Keijo Rainerma saarnasi 2. joulupäivänä Jeesuksen tunnustamisesta

Keijo Rainerman saarna 2. joulupäivänä 2011

Kankaanpään kirkossa

Evankeliumi: Matteus 23:34 – 39 ja Apt 6:8, 11 – 15, 7:51 – 60

 

JEESUKSEN TUNNUSTAJIA

 

Joulusta Jeesuksen seuraamiseen

 

Iltalehti kirjoitti joulun alla: ”Kauneimpiin joululauluihin yhdytään tuhansissa tilaisuuksissa.  Useimmille kirkossa lieneekin tärkeintä perinne ja eettinen sanoma, eivät dogmit.”  Sana-lehden päätoimittaja vastasi pääkirjoituksessaan: ”On masentavaa, jos ihmiset eivät löydä kirkoistamme muuta kuin perinnettä ja eettistä sanomaa.  Kyllä perinne muutaman joululaulutilaisuuden kantaa, muttei muuta.  Mikään ei ole kauempana joulun ja evankeliumin sanomasta kuin eettinen paatos.  Kirkko ei todellakaan ole siksi, että maailman pitäisi kuulla ilosanoma eettisistä arvoista.  Vapahtaja syntyi, koska eettiset arvot eivät kyenneet tekemään maailmasta sitä, mitä odotettiin.”  Etiikka on kuin korkeushyppy.  Kun saavuttaa yhden korkeuden, nostetaan rima seuraavaan.  Täydellistä suoritusta ei ole.  Jeesus tuli rakentamaan toisenlaisen yhteyden Jumalaan.  ”Jättäkää eettiset pyrkimyksenne, koska ne eivät riitä.  Suostukaa kirkon dogmaan, Vapahtajaan.  Silloin saatte myös voiman eettiseen elämään.”

 

Jälleen on ollut se aika vuodesta, jolloin Jeesus on jollakin tavalla koskettanut lähes jokaista suomalaista.  Mutta mitä Jeesus sinulle todella merkitsee ja mitä Jeesuksen seuraaminen merkitsee?  Näiden kysymysten eteen vie 2. Joulupäivä, ”Kristuksen todistajien” päivä.

 

Jeesuksen tunnustamisessa on kysymys suuresta asiasta.  Sen kautta uskosta osattomat saavat todistuksen Herrasta ja uskovat saavat vahvistusta ja uutta voimaa.  Tunnustajalle itselleen sillä on iäisyyteen saakka ulottuva vaikutus.  Jeesus sanoi: ”Jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa.  Mutta, joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.

 

Kristuksen häpeäminen ja ihmisten pelko saa ihmisen kieltämään.  Mutta katuva kieltäjä voi saada anteeksi.  Pietari on tästä esimerkki.  Mutta voi häntä, joka Kristuksen kieltäjänä täältä lähtee.  Jeesus on kieltävä hänet Isän edessä.

 

Olla tunnettu ja tunnustettu täällä – voi miten vähäarvoista, vaikka sen eteen niin paljon uhrataan.  Olla tunnettu ja tunnustettu siellä, vain sillä on lopulta merkitystä.

 

Mitä on Kristuksen tunnustaminen?

 

Se on yksi niitä asioista, joista kristitty tunnetaan.  Kristuksen tunnustamiseen kuuluu kaksi puolta: Jeesuksen tunnustaminen Vapahtajaksi ja Herraksi.

 

Enkelten ilmoitukseen ”teille on syntynyt Vapahtaja” vastaa ihminen sydämen tunnustuksena: ”Minun Vapahtajani.”  Näin tapahtuu siellä, missä Jeesus otetaan vastaan ja synnit saadaan anteeksi.  Jeesuksen kieltämistä taas on se, jos Jeesusta ei oteta vastaan.  Ei hyödytä mitään, vaikka Jeesus syntyisi tuhat kertaa Beetlehemissä, ellei hän saa koskaan tulla meidän elämäämme..

