Kanaemon siipien suojaan

Jumalan tuomiot

Kärsimyksen sunnuntai avaa eteemme katastrofit ja kärsimykset, ja edelleen Jumalan tuomiot, mutta myös liikuttavan kuvan Jumalan syntisiä etsivästä rakkaudesta. 

Ensin katastrofeista ja tuomiosta. Niitä emme tule liittäneeksi yhteen. Se ei ole muotia, eikä sitä ole mukava ajatella. Silti saarnatekstin ympärillä leijuu katastrofien ja Jumalan tuomioiden kitkerä käry. Evankeliumi on Luukkaan 13. luvusta. Luvun alussa kerrotaan, miten katastrofiuutiset tavoittivat Jeesuksen, ja miten Hän niitä kommentoi.

Juutalaisten silmissä uhripaikalle tapetut galilealaiset olivat tuskainen näky: Kesken uhritoimituksen surmattujen ihmisten veri sekoittuneena uhrieläinten vereen! Kesken pyhää toimitusta, Jumalan kasvojen edessä kohdattu kuolema. Voisiko brutaalimpaa kohtaloa, ja karkeampaa tappajaa olla?

Meidän aikamme kysyisi uutisen äärellä, missä Jumala oli ja miksi Hän ei varjellut. Mutta evankeliumissa kohtaamme silmiinpistävän erilaisen tulkinnan. Jeesus ei kysy, missä Jumala oli, tai miksi puuttui varjelus. Jeesus puhuu Jumalan tuomiosta. Katastrofiuutinen on muistutus Jumalan kaikkien ihmisten kaikkeen syntiin kohdistuvasta tuomiosta ja sen lähestymisestä. Jeesuksen yhteenveto katastrofiuutisen merkityksestä kuului - ja kuuluu tänäänkin: ”Te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny.” (Luuk. 13:5)

Huomaa tämä maailmankuvien suunnaton ristiriita! Evankeliumissa Jumala käskee ja käskyttää, Jumala vaatii ja varoittaa. Tuomiot ovat Jumalan. Mutta oman aikamme äänissä ihminen käskee, käskyttää, ihminen vaatii ja varoittaa - jopa Jumalaa. Ja sen myötä menettää kyvyn kuulla Jumalan sanaa ja tuntea sydämessään Jumalan puhuttelua. Käy niin kuin Vanhan testamentin kappaleemme kuvaa: ”Minä olen kyllä ollut lähellä, mutta he eivät ole minua etsineet, olen ollut läsnä, mutta he eivät ole minua kyselleet.” (Jes. 65:1) 

Armon aika

Varoitettuaan tuomiosta Jeesus avaa eteemme Jumalan Isän sydämellä olevan ristiriidan. Se on pyhän ja oikeudenmukaisen tuomion ja toisaalta armon välisen ristiriidan. Jumalan isän sydämellä käydään keskustelua kuin puutarhurin ja puutarhan omistajan välillä. Omistaja vaatii tulosta; puutarhuri, joka hoitaa tarhaa sydämellään ja puilleen puhuen, puolustaa hedelmätöntä, omistajan resursseja turhaan kuluttavaa puuta. Kun kovat tosiasiat puhuvat kaatamisen puolesta, puutarhuri pyytää: ”Herra, anna vielä yksi vuosi.” (Luuk. 13:7)

Tällaista on armon aika todellisuudessa, jonka taustana on lähestyvä Jumalan tuomio. Tällaista se on maailmalle, tällaista se on yksittäiselle ihmiselle, jonka elämä valuu hukkaan, toisin sanoen yhä kauemmas ja selvemmin eroon Jumalasta. ”Herra, anna vielä yksi vuosi.”

Sapatti saapuu!

Entä mitä tapahtuu, kun Jeesus Kristus saapuu - tänään Sanassaan, sakramenteissaan, seuraajiensa välityksellä, yksittäisen ihmisen luokse: Kun pakomatka katkeaa, ja ehdollisesta ”vielä yhden vuoden” armonajasta siirrytään Jeesuksen vapauttamana iäti kestävän armon piiriin? 

