Järkevät uudet koordinaatit

Evankeliumi: Matteus 7: 24 - 29Lomakkeen alareuna

Kaksi maailmaa leirin viimeisessä lipunlaskussa

Näihin aikoihin kesää nousee mieleeni muisto rippikoululeiriltä vuosien takaa.  Leirimme päättyi ohjelmalliseen juhlaillalliseen. Eron aiheuttamat haikeuden kyyneleet eivät olleet kaukana. Kynttilän kiertäessä jokainen halusi sanoa jotakin. Useimmin kuultu sana oli kiitos ja toteamus siitä, että yhteys jatkuu ja kaikki kokivat, että ne sanottiin tosissaan.

Vaikka olisi halunnut viivyttää lähtöä, leirikeskuksen pihassa noutajat jo odottivat kärsimättöminä. Kun tultiin ulos viimeiseen lipunlaskuun, kohtasivat kaksi maailmaa tavalla, joka minua puistatti ensin vihastuksesta sitten syvästä surusta. Äänekäs nuorten miesten joukkokin oli tullut tyttöjään noutamaan eikä kaljaa ollut unohdettu. Oli aika ahtautua autoon ja huuhtoa leiritunnelmat kaljahuuruihin. Oli aika vanhalla menolla ajaa pois mielestä nuoren todellisen elämän nälkää ruokkivat sanat ja laulut, nuorta mutta jo niin rikkinäistä sielua hoitava rukous ja palata rähjäävään ja nuorta kauneutta ja herkkyyttä säälimättä hyväksi käyttävään arkimaailmaan.

Jos kotona on rähjätty ja huudettu, suhteita ja sieluja rikottu, kaunis muuttunut rumaksi ja puhdas likaiseksi, onko nuoren sukupolven jatkettava samaa rataa? Jos oma elämä on raunioina, sielu vereslihalla ja paha olla, emmekö toivoisi ja haluaisi nuortemme löytävän toisen tien? Eikö kaikki ympärillämme huuda, ettei kalja ja varhaiset irtosuhteet ole se tie! Meitä ei ole yhtäkään, joka ei tarvitse Jumalan armoa ja Jeesuksen anteeksiantamusta ja Pyhän Hengen synnyttämää uutta elämää.

Elämä on haurainta maailmassa

Meidän ja toisaalta helvetin tai taivaan välissä ei ole kuin elämä, joka on haurainta maailmassa. (Pascal) Mutta tämä hauras voidaan rakentaa kestävälle perustalle.

Parkaisulla elämä aloitetaan ja huokaukseen päätetään, jos ehditään ja jaksetaan. Luomakunnassa juuri ihminen on elämänsä alussa pitkään riippuvainen muiden huolenpidosta. Usein huolenpito on tarpeen elämän loppupuolellakin. Siihen väliin voi jäädä lyhyt aika, jolloin heikkous unohtuu ja kuvitelma vahvuudesta sokaisee. Mutta hauraus kyllä muistuttaa itsestään.

Kuva elämästä rakentamisena on tuttu. On telineet ja tyylit, materiaalit ja keskeneräisyys. Suomalaiset ovat hyviä talonrakentajia. Jo ympäristöolosuhteet vaativat tasokasta rakentamista. Talon rakentaminen ja maksaminen on suoritustarina. Haave omasta kodista sitoo suomalaisen tiukkaan riippuvuuteen toisista: elämään korkojen ja lyhennysten paaluttamaa elämää. Alusta loppuun elämä riippuu. Elämä osittuu kolmeen: alkukiihdytys, asuntoprojekti ja loppusuora.

Vain kaksi rakentajaa

Elämän rakennusmateriaalit voivat vaihdella sanokaamme Paavalia lainaten kullasta olkiin. (1 Kor 3:12) Toiset lähtevät paalupaikalta, toiset takarivistä. Vakaa usko vapaaseen markkinatalouteen kasaa vaurauden harvoille mutta runsaana. Ahneus on tuottanut taloudellisen laman, joka työttömyyksineen koettelee monia. Elämän rakennustyylitkin voivat vaihdella: toinen porhaltaa takki auki, toinen jakku tiukasti napitettuna. Mutta elämän hauraus piirtää kaikille tasapuoliset rajat. Rankkasateet, tulvat  ja tuulet tulevat joka tapauksessa ja kaikille ja ankarimmillaan kaikki yhtä aikaa. Kun peli päättyy, yhtä hyvin lähetti kuin kuningaskin pannaan samanlaiseen laatikkoon. Olkoonkin, että elämän rakentamisen tyylejä voi olla monen kirjavia, vaihtoehtoja elämän rakennuksen perustaksi on Raamatun mukaan vain kaksi. Ja se on kova juttu.

Se, joka kuulee Jeesuksen sanat ja tekee niiden mukaan, on järkevä ja rakentaa kestävälle perustalle. Se, joka toimii muulla tavalla, on tyhmä. Muita lajeja rakentajia ei olekaan, on vain näitä kahta. Ihmisten kahtiajako tulee Raamatussa vastaan kaikkialla. Se jako ei kulje sen mukaan, millainen ihminen on, vaan sen mukaan, mihin turvaa ja toivonsa asettaa, toisin sanoen, minkä varaan elämänsä rakentaa. Me ajelehdimme kaikki samassa katoavaisuuden virrassa.  Katoavaisuuden virrassa on hapuiltava pitävää otetta jostakin virran ulkopuolelta. Kärjistääpä apostoli asian niinkin, ettei ole kuin yksi perustus. (1 Kor 3:11) Muut valinnat ovat vailla perustaa.

