Etusivulle Sivukartta

AjankohtaistaToimintaSeurakuntaElämänkaariHallintoPalauteYhteistyöSaarnat

Keijo Rainerman saarna "Elämän leipä" -sunnuntaina 3.4.2011

Keijo Rainerman saarna 4. paastonajan sunnuntaina

Kankaanpään kirkossa 3.4.2011

Evankeliumi: Johannes 6:24 -35

Aihe: Elämän leipä

 

PERUSKURSSI 4: ELÄMÄN LEIPÄ

 

Siunaamalla erään pojan eväät, viisi leipää ja kaksi kalaa, on Jeesus ruokkinut 5000 miestä ja poistunut paikalta.  Mielialat ovat innostuneet ja kiihdyksissä.  Kun ihmiset tavoittavat Jeesuksen Kapernaumista, kohtaaminen antaa Jeesukselle tilaisuuden palata leipäihmeeseen.  On Jeesuksen 4. Peruskurssi: Elämän leipä.

 

Johanneksen evankeliumin 3. luvussa Jeesuksen luo tulee yksi juutalaisten suuren neuvoston jäsenistä Nikodemos, jolla on kysyttävää uskon, elämän ja iäisyyden suurista asioista.  Jeesus puhuu uudestisyntymisen ihmeestä.  Nikodemoksesta tuli Jeesuksen seuraaja.  Johanneksen 4. Luvussa Jeesus kohtaa Samariassa Sykarin kaivolla naisen.  Jeesus puhuu elämän vedestä.  Naisessa puhkeaa sellainen elämän veden lähde, että pian koko kaupunki on liikkeellä.  Kolmannen peruskurssin uskosta Jeesus pitää Betesdan altaalla, jossa 38 vuotta sairastanut paranee.  Oli juutalaisrabbiininen sanonta: Jumalalla on kolme avain, joita hän ei anna muille: 1. Sateen avain, 2. Kohdun avain ja 3. Haudan avain.  Jeesuksellakin oli tämä valta.

 

Ihmiset eivät ymmärtäneet ruokkimisihmeen merkitystä sydämellään, vaan vatsallaan.  Tällainenhan olisi mahtava kuningas, joka huolehtisi kansan toimeentulosta!  Johanneksen 2. luvun Kaanan häissä Jeesus oli muuttanut veden viiniksi ja antanut tämän opetuksen: Rukoile ja tee se, mitä voit!  Ajatelkaa, ei enää työtä ja raatamista, janoa ja nälkää.  Mutta Jeesus saa aiheen 4. peruskurssiinsa, joka alkaa siitä, että jokainen jano ja jokainen nälkää kertoo meille ikuisesta elämästä.  Vaikuttaa siltä, että Jeesuksella on koko ajan mielessään se, kuinka saisi mahdollisimman monta ihmistä ikuiseen elämään.  Jeesus puhuu heille ikuisen elämän ruoasta, jonka vain Ihmisen Poika, Jeesus voi antaa.  Siksi puhumme yhä uudestaan Jeesuksesta.

 

Nälkä ja jano muistuttavat ikuisesta elämästä

 

Sykarin kaivon vesi poisti janon vain hetkeksi.  Tiedämmekin, että jano palaa takaisin, mutta tiesimmekö miksi.  Siksi, että muistaisimme ikuista elämää.  Katoava ruoka, vaikka ihmeelläkin saatu, poistaa nälän vain hetkeksi, jotta aina nälän tullessa muistaisimme ikuista elämää.  Katoamaton ruoka ravitsee ikuisesti.

 

Juutalainen ymmärsi taivaallisen ruoan tarkoittavan Tooraa eli Jumalan lakia Mooseksen kirjoissa.  Tuon lain muuttumaton ja kaikkia koskeva ydin on kymmenen käskyä, jotka mekin hyvin tunnemme.  Tämän katoamattoman ruoan nauttimista oli lain noudattaminen.

 

Kun Jeesus puhuu ikuisesta elämästä, tulee kuulijoiden mieleen etsimättä ”mitä meidän tulee tehdä”, jotta tekisimme Jumalan mielen mukaan ja saisimme ikuisen elämän.  He eivät kuuntele tai kuule, että Jeesus sanoo: ”Se on Jumalan teko, että te uskotte.”  Ihmismielissä Jumalan teot kääntyvät ihmisen Jumalaa miellyttäviksi teoiksi.  Se, että elämän vesi ja elämän leipä, usko ja pelastus kaikkineen on Jumalan tekoa ja lahjaa, ei ihmisen ole helppoa käsittää.  Raamatun sanoin: Tässä olemme kaikki ”syntyperältämme juutalaisia” (Gal 2:15).

 

Usko on Jumalan lahja

 

Kun sitten Jeesus sanoo ”uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt eli Jeesukseen”, tulee heille ajatus siitä, että tarvitaan vain yksi teko, usko, joka korvaa muut teot.  Ihminen yrittää tuottaa uskon suorituksen ja uskoo uskoonsa.  Usko ei lähde kuitenkaan ihmisestä itsestään, se ei ole ihmisen suoritus, ihmisen valinta tai ratkaisu.  Jeesus sanoo: ”Usko on Jumalan teko.”

 

Syvällisten asioitten ajatteleminen on työlästä.  Mutta emme nyt anna periksi, vaan jatkamme vielä pienen hetken.

