Juha-Pekka Haaviston saarna rukoussunnuntaina "Mä, lapses, tässä olen!"

Laivan nimi oli Spree ja matkustajien joukossa oli mm. D. L. Moody, maailmankuulu amerikkalainen evankelista. Myrskyssä masto katkesi ja tunkeutui pohjan läpi. Laivan perä alkoi vaipua. Pelastusveneet olivat valmiina laskettaviksi mereen. Muuta ei voitu tehdä – paitsi rukoilla.

 

”Se oli hyvin vaikuttava rukouskokous”, kertoi Moody. ”Salongissa oli 700 henkeä. Juutalaiset, katoliset ja kaikki muut unohtivat uskonnolliset eronsa.” Moody luki ensin psalmin 91: ”Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin: "Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan." Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta ja pahan sanan vallasta. Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla.” ja sitten psalmin 107: ”Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa. Näin sanokoot ne, jotka Herra on pelastanut, jotka hän on tuonut ahdingosta vapauteen…” Hän rukoili palavasti ja piti lyhyen puheen. Yhtäkkiä joku pikkutyttö huusi:” Höyrylaiva tulee!” ja jatkoi heti: ”Halleluja, halleluja!”

 

Lukiessani viime vuonna kaatuneiden muistopäivänä etukäteen kotona yli 170 kankaanpääläisen sankarivainajan nimilistaa mieleeni piirtyivät kaikki nämä onnettomat kohtalot sotarintamilla. Mitä nämä nuoret miehet ja naiset olivatkaan saaneet kestää – ja mitä kaikkea he ja heidän rintamatoverinsa olivatkaan saaneet nähdä ja kokea. Kuinka suuria kyyneliä heidän vanhempansa, seurustelukumppaninsa, aviopuolisonsa, lapsensa ja ystävänsä ovatkaan vuodattaneet ja kuinka paljon onkaan tämän hädän ja kaipauksen keskeltä noussut rukouksia Kaikkivaltiaan Jumalan puoleen. Sodassa henkensä menettäneiden tuominen kotipaikkakunnalle ja hautaaminen parhaalle paikalle aivan kirkon viereen on ainutlaatuinen ja vertaansa vailla oleva tapa, jota ei esiinny missään muualla maailmassa samalla tavalla kuin Suomessa. Suurimman tuskan ja menetysten keskellä haluttiin tulla kirkkomaalle, lähemmäs Taivaallista Isää. Luotettiin Jumalaan samalla tavalla kuin psalmin 91 runoilijakin: ”Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin: "Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan.”

 

Luotettiin Hyvän Paimenen sanoihin: ”Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta.”

 

Ahdistus pakotti rukoilemaan. Monet teistä olette kokeneet tämän omassa elämässänne. Ahdistus tyhjensi tilaa rukoukselle. Suuren hädän keskellä on turvauduttava suurempaan suuremman apuun.

Luther väittää, että ”missä ei ole ahdistusta, siellä ei ole rukoustakaan. Jos siellä onkin rukous, niin se on pelkästään halutonta, laiskaa rukoilemista, jossa ei ole mehua eikä voimaa ja joka ei kelpaa mihinkään”.

 

Kun ahdistus – tai mikä tahansa ylipääsemätön tuska – tulee, sitä ei saa jättää omille harteilleen. ”Jumala tahtoo, että vuodatat hätäsi hänen eteensä etkä anna sen painaa itseäsi etkä raahaudu eteenpäin sitä kantaen, sallien sen nakertaa ja siten kiduttaa itseäsi, niin että moninkertaistat onnettomuutesi.”

 

Ja vielä Luther sanoo tärkeät sanat: ”On polvistuttava keskellä syntiä.” Keskellä omaa mahdottomuutta ja omaa epätäydellisyyttä polvistutaan kaikkivoivan ja täydellisen rakkauden edessä. Emme saa rukoilla koskaan omaan kelvollisuuteemme, vaan Jumalan suureen armoon luottaen.