Järkevä ja tyhmä

Järkevyyttä voidaan arvioida monin tavoin. Keskimääräisen järkevyystason moni asettanee suunnilleen itsensä kohdalle: monet ovat minusta tyhmempiä, on joitakin minua järkevämpiäkin. Luottamus omaan järkevyyteen ei helposti horju. Sateet ovat voineet liuottaa kyvyn myötätuntoon, iloon ja itkuun, kaiken kaikkiaan persoonallisuuden kuivaksi erämaaksi, ja tulvavedet pyyhkäistä lämpimät ja lähimmät ihmissuhteet ja jättää jälkeensä repaleisen selviytyjän ja myrskyt viedä mennessään työn, terveyden ja elämästä kauniin ja arvokkaan ja silti ihminen vielä vakuuttaa itselleen ja toisille: tämä on ollut minun tieni, ikään kuin tyhmät valinnat ja käytös olisivat olleet ennalta määrätyt. Ihminen voi pilata paljon omaa ja toisten elämää ja silti vielä ajatella olevansa järkevä ja toimineensa ellei oikein niin siten, kuin oli pakko. Omaan järkevyyteen kohdistuvia epäilyjä ja pahaa oloa yleisestikin hälventää vertaaminen toisiin. Voisi ajatella, että tässä on yksi syy lehtien myyviin otsikkoihin ja siihen, että kansa on valinnut johtajikseenkin kaltaistaan joukkoa: eivät ole avioliitoissaan, talousasioissaan ja yleensä käyttäytymisessään sen kummempia kuin mekään. Ennen moraalinen vahvuus oli etu, nykyisin sellainen ärsyttää, loukkaa ja tuomitsee.

Raamattu kauttaaltaan ja käsillä oleva evankeliumikohta erityisesti antaa kaksi perustetta arvioida järkevyyttä ja tyhmyyttä. Ensimmäinen on suhtautuminen Jeesuksen ja Raamatun sanoihin ja toinen, mikä on elämän rakennuksemme tila ison myrskyn jälkeen. Me olemme viisauksinemme aikamme lapsia, mutta Pyhä sana on muuttumaton ja ikuinen totuus. Se, mikä on Raamatun mukaan totta ja oikein on sitä, riippumatta meidän tunteistamme ja tulkinnoistamme. (Mt 24:35; 2 Tim 3:14-17; 2 Piet 1:21; Joh 20:31; Hepr 4:2). Se, mikä on kristillisesti oikein, on myös järkevintä elämässä, onnellisinta ihmissuhteissa, edullisinta taloudellisesti, terveellisintä ruumiillisesti ja henkisesti, oikeudenmukaisinta yhteiskunnallisesti, ystävällisintä ympäristöllisesti ja kauneinta kulttuurillisesti. Kristityn suuri kutsumus on elää oikein. Ei riitä vain sanoa tai kuulla Jeesuksen sanoja, tulee tehdä sanan mukaan. Vastatuulet joka tapauksessa tulevat niin järkeville kuin tyhmillekin.

Ellei iäisyys ole totta, elämä on petkutusta ja kaikki on tyhmää. Sana ohjaa meidät katsomaan elämään iäisyyden näkökulmasta. Vain iäisyystaustalla pienilläkin elämän asioilla on merkitys. Jos viimeisen myrskyn jälkeen kaikki on maan tasalla eli viimeinen tuomio on minulle laupeudeton, kaikki on mennyt hukkaan. Jos taas perusta kantaa minut tästä elämästä iankaikkiseen elämään, tämä toivo kantaa jo nyt läpi elämän vaikeuksien.

Vaikutus ja auktoriteetti

Jeesuksen vuorisaarnan päätyttyä, evankelista arvioi saarnan vaikutusta. Ei ollut vain pienen ryhmän mielipide se, että Jeesus oli erilainen. Sekä sanoman sisältö että sanomisen tapa poikkesivat kaikista muista. Terveellistä ja kovin tarpeellista olisi jatkaa Matteuksen käynnistämää saarnan vaikutusanalyysiä omanakin aikanamme. Sanan kirkosta on tullut sanojen kirkko. Moni saarnaaja ei edes pyri vaikuttamaan. Onko sadoilla saarnoilla joku vaikutus? Vakavasti sanan opettajan tehtäväänsä suhtautuvaa lohduttaa se, että itse Herran opetuksenkin otti vastaan vain pieni joukko.

Jokainen rakentaa elämänsä, uskonsa elämän tarkoituksesta ja tulevaisuudesta ja perimmäisen turvansa jonkun opetuksen ja opettajan varaan. Rohkeata olisi jättää iäisyytensä vain omien aatosten ja toisten sanomisten varaan. Turvallisinta on kääntyä Hyvän Paimenen puoleen. ”Opettaja on täällä ja kutsuu sinua.” (Joh 11:28)