Löytäminen luo rajattoman ilon

Istuin nuorena paljon Nakkilan kirkossa. Ensin vain pakosta koulukirkoissa ja sen sellaisissa. Mutta lukioaikana ajelin sinne vapaaehtoisesti mopollani. Istuin aina urkuparvella ja takapenkissä. Se on vieläkin mieluisin paikkani kirkossa. Kun istuin kirkon penkissä pakon sanelemana niin sitä tuli laskettua jopa kirkon katon laudat ja niiden naulat. Puheet ja virret eivät avautuneet minulle. Nakkilan kirkon alttarivaatteessa on teksti: Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.

Käsittämätön teksti. Mietin paljon noita sanoja. Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. En todellakaan ymmärtänyt, että miten ihmeessä joku voi sanoa, että häneltä ei puutu mitään, jos Herra on hänen paimenensa! Minulta puuttui monia asioita, joita en uskonut saavani Herralta. Kuten esimerkiksi mopo, hyvä todistus, rahaa jne.

Istuessani sitten lukioikäisenä rippikoulun jälkeen tuossa kirkossa aloin jo ymmärtää, mistä on kysymys. Aloin ajatella, että Herrani kyllä tietää, mitä tarvitsen ja minun tulee vain rukoilla, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi minun elämässäni. Kysymys oli jostain paljon tärkeämmästä kuin mopoista ja rahoista.

Tämän päivän evankeliumitekstissä on myös lause, jonka äärelle pysähdyin. Nuo suuret Jeesuksen sanat, joita pysähdyin miettimään, ovat nämä: ”Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.”

Jeesusta arvosteltiin siitä, että hän jakoi Jumalan parhaita lahjoja arvottomille ja syrjäytyneille Hänen vastustajansa sanoivat kerran: "Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan." Tähän arvosteluun Jeesus vastasi kertomalla heille vertauksen:

"Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.' Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.

100 lampaan omistaja ei ollut Jeesuksen aikaan erityisen rikas mies. Hän tuli kyllä toimeen, mutta hänellä ei ollut varaa pitää lomaa ja palkata toinen paimentamaan laumaansa. Pääosin, hän paimensi laumaansa siis yksin. Paimenet eivät olleet myöskään kovin arvostettuja. He kuuluivat tuohon joukkoon, josta käytetään nimeä syntiset. Heidän asemaansa kuvaa ehkä parhaiten se, etteivät he voineet toimia oikeudessa todistajina. Samaan porukkaan kuuluivat myös aasinkuljettajat ja verojen kerääjät. Paimenet olivat syntisiä erityisesti siksi, että he paimentaessaan laumojaan vuorilla tulivat kulkeneeksi monien epäpyhien paikkojen kautta ja saastuivat näin perin pohjin kelpaamattomiksi jumalanpalvelusvieraiksi. Heistä tuli syntisiä, joiden kanssa oikealla juutalaisella opettajalla ei olisi tullut olla mitään tekemistä.

Se, että paimenet eivät olleet rikkaita ja että he kuuluivat syntisiin ihmisiin, ei estänyt Jeesusta käyttämästä paimenen työtä esimerkkinä Jumalan huolehtivasta rakkaudesta.

Totta kai paimen tiesi montako lammasta hänen laumassaan on. Joskus toki saattoi syntyä karitsoita niin kovaan tahtiin, että laskuissa oli oltava tarkkana. Tämän lukemani vertauksen paimen oli juuri laskenut lampaansa: niitä oli 99. Yksi puuttui. Tällaista laumaa ei voinut jättää yksin ilman paimenta. Nämä oli pantava aitaukseen tai luolaan turvaan ja sitten vasta oli mahdollisuus lähteä sen yhden kadonneen perään. Tässä tulee esille ensimmäinen kuva Jumalan huolenpidosta meitä kohtaan: Hän tuntee omansa. Hän laskee tarkasti. Jokaisen täytyy olla paikalla. Hän huomaa, jos joku on jäänyt joukosta ja joutunut vaaroille alttiiksi yksin erämaassa.

Näin tapahtui myös arkielämässä vielä 1940 luvun lopulla. Kuuluisat Qumranin luolien kirjakääröt löysi nuori paimenpoika, joka oli laskenut lampaansa aamupäivällä 11 aikoihin ja huomannut, että joku puuttuu. Hän oli jo kahtena iltana jättänyt laskematta lampaat ja nyt hän tiesi puuttuvan lampaan olevan jo aika kaukana. Hän pyysi kahta toveriaan pitämään silmällä jäljellä olevia 55 lammasta ja lähti itse etsimään kadonnutta. Hän luuli sen menneen vuoren rinteellä olevaan luolaan suojaan auringon paisteelta. Tämä poika, Muhammad ed-Deeb, heitti kiviä luoliin ja kuulikin yllätyksekseen rikki menevän saviruukun äänen. Näin arvokkaat Qumranin kirjakääröt löytyivät.