 

Augustinus kirjoitti Tunnustustensa alussa: ”Katso, Herra, minun sisäinen korvani on sinun edessäsi. Avaa sinä se ja puhu minun sielulleni: ”Sinun pelastuksesi olen minä”. Minä haluan juosta tämän äänen perässä ja tarttua sinuun: älä kätke minulta kasvojasi! ”

 

Rukouksessa ja ihmisen pelastumisessa olemme täysin ansiottoman rakkauden varassa. Me emme voi maksaa näistä yhteyksistä. Emme ostaa pelastusvarmuutta ja paikkaa taivaassa. Emme ostaa rukouksen laajakaistayhteyttä, jota pitkin Jumala varmasti kuulee ja vastaa viipymättä. Ei. Olemme täysin Herramme armon varassa. Ja kuitenkin, kuule, mitä hän sanoo yhä tänään: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.

 

Kreikankielessä sanalla ”pyytää” on vähän samantapainen sisältö kuin suomalaisesta herännäisyydestä tutulla ”ikävöimisellä”. Saamme huokailla Jeesuksen nimessä – Jeesusta ajatellen, Jeesusta kuunnellen – luottaen, että hänen tahtonsa tapahtuu. Meidän turvamme monien ahdistusten keskellä ei ole siinä, millaisia rukoilijoita olemme; milloin hyviä, milloin huonoja. Turva on siinä, että anoen ja ikävöiden pääsemme Jeesuksen lupauksen mukaisesti Isän Jumalan hyvyyden lähteiden äärelle. Sulassa hyvyydessään ja rakkaudessaan meitä kohtaan, hän kuulee meitä. Rukoilija on se pyytävä, joka saa. Rukoilija on se etsijä, joka löytää. Rukoilija on se kolkuttava, jolle avataan.

 

Lopuksi katsomme messumme ylistysvirttä 271. Katso tuon virren kolmatta säkeistöä. Se kertoo rukouskokemuksista. Uusi kieliasu on hieno, mutta vanha avaa hieman toisen näkökulman virteen:

 

Miel’-alans Jumala

useinkin mulle näytti;

mit’ nimeen Poikansa

mä anoin, sen hän täytti.

Hän antaa runsaammin

kuin sielun’ rukoili

mahdottomaksikin

mit’ arvas mieleni.

 

Jumala siis antaa sellaistakin, mikä meistä etukäteen tuntui aivan mahdottomalta; hänelle on kaikki mahdollista! Sitten tulee neljäs ja viimeinen säkeistö. Siinä rukoilija astuu Jeesuksen nimessä rukoillen Isän Jumalan eteen. Vanha kieliasu kuuluu näin:

 

Siis, Isä, ilolla

Jeesuksen nimeen tulen

ja sanon uskossa:

”Mä, lapses, tässä olen!”

Mä uskon toivoen:

Sä kuulet pyyntöni,

voit, tahdot, teetkin sen,

mink’ armos lupasi.

 

Olen ihastunut tuon vanhemman kieliasun rohkeaan ja avoimeen luottamukseen: ”Mä, lapses, tässä olen!” Siinä on uskomme ja rukouksemme lyhyesti ja käytännöllisesti ilmaistuna. Niin saat uskoa sinäkin. Niin saat sanoa sinäkin. Vaikket mitään muuta osaisi rukoilla, toivottavasti kuitenkin osaat tämän: ”Mä, lapses, tässä olen!”

 

Tee näin ja lupaan sinulle: Saat liittyä jo pian tämän päivän psalmin 40 sanoihin:

 

        "

…hän kumartui minun puoleeni ja kuuli huutoni.

Hän veti minut ylös syvästä kuopasta,

upottavasta liejusta.

        Hän nosti minut kalliolle,

        antoi lujan pohjan askelteni alle.

Herra antoi suuhuni uuden virren,

kiitoslaulun Jumalamme ylistykseksi."