. Ja on lapsi, jonka tulon Jumala on äidin ja isän elämässä ihmeellisesti valmistanut.

Ulkoiset puitteet ovat meidän silmiimme lähinnä puutteita. Elämä viimeaikoina, on ollut selviytymistä. Silti on joulu, koska on Jeesus.

Kuvaa tallista on terveellistä sovittaa kotiin ja keittiöön. Enkä tarkoita puitteita; niiden ilmeinen erilaisuus ei ole joulun sanoma. Tarkoitan tunnelmaa, ja asioita, jotka tekevät joulun. Kaikki on pelkistettyä, ja silti kaikkea kantaa se, että kuultu ja nähty ovat tasapainossa. ”Teille on syntynyt Vapahtaja”, on totta ja todellista. Sitä ihmetellään, ja se kätketään sydämeen, koska sen varassa uskalletaan elää huomennakin.

Jouluevankeliumia lukiessa voi tarunhohteisesti ajatella ”Jumalan kunniaa taivaassa”, mutta tallia ajatellessa ”rauha ihmisillä” on paljon vaikeampi, niin kuin tavallista kotia ja keittiötäkin ajatellessa. Mielestäni on vain yksi mahdollisuus. Rauha lahjoitetaan ihmisille! Se ei lähde heistä, vaan ”syntyy” sydämissä, niin kuin Jeesus syntyi Betlehemissä – Jumalan lupausten ja johdatuksen tuloksena.

betlehemissä ja sydämessä

Ystävät. Jouluevankeliumi alkaa faktasta, että kerran ”tapahtui”. Oli Betlehem ja oli aika, jolloin Jeesus syntyi.

Kirkko on tänään ketomme ja tallimme. Päättelemme armon vuotta 2009. Jouluevankeliumi saapuu luoksemme kahden vuosituhannen takaa. Joulun ihme tapahtuu, kun se muuttuu jälleen ”faktaksi”. Se tavoittaa meidät, synnyttää ilon vireen sydämeen ja saa sanomaan vaikka vain itsekseen, ”minulle on syntynyt Vapahtaja”.