 

Jeesuksen tunnustaminen Herraksi tarkoittaa sitä, että elämämme ei ole ristiriidassa sanojemme kanssa, vaan todistaa samaa.  Se on suostumista Jumalan tahtoon ja hänen sanansa mukaiseen elämään.

 

Päivän raamatunkohta sanoo Stefanoksesta: ”Hän oli täynnä armoa ja voimaa.”  Täynnä armoa merkitsee juuri sitä, että Stefanos oli saanut ottaa vastaan Jeesuksen, sillä apostoli sanoo Tiituksen kirjeen jouluevankeliumissa: ”Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille.”

 

Kristus on Raamatun salaisuus ja armo on Kristuksen salaisuus.  Nooa on ensimmäinen, josta sanotaan, että hän sai armon.  Sen jälkeen lukemattomat ovat saaneet ottaa vastaan armon eli Jeesuksen.  Ja armonaika tarkoittaa sitä, että vielä voi saada armon.  Raamattu sanoo: ”Kehotamme teitä ottamaan vastaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.”

 

Täynnä armoa merkitsee sitä, ettei pelastukseen mahdu mitään omaa.  Lisää siihen jotakin omaa erinomaisuuttasi tai yritystäsi ja turmelet sen.  Teet lahjasta silloin yhteistyötä tai vaihtokauppaa ja sitä ei Jumalan armo ole.

 

”Täynnä voimaa” tarkoittaa samaa kuin ”täynnä Pyhää Henkeä”.  Eikä kukaan voi tunnustaa, että Jeesus on Herra paitsi Pyhässä hengessä.  Pelkureita me olemme.  Ihmisten suosio ja kiitos on meille rakasta.  Stefanoskin oli ihminen, joka pelkäsi ja olisi halunnut elää.  Mutta miksei hän sitten peräänny?  Eikö hän ole typerä kiihkoilija?  Ei, vaan Jeesuksen tunnustaja, joka sai kokea todeksi Jeesuksen sanat: ”Kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte  voiman ja tulette olemaan minun todistajani.”  Miksei tämän päivän kristityllä ole voimaa?  He eivät ole täynnä Pyhää Henkeä, he ovat täynnä itseään.  Minä voin saarnata Stefanoksesta, ihailemme Johannes Kastajan rohkeutta, nimitämme kirkkojamme apostolien tai marttyyrien mukaan ja luemme kirkkohistorian suurista herättäjistä.  Me teemme muun, mutta emme halua olla heidän kaltaisiaan ja seurata yksin Herraa, mihin ja miten tahansa hän meitä johtaakin.

 

Mutta miksi tässä maailmassa vihataan ja vainotaan kristittyjä?  Eiköhän liene oma syynsä?  Miksei voida elää sovussa, yhteisymmärryksessä, jossa jokainen saa ajatella ja uskoa niin kuin haluaa?

 

Hyvät kuulijat.  Pelastuksen ihanaa osallisuutta ei voi kätkeä ja padota vain omaan sydämeensä.  Jumalan lapset ovat tartuttavan tulen kantajia.

 

Mutta ei voi synnin pimentämä maailma ja armosta osaton ihminen Kristus-todistusta myöskään kylmän rauhallisesti kuunnella.  Ja silloin tulee marttyyreja.

 

Tässä maailmassa ei ollut tilaa Kristukselle.  Hän syntyi eläinten suojaan ja kuoli ristiinnaulittuna.  Tämä maailma on ahdas myös Jeesuksen seuraajille..  Jeesus sanoi: ”Jos maailma teitä vihaa, se on vihannut minua.”  Mutta juuri siellä, missä kristillinen kirkko on ahtaalla, loistaa Kristus-tuli kirkkaana.  Mihail Horev, jonka 4.s vankeustuomio Kristuksen tunnustamisen tähden päättyi hänen 55-vuotispäivänään (19.12.1986) kirjoitti vankeudesta pojilleen: ”Kuinka toivonkaan, että rakastuisitte piinattuun Kristukseen ja myrskyjen ravistelemaan vainottuun seurakuntaan”, ja vielä ”jos vankeuteni tuo Herralle enemmän kunniaa kuin elämä vapaudessa, mitä tekisin silloin vapaudessa”.