Evankeliumissa ”vielä yhden vuoden” tunnelmissa tullaan synagogaan. Tässä pikkukirkossa oli myös nainen, joka oli 18 vuotta sairastanut selkävikaa. Selkä painui syvään kumaraan ja sen myötä mieli ja näkymät alas. Epäilemättä nainen oli ajan ja pakon saattamana oppinut - ja tottunutkin - elämään vaivansa kanssa.

Mutta tänään on erilainen päivä! Tänään Jeesus tulee ja koskettaa, ei vain selkää, vaan sydäntä ja mieltäkin. Elämään tulevat ilo ja vapaus, ja niiden myötä kirkastuu se, kuka on minunkin todellinen Vapahtajani: Tämä mies, jolla on valta sanoa näiden vuosien ja kokemusten jälkeen, ”nainen, olet päässyt vaivastasi”. Ja usko pois, tämä mies on lupaustensa mukaisesti tänäänkin läsnä tässä Pohjois-Satakuntalaisessa pikkukirkossa. Nainen ja yhtä kaikki mies. Tämä Jeesus tuntee vaivasi ja tahtoo vapauttaa sieluja ja ruumiita Saatanan siteistä iankaikkiseen elämään. 

Mutta mitä nyt tapahtuu? Jumalan valtakunta on Jeesuksen saapumisen myötä todellistunut yhden ihmisen elämässä. Hän on päässyt vaivastaan, Hän iloitsee ja kiittää, Hän haluaa kertoa Jeesuksen voimasta muillekin. Mitä nyt tapahtuu?

Ei mitään yllättävää. Se mitä tapahtuu aina, kun totunnaiset ajatusmallit menevät nurin Jumalan koskettaessa. Nousee meteli. ”Väärin parannettu!”, huutaa synagogan esimies. ”Rikoitte kirkon järjestystä, sapattina ei saa parantaa!” 

Jeesus on koskettanut ja parantanut ihmisen, jota ei tänään, tässä kirkossa ja tämän järjestyksen puitteissa saanut parantaa. Odotamme mielenkiinnolla, mitä Jeesus vastaa. Pahoitteleeko hän häiriötä? Pyytääkö hän anteeksi ja lupaa parantaa tapansa? Ei. Hän räjäyttää pankin. ”Tätä Aabrahamin tytärtä on Saatana pitänyt siteissään jo kahdeksantoista vuotta. Eikö häntä olisi saanut päästää vapaaksi sapatinpäivänä?”

Kuuletko, mitä Jeesus sanoo! Tämä nainen, vaivansa tai sairautensa kanssa, on ollut ”Saatanan siteissä” 18 vuotta. Hetkinen! Mitä pahaa hän on tehnyt? Missä siitä kerrotaan? Törmäämme jälleen omien lähtökohtiemme ja Jeesuksen maailmankuvan väliseen ristiriitaan. Jeesukselle kaikki synti, kärsimys ja katastrofi ovat signaalia siitä, että tämä maailma on Saatanan siteissä. Ne ovat muistutusta siitä, mikä lumivyöryn tavoin lähti liikkeelle paratiisiin lankeemuksesta, ja mikä vyöryy kasvavalla voimalla läpi historian kohti tuomiopäivää.

Mutta ystävät - sitä emme saa unohtaa, että tässä pikkukirkossa, metelinkin keskellä, yksi nainen iloitsee! Todellinen sapatti on saapunut! Nainen tietää, mitä on vapautua vuosien kahleesta. Hän tietää, miltä tuntuu, kun alas painettu katse jälleen nousee ja Jeesus antaa uuden näköalan elämään. Iloitse toki hänen kanssaan, ja etsiydy saman Jeesuksen luo, keneltä hän sai avun!

Sinapin siemen, hapate, ahdas ovi

Jeesuksen joukoissa iloitaan. Mutta evankeliumimme jatkuu kuin kertoen, että Jeesus tuntee omansa. He iloitsevat Jumalan suurista toista, mutta yhtä sujuvasti he tuntevat vahingoniloa siitä, että Jeesuksella on voimaa, valtaa ja näkyvyyttä.

