Keijo Rainerma saarnasi 3. joulupäivänä ja kysyi "kuinka käy"

Keijo Rainerma saarnasi                                                                                        3. joulupäivänä, apostoli Johanneksen päivänä 27.12.2009                         Kankaanpään kirkossa

Evankeliumi: Johannes 21:19-24

JUMALA ON RAKKAUS

Onnelliset hetket elämässä ovat sellaisia, jolloin voi kokea olevansa osa suurempaa kokonaisuutta.  Näitä hetkiä ja tuntoja voi sisältyä joulunviettoon, koska perheet kokoontuvat yhteen ja moni vie läheisen haudalle kynttilän.  Tulee tunne kuulumisesta suurempaan kokonaisuuteen.  Suurinta on, jos saamme olla osa sitä kertomusta, jonka keskushenkilön syntymäjuhlaa olemme viettäneet.  History is His story!  Historia on hänen tarinansa.  Saat olla mukana omaa itseäsi ja elämääsi suuremmassa.

Joulusanoman enkelin lupaus ”maassa rauha ihmisten kesken” näyttää huonosti toteutuneen tänäkään vuonna.  Vuosi alkoi Lähi-Idässä Gazan alueen levottomuuksilla, eikä levottomuuksia ole puuttunut muualtakaan.

Charles Darwinin kirjan Lajien synty (1859) 150 vuotta juhlavuosi näytti vaikuttaneen uusateismin voimistumisen.  Monet pitävät Darwinin kehitysteorioita tukijalkana jumalakielteisyydelleen.  On epävarmaa, oliko ateismi ollenkaan Darwinin ajatuksena.  Vuonna 1849 Darwin kauhistui matkallaan erään afrikkalaisen kansan eläimellistä elämänmenoa.  Kun hän kymmenen vuotta myöhemmin saman kansan parissa näki sen muutoksen, minkä kristillinen lähetystyö ja lähetyssaarnaajat olivat saaneet aikaan, Darwinista tuli lämmin lähetystyön ystävä vielä 13 vuodeksi.

Kirkkojen yhteydet keskenään ja kirkot sisältä rakoilevat eikä ilosanoma näytä toteutuvan edes siellä, missä odottaisi.

Mutta jos pienennetään mittakaavaa tavallisen ihmisen elämään, näköalat muuttuvat.  Kuluneen vuodenkin aikana lukuisat ihmiset ovat löytäneet elämään perustan siinä Vapahtajassa, joka jouluna syntyi.

Kuinka minun käy?

Tapaninpäivän, 2.  joulupäivän sanoma sai lähtökohtansa Stefanoksesta, ensimmäisestä kristitystä marttyyrista.  Marttyyrio tapahtui, sanokaamme vuonna 31 jKr.  Johanneksen veljen Jaakobin martyyrio lienee tapahtunut kymmenen vuotta myöhemmin v. 41. (Apt 12:2)  Emme tiedä oliko Sebedeuksella ja Salomella muita lapsia kuin Jaakob ja Johannes.  Jeesus kutsui veljeksiä ukkosenjylinän pojiksi.  Kun Herodes Agrippa I huomasi kristittyjen vainoamisen olevan joillekin juutalaisille mieleen, hän vangitutti Pietarinkin.  Mutta ihmeellisellä tavalla rukoileva seurakunta sai Pietarin takaisin ja Pietari lähtikin Jerusalemista ”toiseen paikkaan” niin kuin Luukas ilmaisee Apostolien teoissa. (Apt 12:17)  Jerusalemin seurakunnan johdossa oli Jaakob, Herran itsensä veli, jonka marttyyrio tapahtui v. 62.  Pietarin marttyyrio saattoi tapahtua Roomassa v. 64 ja Paavalin kenties v. 68.  Hengenvaarallista oli siis olla ainakin näkyvästi Kristuksen seuraaja ja todistaja. 

Aiheellinen oli Pietarin kysymys Johanneksesta: Herra, kuinka sitten tämän käy?  Johannes lienee ollut ainoa apostoleista, joka ei kärsinyt marttyyrikuolemaa, vaan eli korkeaan ikään.  Ehkä tämä oli omiaan siivittämään Jeesuksen sanojen väärinkäsitystä, jonka mukaan Johannes ei kuole.  Tämän Johannes itse tahtoo oikaista.

