HETKI TAIVAALLE Keijo Rainerma saarnasi helatorstain sanomaa 2.6.2011

Sananselitys  Perusta –lehdelle

Helatorstai 2.6.2011

Evankeliumi  Johannes 17:24 – 26

 

HETKI TAIVAALLE

 

Ainutkertainen ja ihmeellinen ajanjakso huipentuu helatorstaina.  Neljäkymmentä päivää ylösnousseen Jeesuksen ilmestymisiä, kiistattomia todistuksia kuoleman voittamisesta, seurustelua maailmankaikkeuksien Luojan ja ihmiskunnan Lunastajan kanssa ja puheita Jumalan valtakunnasta.   Ja kaikesta tästä ylösnousemuskertomusten lisäksi vain yksi jae (Apt 1:3)!  Ihmisuteliaisuus olisi juuri näistä päivistä kirjoittanut enemmän, mutta kirjoituksia johtikin Pyhä Henki.  Ajan ja iäisyyden suuret kysymykset ovat saaneet vastauksen.  Kaikki on kirkasta ja selvää.  Mutta varmuutta tarvitaankin, sillä uskon ja tunnustamisen kovat testit ovat jo ovella.  Haihattelijat ja marttyyrit eivät kasva samasta puusta.  Jumalan Poika on nyt valmis palaamaan Isän luo, siihen Jumalan todellisuuteen, josta oli tähän maailmaan tullut.  Mutta sehän tarkoittaa, että meilläkin on edessäpäin jotakin sen sijaan, ettei olisi mitään.

 

Kristuksen korottaminen merkitsee enemmän kuin matkaa ylöspäin opetuslasten nähden.  (Ef 1:20-22)  Hänet, joka tehtiin tähtemme synniksi (2 Kor 5:21), otetaankin sinne, mihin ei pääse mitään epäpyhää (Ilm 21:27).  Se osoittaa, että synti on voitettu.  Meillä on täysi pelastus (Hepr.7:25,26).  Meillä on Jumalan luona esirukoilija (Room 8:34), puolustusasianajaja (1 Joh 2:1,2) ja paikan valmistaja (Joh 14:2,3).  Tarvittiin helatorstai, jotta tulisi helluntai (Joh 16:7).  Helatorstaina saamme tuulettaa!  Meidät on asetettu taivaallisiin (Ef 2:6), sillä olemmehan Kristuksessa ja Kristus on taivaassa (Kol 3:1).  Hänet otettiin taivaaseen, jotta hän kerran voisi tulla takaisin.  Jeesus tulee takaisin!  Tämä suurenmoinen toivomme suhteellistaa kaikki tämän maailman voitot ja tappiot.  Elämmekö juuri nyt ihmiskunnan suurimman perikadon, mutta myös sen suurimman toivon täyttymisen kynnyksellä!

 

Tapahtukoon sinun tahtosi

 

On sanottu, että synnin lyhin määritelmä on: ”Minä tahdon.”  Kun meidän oma tahtom- me tapahtuu, Jumalan tahto ei tapahdu.  On tilanteita, jolloin yksityinen kristitty tai kirkko rukoilee Jumalan tahdon tapahtumista ja Jumala osoittaa sen, mutta itsepäinen oman tahdon vaatimus jatkuu, kunnes Herra sanoo: tapahtukoon sitten sinun tahtosi.

 

Mutta Jeesuksen tahto ei ole epäuskon, itsekkyyden ja muiden syntien tahraama.  Hän rukoilee Isää ja ilmaisee tahtonsa: ”Minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä, missä minä olen.”  Jeesus tahtoo ja on rukoillut puolestasi sitä, että sinä pääset taivaaseen.  Eikö meidän siis ole helppoa rukoilla niin kuin Jeesus opetti: ”Tapahtukoon sinun tahtosi.”  Miksi tätä ujostelisimme tai salaisimme, varsinkaan kirkossa.  Mitä enemmän taivaasta vaietaan ja sen kustannuksella vain tämänpuoleisista – vaikka viisaastikin –puhutaan, sen turhemmaksi kaikki tulee.  Siksi sanoma taivaasta kuulukoon!  Annetaan taivastoivon ja –ikävän kasvaa, sillä muu toivo on liian pieni ja ahdas.