Omansa tuntien Jeesus puhuu Jumalan valtakunnan luonteesta. Kärsimysten ja synnin kirousten maailmassa Jumalan valtakunta ei tule voimassa ja metelillä. Se on sinapin siemen, johon on kätketty valtava kasvuvoima. Se on hapate, joka vääjäämättä leviää koko taikinaan. Mutta metelillä, nopeasti ja maailman nähden se ei leviä, eikä toimi. Ja joka sinne haluaa, ei jaa vain iloa ja pitopöytää Jeesuksen kanssa, vaan ahtaalla olemisen, kilvoituksen ja vähemmistöön kuulumisen kivun. 

Kettu kanajahdissa

Evankeliumissamme alku kertoo yhtäältä sen, ettei Jumalan valtakunta nauti aina poliittista suosiota ja toisaalta sen, ettei poliittinen ilmasto määrittele sitä, miten Jumalan valtakunnassa toimitaan. Varoitukseen Herodeksen vainoista Jeesus vastaa: ”Menkää ja sanokaa sille ketulle: ‘Tänään ja huomenna minä ajan ihmisistä pahoja henkiä ja parannan sairaita, ja kolmantena päivänä saan työni päätökseen.’ (Luuk. 13:32)

On valtaa ja on lopullista valtaa. ”Herodeksilla” on valtaa, mutta Jumalalla on lopullinen valta. Herodesten asettamat esteet ovat Jeesukselle ja hänen omilleen hidasteita, mutta se, mikä tulee Jumalan kädestä, asettaa ylittämättömät rajat. 

Jeesuksen vastaus näyttää hänen ristin tiensä, mutta myös kristityn ristinkantamisen suuntaviitat. Uhkailut ja metelit eivät suuntaa määritä, vaan tehtävä ja luottamus Jumalan huolenpitoon. Niin kauan kuin on Jumalan tahto, Jeesus etsii seurakuntansa keskellä ihmisiä ja toimii heidän keskellään. Ketut eivät hänen toimintaansa määrää, eivätkä määrittele.

Evankeliumi on myös lupaus Jeesuksen seuraajalle. Vanhan testamentin kuvan mukaisesti ”pienet ketut” ovat Jumalan viinitarhan turmelijoita. Ja missä ne hyökkäävät ”kanaemon” poikasten päälle, siellä paljastuu aina Jumalan valtakunnan salattu voima. Kanaemon tavoin Vapahtaja levittää siipensä poikasten päälle ja kärsii heidän kanssaan ja heidän suojanaan.

Ja ystävät, pääsiäisen tältä puolelta tiedämme, että kettu on hampaansa paljastanut. Pahan voima on kaikella vimmallaan iskenyt kanaemon niskaan. Hänen nilkkansa ja ranteensa on lävistetty. Hänen kylkensä on lävistetty, jotta me säästyisimme tuholta ja tuomiolta. Jeesus sovitti syntimme, hän otti päälleen kaiken, mitä syntisen ihmiskunnan sydämen syvyydestä on pulpunnut; kaikessa rumuudessaan, kaikessa kauheudessaan ja kaikessa traagisuudessaan.

Siksi sinullakin on paikka tämän kanaemon siipien suojassa. Sinne saat piiloutua paholaisen syytöksiltä. Sinne saat piiloutua, kun koet itsesi puolustuskyvyttömäksi untuvikoksi ”pienten kettujen” armoilla. Nimittäin, mistä tuletkin, mitä elämääsi kuuluukin, ainut turvapaikkasi on Vapahtajan kanaemon siipien suojassa. Etsiydy ja kätkeydy sinne! Huuda Vapahtajaa avuksesi ja turvaksesi! Silloin ylläsi ovat siivet, joissa höyhenet pöllyävät, mutta joiden alta yhtäkään poikasta ei ryöstetä.