 

He kumartavat ristille ja Jumalan armosta käyttävät vaikeuksiaan

 

Jumala ei vapahtanut Jeesusta.  Mutta hän teki parempaa: valmisti pelastuksen koko maailmalle.  Historian synkimmästä hetkestä tulee sen valoisin hetki. Rististä tulee valtaistuin.  Loppu on uusi alku.  Hän ei vain kantanut ja kestänyt ristiä, hän käytti sitä.

 

Tästä avautuu aivan uusi näkökulma Kristuksen todistajien kärsimykseen.  Ja kaikkeenkin kärsimykseen, jos se annetaan Jumalalle.  Hän tekee siitä kirkastettua kärsimystä.

 

Jeesus siirtää elämänvoiman seuraajiinsa.  Apostolien teot on täynnä tätä voimaa..  Apostolien ja alkuseurakunnan elämä oli täynnä vaikeuksia ja kärsimystä, mutta heille tulee vastarinnasta työn tilaisuuksia ja kärsimyksistä laulunaiheita.  Apostolien tekojen kirja on riemukas kirja.  Sallikaa minun vielä poimia joku esimerkki, jotka valaisevat tällaista suhtautumista vaikeuksiin.  He kumartavat ristille kyllä ja käyttävät sitä.

 

Pietari ja Johannes olivat menossa temppeliin, kun muuan mies ns. Kauniin portin luona pyysi heiltä rahaa.  Ehkä Pietari ja Johannes kaivoivat taskujaan, mutta huomasivat, että tyhjät.  Luultavasti monet olisivat jättäneet asian sikseen, sillä voiko juuri mitään tässä maailmassa tehdä, jos rahaa ei ole.  Mutta Pietari ja Johannes eivät jääneet siihen.  Pietari pyysi miestä katsomaan heihin ja sanoi nuo suurenmoiset sanat. ”Hopeaa ja kultaa minulla ei ole, mutta mitä minulla on, sen sinulle annan.  Jeesuksen Kristuksen Nasaretilaisen nimessä, nouse ja kävele.”  Ja mies teki niin.  Rampa mies pyysi rahaa, mutta sai paljon enemmän.

 

Pietari ja Johannes eivät  valitelleet köyhyyttään, he käyttivät sitä, panivat sen palvelemaan korkeampia päämääriä.  Jos heillä olisi ollut rahaa, he olisivat viskanneet reppanalle roposen ja se olisi ollut lorun loppu.  Auttamiskyky olisi estänyt vielä suuremman auttamisen.

 

Monet kristityt ovat huomannet, että laihduttuaan taloudellisesti ja muutoinkin, he kelpaavat paremmin elämän kilparadan juoksijoiksi.  He ovat huomanneet, että rikkaus ei ole vain omistamisen yltäkylläisyyttä, vaan tarpeitten vähyyttä ja omistamisen laatua.  He ovat hämmästyneet huomatessaan, että omistaessaan vähemmän tavaraa, heillä on enemmän elämää.

 

Jeesukselta ei jäänyt kuollessaan muuta kuin saumaton ihokas.  Paavali kuoli pennittömänä.  Mutta kuka mitta sen, mitä he ovat ihmiskunnalle antaneet.  Mitä Sinulta jää?

 

Kirkkautta kivisateessa

 

Tai katsokaamme Stefanosta Korkean Neuvoston edessä.  Ihmiset valehtelevat hänestä, vääntelevät hänen sanojaan ja ajatuskantaansa.  Se ei ollut helppoa kestää.  Mutta mitä tapahtuu?  Jokainen häneen isketty valhe muuttui valoksi.  Raamattu sanoo: ”Hänen kasvonsa olivat heistä kuin enkelin kasvot.  Kuta enemmän he valehtelevat, sitä enemmän hänen kasvonsa loistivat.