 

Mutta on hetkiä, jolloin rukous ”tapahtukoon sinun tahtosi” on vaikeinta.  Jeesus rukoili näin Getsemanessa.  Moosesta opetettiin rukoilemaan näin silloin, kun hän tottelemattomuutensa tähden ei saanut astua luvattuun maahan. (4 Moos 20; 5 Moos 1:37; 3:23-28)  Mitä hän oppi? (5 Moos 32:47)  Hanna joutui lapsettomana opettelemaan samaa rukousta.  (1 Sam1)  Sitä opetteli myös Paavali pistävine piikkeineen. (2 Kor 12:7-9)  Harras rukous jäi vastausta vaille tai vastaus viipyi siksi, että enemmän ja useammalle annettaisiin.  Mutta hän, joka on ollut kärsinyt ja kiusattu, astunut alas syvimpiin paikkoihin ja käynyt ristin kuolemaan, on siellä, missä sinun ahjosi on kuumin.  ”Olen teidän kanssanne joka päivä.”  Mutta, koska emme koettelemuksessa näe ja koe Herran kirkkautta ja voimaa, luulemme hänen olevan kaukana.  Kirkkauden aika tulee!

 

Jumalan tunteminen

 

Kuinka me voisimme sanoittaa sanoittamatonta?  Eikö pitäisi laittaa käsi suulle, kun tulee puhe Jumalasta ja taivaasta?  Koko kristillinen usko perustuu siihen, että Jumala on puhe- ja toimintakykyinen maailman historiassa ja ihmisten elämässä.  Ihmisen ymmärrettävin, inhimillisin sanoin Jumala on ilmoittanut itsestään ja tahdostaan.  Hän aloitti tämän miehestä nimeltä Aabraham. (1 Moos 12)  Jumala on antanut meidät Jeesukselle.  Ainakin sen olemme tulleet tietämään, että Jumala lähetti Jeesuksen.  Jeesus on opettanut meidät tuntemaan ainoan tosi Jumalan niin, että voimme Jumalan nimeä huutaa avuksi, kiittää ja ylistää.  Ihmeellisellä tavalla olemme osallisia siitä rakkaudesta, joka liittää Kolmiyhteisen Jumalan persoonat toisiinsa.  Kaiken mitä tiedämme Jumalasta, synnistä, uskosta, pelastuksesta, rukouksesta, viimeisestä tuomiosta, taivaasta ja kadotuksesta, tiedämme Raamatusta.  Mutta tietämistä tärkeämpää on tunteminen.  Asiat tiedetään, mutta persoonat tunnetaan.  Jumalan voi tuntea vain tuntemalla Jeesuksen.

 

Taitavana puhujana Jeesus puhui niin, että kuulijat ymmärsivät häntä.  Näin myös silloin, kun hän puhui heille taivaasta, Isän kodista.  Miksi emme mekin puhuisi taivaasta lainaamalla niitä sanoja ja kuvauksia, joita Raamattu meille antaa.  Mutta totuuden ja ihmissielujen tähden on puhuttava myös ikuisesta kadotuksesta.

 

Sellainen, joka seuraa Jeesusta, tulee kerran sinne, missä hän jo on.  Usko Jeesukseen on sen ainoan tien kulkemista, joka johtaa Jumalan luo täällä ja siellä.  Mutta kaikki eivät seuraa Jeesusta, eivätkä siksi tunne Jumalaa.  ”Maailma ei ole sinua tuntenut”, eikä maailma ole tässä muuttunut.  Syy on yksinkertainen.  Maailma tarkoittaa kaikkia niitä ihmisiä, jotka eivät suostu sanaan, siihen ainoaan lähteeseen, josta voimme tulla tuntemaan Jumalan ja hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen, jonka Jumala on lähettänyt meille pelastajaksi.  Jeesuksen torjumisen tiekin johtaa varmuudella päämääräänsä, kadotukseen, josta Jumala, kaiken hyvyyden, rakkauden, kauneuden ja lohdutuksen lähde on vetäytynyt pois.

 

Viimeinen kuva Jeesuksesta on Vapahtaja siunaukseen kohotetuin käsin.  Lävistetyt kädet eivät lyö; ne siunaavat.  Näiden siunaavien käsien alla vähänkin on kylliksi.  Siunauksesta osattomana mikään ei ole kylliksi ja kaikki hajoaa merkityksettömäksi.  Helatorstai on hetki taivaalle.  Katseltuamme taivaalle, palaamme riemua täynnä ”jerusalemiimme”, sinne mistä on aloitettava taivasuutisten ja rakkauden tekojen kanssa ja riennettävä maailman ääriin.

 

Keijo Rainerma