Hukkaan menevä lammas oli yleensä lauman heikoin. Paimen ei lähtenyt lampaansa perään yleensä siksi, että se olisi ollut erityisen arvokas vaan yksinkertaisesti siksi, että se kuului hänelle. Ilman apua eksynyt lammas ei löytäisi takaisin laumaansa. Tässä tulee esille toinen kuva Jumalan huolenpidosta meitä kohtaan: Kasteessa olet kipittänyt Hyvän Paimenen laumaan. Sinut on otettu iloisin mielin vastaan Jumalan perheväen joukkoon. Olet Jumalan lapsi. Sinä kuulut Jumalalle. Sinä kuulut tähän laumaan. Paimen lähtee etsimään omaansa maailman vaarojen keskeltä. Hän tietää nuo vaarat ja mikään ei voi pidättää häntä lähtemästä etsintämatkalle.

Kun lammas joutuu erilleen laumasta se yleensä asettuu makuulle avuttomana. Se ei liikahdakaan eikä nouse pystyyn ja pakene, kun paimen lähestyy sitä. Koska lammas ei suostu kävelemään kotiin niin paimenella ei ole muuta mahdollisuutta kuin nostaa se olkapäilleen. Paimen piti yleensä toisella kädellä kiinni takajaloista ja toisella etujaloista. Jos hänellä oli paimenen sauva toisessa kädessään niin hän piti toisella kädellään kiinni sekä lampaan etu- että takajaloista. Tästä olemme nähneet monia kiiltokuvia. Tuo oli kuitenkin mitä arkisin ja ainut keino tuoda lammas turvaan.

Tässä tulee esille kolmas kuva Jumalan huolenpidosta meitä kohtaan: Tänäänkin monet makaavat eksyneinä ja avuttomina elämän pelkojen ja vaarojen keskellä. Mitään ei enää näytä olevan tehtävissä; kaikki keinot on käytetty. Mutta sitten kuuluu Hyvän Paimen etsivä ääni ja hänen nopeat askeleensa, kun hän lopulta löytää omansa. Hänen turvallinen läsnäolonsa karkottaa kaiken pelon aiheet. EI tällaista Herraa voi juosta karkuun. Ei tällaista armoa voi paeta.

Anteeksi anna. Mua nosta, kanna. Vie perille. Siinä löydetyn lampaan ainoat sanat. Ennen kuin huomaammekaan, meitä kannetaan kotiinpäin. Herra, sinä olet minun paimeneni. Ei minulta totisesti mitään puutu!

Hyvän Paimen sunnuntaina tärkein asia ei ole luja side lampaan ja paimen välillä, eikä se ole myöskään peräänantamaton etsintä vaan tärkeintä on yksinkertaisesti puhdas ilo. Löytäminen luo rajattoman ilon. Niin kuin paimen iloitsee lampaastaan, joka on löytynyt, niin Jumala iloitsee. Jumalan suuri ilo on julistaa syntien anteeksiantamus hyljeksitylle ja eksyneelle syntiselle. Jumala on luonteeltaan tällainen: on hänen syvin tahtonsa, että eksyneet pelastetaan, koska he ovat hänen omiaan.  Heidän harhailunsa ovat tuottaneet hänelle kipua ja hän iloitsee heidän palatessaan takaisin kotiin. Jumalan ilo on lunastamisen iloa, iloa siitä, että saa antaa anteeksi.

Jumalan armo on ääretön ja hänen ylin halunsa on antaa anteeksi. Jeesuksen tehtävänä on siksi olla hyvä Paimen, joka riistää ja kaappaa Saatanalta hänen saaliinsa ja tuo nuo eksyneet kotiin. Hyvänä Paimenena hän antaa esikuvan jokaiselle kristitylle kuuluvasta kaitsemistehtävästä. Lähimmäisenrakkauteen kuuluu myös eksyneiden etsiminen ja kotiin ohjaaminen. Meidänkin suurin ilomme tulisi olla johdattaa hukassa olevat Jumalan lapset takaisin Jumalan yhteyteen: anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän lahjojen äärelle.

Jeesus ei lupaa turhia, kun hän lupaa päivän evankeliumitekstissä: ”Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.” Katso Jumalan iloa hänen julistaessaan sinulle synnit anteeksi Jeesuksen tähden. Katso Hyvän Paimenen tyytyväistä ilmettä sinun vastaanottaessasi Jumalan armahduksen. Tämä on se uusi elämä, yltäkylläinen Jumalan siunaama elämä, jonka hän lupaa omilleen.