 

Vihdoin he raahasivat hänet ulos ja hautasivat kiviröykkiöön.  Kuollessaan hän rukoili, ettei Jumala lukisi heille syyksi valheita ja kiviä.  Stefanos saa katsella Herran kirkkautta kivisateessa.  Ymmärrätkö kiusattu matkaystävä, mitä se merkitsee?

 

Mutta rukous sattuu erään nuoren miehen, vainoojan, fariseus Sauluksen omaantuntoon.  Stefanoksen viitta heitetään Sauluksen jalkoihin.  Eikä kulu kauan, kun  Sauluksesta tulee Paavali ja hän kantaa Kristuksen tunnustajan viittaa marttyyrikuolemaansa asti.

 

Jumalan armosta Stefanos muutti valheet valoksi ja kivet todistukseksi sammumattomasta anteeksiantamuksesta ja näin hän voitti Kristukselle miehen, joka enemmän kuin toiset on vienyt evankeliumia eteenpäin.

 

Stefanoksen kivittämisen jälkeen syntyi vaino, joka hajotti opetuslapset.  Raamattu sanoo: ”Ne, jotka näin olivat hajaantuneet, vaelsivat paikasta toiseen ja julistivat evankeliumin sanaa.”  Jokainen heihin osunut isku sinkautti Kristus-uskon kipinöitä, jotka panivat tulen leviämään.  Kipinä sinkosi Antiokiankin ja siellä nuoreen lääkäriin Luukkaaseen.  Ja niin miellä on ihana Luukkaan jouluevankeliumi ja Apostolien teotkin.  Mutta se olisi aivan oma tarinansa.  Kun tämä maailma löi uskovia, samalla Jumala takoi heitä aseiksi itselleen.  Mitä tällaisille voi!

 

Paavali ja Siilas istuivat sisimmässä vankihuoneessa keskiyöllä, kahlehdittuna, selkä verillä.  Mitä olivat roistot tehneet?  Olivatpa vain niin rakastaneet ihmisiä, etteivät voineet olla jakamatta muille parhaintansa.  Parhain on Kristus.  Tämä oli tulos.  Vai oliko?

 

Niinpä he istuvat siellä valitellen, ettei evankeliumi käy kaupaksi, etteivät ihmiset välitä Jumalasta, maailma ei annan oikeutta eikä Jumala apuaan.  Niinkö he tekivät?  Eivät suinkaan.  Raamattu sanoo: ”Keskiyön aikaan – kun muut vangit nukkuivat – Paavali ja Siilas ylistivät Jumalaa kiitosvirsillä.”  No olihan se vähän ajattelematonta, kun muut nukkuivat.  Mutta minkäs voit, kun laulattaa.

 

Onko virsi koskaan lähtenyt niin syvästi vääryyttä kärsineistä sydämistä, muttei sillä koskaan ole ollut myöskään niin suurta vaikutusta.  Sellaisiin sävelkorkeuksiin nousi ylistys, että Jumalan täytyi panna maanjäristys bassoksi.

 

Ennen aamunkoittoa oli vanginvartija ja monta vankia tullut kääntymykseen, kristillinen seurakunta tullut perustetuksi ja myöhemmin vielä päälliskaupaksi kirje Filippiläisille, todellinen ilon kirje, joka rikastuttaa jokaista lukijaansa.

 

He eivät vain kestäneet kärsimystä, eivätkä he yrittäneet väistää vaikeuksia – Jumalan armosta he käyttivät niitä.

 

Hyvä kuulija!  Vain Jeesus voi muuttaa tämän maailman ja sen kärsimyksen ja ihmisten tyhjänpäiväisen turhuuden tosi elämäksi.  Mutta Jumala haluaa tehdä sen sinun kauttasi.  Rohkenetko lähteä tähän seikkailuun?