 

Pitäisi siis olla usko.  Kuinka sellaisen saisi?  Jospa nähtäisiin joku ihme!  He sanoivat Jeesukselle: ”Minkä tunnusteon teet, että me sen nähtyämme uskomme sinuun?”  Kansa haluaa näytöksiä ja odotukset siirtyvät taas tunnustekoihin, ihmeisiin.  He olivat juuri syöneet ruokkimisihmeen leipää ja kalaa.  Mutta minkä ihmeen tänään saamme, jotta uskoisimme?  Anna meille meidän jokapäiväinen ihmeemme.  Ja kun ruoasta on puhe, he muistavat, kuinka esi-isät söivät erämaavaelluksellaan mannaa.  He elivät 40 vuotta joka päivä Jumalan ihmeestä.  Mutta siitä oli yli tuhat vuotta ja sitä paitsi toistuessaan ihme lakkaa olemasta ihme.  Jo autiomaassa kansa unohti Jumalan ihmeellisen huolenpidon.  Heidän haju- ja makuaistinsa oli parempi kuin heidän muistinsa, vatsa herkempi kuin sydämensä. 

 

Emme mekään pidä lounasta pöydällämme ihmeenä, vaan luonnollisena ja asiaan kuuluvana, ruoansulatuksen anatomisista hienouksista puhumattakaan.  Sanomme, että tuoksuu ja maistuu hyvältä, vaikka emme tule ajatelleeksi, mistä ihmeelliset aistit olemme saaneet.  Sanomme sentään pöydän kattajalle kiitos, mutta pitäisikö kiitos osoittaa myös jollekin muulle taholle?

 

Ihmeet eivät synnytä ja pidä yllä sellaista uskoa, josta Jeesus puhuu.  Vaikka Jeesus on peruskursseissaan toistuvasti puhunut siitä, miten usko syntyy, ihmiset haluavat uskon omilla ehdoillaan.  Mitä me pelkäämme?  Sitäkö, että elämämme muuttuu?  Vaiko pelkkää ylpeyttämme ja haluamme päättää elämästämme itse, emme halua suostua Jumalan ehtoihin, jotka ovat muuttumattomat kaikkina aikoina.  Jumala asettaa pelastuksen ehdot, emme me.  Jeesus kertaa jälleen nämä ehdot.

 

Pyydä ja tule

 

Ei Mooses antanut sitä ruokaa, vaan Jumala antaa taivaan leivän, niin katoavan kuin katoamattomankin.  Ja nyt Jumala on antanut maailmalle sen leivän, joka antaa ikuisen elämän.  Tämä taivaan leipä on Jeesus Kristus.  Ja tätä katoamatonta, ikuisen elämän leipää, Jeesusta, koskee sama järjestys kuin katoavaa leipääkin.  Samarian nainen kaivolla pyysi: ”Anna minulle sitä vettä.”  Nyt ihmiset pyytävät: ”Anna meille aina sitä leipää.”  Rukouksesta, pyynnöstä on syytä alkaa.  Jokaista rukoilijaa koskee Raamatun lupaus: ”Anova saa, etsivä löytää, kolkuttavalle avataan.”

 

Jeesus sanoo: ”Minä olen elämän leipä.  Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.  Mutta te, niin kuin olen sanonut, olette nähneet minut ettekä kuitenkaan usko.”

 

Rukouspyynnön ohella on ryhdyttävä myös toimeen: ”Joka tulee…”  Katoamattoman, ikuisen elämän nälkä ja jano, saa vastauksen siitä, että ihminen tulee Jeesuksen luo.  Mutta ihmisethän tulivat, niin kuin mekin olemme tulleet.  Olemme tulleet kuulemaan Jeesuksen sanaa.  Miksi eivät sitten kaikki kuulijat usko?  Jeesus vastaa: ”Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois.” (Joh 6:37)  Ne, jotka Jumala antaa Jeesukselle, tulevat ja ne uskovat, joilla Jumala antaa uskon.  Erityisesti Johanneksen evankeliumissa korostuu Jeesuksen opetus Jumalan täydellisestä yksinvaikuttavuudesta uskon asiassa, mutta silti jää tila ja tarve myös ihmisen tulemiselle.

 

Ihmiset eivät tule Jeesuksen luo siksi, että se näyttää järkevältä ja perustellulta, hyvältä idealta tässä turvattomassa maailmassa ja lyhyessä elämässä tai että he tuntevat sydämessään kaipausta sisäiseen rauhaan ja Jumalan puoleen.  Kun sanotaan, että tule Jeesuksen luo, on se siinä määrin hengellistä kuvakieltä, että ellei Jumala vaikuta, ihminen pysyy omassa järkevyydessään, epäuskossaan ja synnissään.

 

Hänelle, joka tulee, on vastaanotto aina lämmin.  Jeesus ottaa luokseen tulevan syntisen pelastuksesta.  Tässä arka, heikko, uskossaan hapuileva ja epävarma takapenkin istujakin saa pelastusvarmuuden.  ”Sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois.”  Pois ei estetä lähtemästä, mutta pois ei ketään ajeta.

 

Kuinka siis tämän evankeliumin äärellä saarna tulisi lopettaa?  Eikä näin?  Tule!  Tule!  Tule!