Haastetta riittää nykypäivän kastajalle

Kastejuhlat ovat upeita hetkiä. Kotona olohuoneesta tulee kirkko ja olohuoneen pöydästä Jumalan alttari. Lauletaan kiitoslauluja ja luetaan suuria raamatun lupauksia. Vanhemmat ja paikalla olijat kokevat, että lapsen syntymä ei ollut kohtalon käsissä, sattuman satoa eikä vanhempien päätöksen tulos, vaan lahja. Lahja kaikkien hyvien lahjojen antajalta. Kiitollisuus täyttää läsnäolijoiden sydämet.

Monta kertaa pastorista kuitenkin tuntuu, että kirkon antama ja tarkoittama kasteen merkitys näyttää etääntyneen ja yhä etääntyvän paikalla olijoiden kokemasta merkityksestä. Paikalla olijoiden kokemusta voisi kuvata sanalla kiitollisuus ja lapsen liittäminen perheeseen ja suvun perinteisiin. Tästä johtuen kasteella on varmasti joskus eri merkitys kastetilaisuuteen osallistujille kuin pastorille.  Pastorin suuri haaste on tuoda kastehetkeen tämän ajan kielellä ja tähän hetkeen ymmärrettävä tulkinta kasteesta ja sen merkityksestä.

Syystäkin pastori on huolissaan kastetuista lapsista kasteen jälkeen. Ongelmana ei ole suinkaan nykyään kastettava lapsi vaan hänen uskosta vieraantuneet vanhempansa. Eivät ihmiset turvaudu Jeesukseen Kristukseen elleivät he ole oppineet sitä aikaisemmin. Sotia edeltäneet ja sodan jälkeiset suuret ikäluokat elivät lähellä kirkon sanomaa. Lähes jokaisella oli joko oma vanhempi tai isovanhempi, joka opetti iltarukouksen ja pyhän kunnioituksen lapselleen tai lastenlapselleen. Tästä johtuen osasivat miehet sodassa ristiä kätensä tiukassa paikassa.

Uskon, että tänään kuitenkin jokaisen ihmisen sydämen syvimmässä sopukassa on vielä jäljellä aavistus Jumalasta. Epätoivoiseen tilanteeseen, kuoleman pelkoon, henkilökohtaiseen tyhjyyteen ja kaaokseen heitetty ihminen tuntee koti-ikävää. Kaipaus etsii kohdetta ja silloin olisi hyvä olla apuna kotoa saatu malli tai vaikka kuinka kulunut tapa.

Muut lohdutukset ovat pieniä lohdutuksia. Laulu, taide ja luonnon kauneus ovat se jokin, jota tämän päivän ihminen asettaa kuolemaa vastaan. Kreikkalaisen mytologian mukaan manalassakin tuli hiljaista ainoan kerran silloin, kun Orfeus lauloi. Mutta tämä ja tämän kaltaiset lohdutukset ovat pieniä lohdutuksia ja tavoittavat vain pienen pyhyyden tunteen. Kasteessa todellinen Pyhä Isä Jumala tulee hyvin lähelle ja puhuttelee voimakkaasti hyvyydellään ihmistä.

Jeesuksen kastehetkestä otan yhden lauseen:

Ja taivaasta kuului ääni: »Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt.»

Tässä ei enää sanota niin kuin aikaisemmin: Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä. Nyt ei luvata: Kerran tulee hän, joka tuleva on. Nyt sanotaan: Tänä päivänä! Nyt sanotaan: Sinä!

Epäilylle ja jossittelulle ei jätetä sijaa. Nyt on kysymys Jumalan Pojasta. Nyt on kysymys kasteesta. Nyt nähdään ja kuullaan ja osoitetaan sormella.

Tässä on tavoitetta meille nykypäivän kastajille:

Että taivas voisi revetä auki.

Että itse Jumalan ääni kuuluisi.

Että jokainen kastettu ja kastettava lapsi kuulisi itse omalle kohdalleen nuo sanat: Sinä olet minun rakas poikani. Sinä olet minun rakas tyttöni. Sinuun minä olen mieltynyt.

Että evankeliumin ilosanoman kuuleminen ei jäisi vain koskettavaksi tunnelmaksi vaan siitä tulisi henkilökohtaisen kaipuun ja etsinnän täyttymisen hetki.

Että kastetilaisuuteen osallistuja saisi sydämessään rohkeuden sanoa: Tässä saan palata kotiin, Jumalan lapseksi. Tässä saan uskoa omalle kohdalle nuo kastettavalle lapselle sanottavat sanat: Ota pyhä ristinmerkki otsaasi ja rintaasi merkiksi siitä, että ristiinnaulittu ja ylösnoussut Jeesus Kristus on sinut lunastanut ja kutsunut opetuslapsekseen.

Siinä saa ihmetellä omaa kastettaan. Tuskinpa monikaan meistä käsittää, mitä kasteessa todella tapahtuu. Miten Jumalan tekee pelastustekonsa meissä. Miten hän ottaa meidät lapsikseen. Yleensä vasta Jumalan koulussa elämän matkan varrella kirkastuu, mitä oma kasteemme meille merkitsee.

Onkos kasteen liitto mennyt rikki? Näin kysyi Karstulassa evankelisten seurojen jälkeen vanha Juhola pappa nuorelta pastorilta, Esa Santakarilta. Ehkä pappa pelkäsi, että pastori vastaisi väärin ja kiirehtikin vastaamaan. Tähän vanhan evankelisen kilvoittelijan vastaukseen päätän saarnani:

Ei ole, ei ole kasteen liitto mennyt rikki eikä ikinä menekään! Apostoli kirjoittaa – ja sinä tiedät sen kohdan – ettei Jumala lahjojansa ja kutsumistansa kadu. Vaikka me olisimme uskottomat, pysyy hän kuitenkin uskollisena, sillä itseänsä kieltää hän ei taida. Ei siis ole kasteen liitto mennyt rikki. Ei ole isä tuhlaajapoikaa unohtanut. Sieltä se isä katselee tien suuntaan, joko poikaa näkyisi tulevaksi. Ja tuleehan se poika, kun muistaa isänsä kodin. Ja koska hän vielä taampana oli, näki hänen isänsä hänet ja armahti hänen päällensä ja juosten lankesi hänen kaulaansa ja suuta antoi hänelle. Ei ollut kasteen liitto mennyt rikki.

Juha-Pekka Haavisto