Herran seuraamisella on hintansa.  Varmat ja suuret täytyy ne asiat olla, joiden vuoksi on valmis antamaan henkensä.  Vainot olivat tuttu asia alkukirkolle eri puolilla Rooman valtakuntaa.  Niinpä kun Johannes iäkkäänä Patmos –saarelle eristettynä näkee Ilmestyskirjan suuret näkynsä tulevaisuudesta, nuo näyt vastaavat kristityille heidän suureen kysymykseensä: Kuinka meidän käy?  Ilmestyskirjan näkijä katsoo vuoroon kolmeen suuntaan: Kuinka käy maailman, kuinka käy seurakunnan ja aina välillä on näky taivaasta kuin rohkaisemassa taistelevaa seurakuntaa.  Ilmestyskirjan sanoma tiivistyy näihin kolmeen: Seurakunnasta pidetään huolta, meitä opetetaan luottamaan ja perillä kyyneleet kuivataan eivätkä ne enää koskaan palaa.

Jumalan lapsen nimi

Tämä sunnuntai on saanut aiheen Johanneksen kirjeistä: Jumala on rakkaus.  Perimätieto kertoo, että korkeassa iässä oleva Johannes kannettiin seurakunnan kokouksiin tuomaan oma tervehdyksensä, joka oli ”Lapset, rakastakaa toisianne.”

”Siinä on rakkaus, ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että Hän rakasti meitä ja antoi Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.”  Näin aihe ”Jumala on rakkaus” liittyy vahvasti jouluun.  Jeesus tuli ihmislapseksi, jotta meistä tulisi Jumalan lapsia.  Jeesuksen sovitustyön, pyhän kasteemme ja uskon perusteella olemme saaneet Jumalan lapsen nimen.  Emme ole kristittyjä siksi, että vietämme joulua, vaan vietämme joulua siksi, että Kristuksen syntymän, kuoleman ja ylösnousemuksen vuoksi meistä on tullut kristittyjä.

Kun Jeesus vastaa Pietarin uteliaaseen kysymykseen Johanneksesta, kuinka tämän sitten käy, Jeesus ei tyydytä uteliaisuutta, vaan toteaa olennaisen: Seuraa sinä minua.  Se on Jeesuksen sana Sinulle ja minulle.

Jumalan lapsen nimi ei ole korkeassa kurssissa tässä maailmassa.  Yhtä vähän kuin maailma näkee seimen oljilla Jumalan Pojan, se tunnustaa pientä kastettua lasta tai Kristukseen uskovaa ihmistä Jumalan lapseksi.  Tämä johtuu siitä, ettei maailma tunnusta Jumalan työtä ja läsnäoloa maailmassa.  Mutta Jumalan lapsen nimen arvo nousee.  ”Vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee, mutta me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy”, Johannes kirjoittaa. Kristitty, joka on armosta Jumalan lapsi, on elämässään, teoissaan ja puheissaan keskeneräinen.  Tähän keskeneräisyyteen ja vianalaisuuteen moni loukkaantuu, vaan ei loukkaannu se, joka itse elää ja kilvoittelee tässä armahdettujen syntisten keskeneräisessä joukossa.

Johannes opettaa kirjeissään :  Rakkaus Jumalaan on siinä, että pidämme hänen käskynsä.  Rakkaus lähimmäiseen on sitä, että silmät näkevät, sydän tuntee ja kädet toimivat.  Rakkaus ei ole niinkään puhetta rakkaudesta, vaan rakkaus kysyy: Mitä ja kuinka paljon tarvitset.

Apostoli Johanneksen sana jouluumme, vuoden päätökseen ja uuden vuoden alkuun voisi olla tämä: ”Niin lapseni, pysykää Kristuksessa, jotta hänen ilmestyessään voimme astua rohkeasti esiin, emmekä joudu häveten väistymään hänen luotaan, kun hän saapuu.”