Golgatalla

Jumalan sana on johtanut meidät tänään Golgatalle, jonka keskimmäisellä ristillä tulee ilmi Jumalan  armo Kristuksessa. Kahdella muulla ristillä, joille naulittiin kaksi pahantekijää, me näemme tämän armon vastaanotettuna ja hyljättynä.

Ehkä  teloitettujen pääkalloista nimensä saanut paikka oli hirvittävän tuskan näyttämö, jossa pantiin käytäntöön tuon ajan kiduttavin kuolemanrangaistus. Ristiinnaulitut joutuivat riippumaan ristillä tuntikausia lävistettyinä, kunnes heidän voimansa pettivät niin, että he luhistuivat tukehtuneina kuolemaan. Niiltä, jotka kestivät muita pitempään, saatettiin rikkoa sääriluut, jotta kuolema vihdoin koittaisi. 

Emme saa tietää, mitä kuultiin pahantekijöiden suusta, kun naulat lävistivät heidän kätensä ja jalkansa. Monen ristiinnaulittavan suusta kuului tuossa hetkessä varmaankin katkera kirous. Jeesus sen sijaan sanoi ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.” Jumalan poika ei kironnut ristiinnaulitsijoitansa eikä pyytänyt heille kostoa, vaan Hän rukoili heille armoa. Näin hän oli opettanut seuraajiansakin toimimaan: ”rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat”. Halu kostaa kärsimänsä vääryys on sovittamattomassa ristiriidassa sen kanssa, mitä Jumala meiltä tahtoo. 1. Johanneksen kirjeessä meille myös sanotaan: “Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.”

Onko meillä tänään sydämessämme viha jotakin ihmistä kohtaan? Halu pysyä lähimmäistään kohtaan anteeksiantamattomana, osoittaa, että jumalasuhteessamme on jotakin pahasti vialla. Jeesus sanoo “mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.” Se, joka pysyy lähimmäistään kohtaan itsepintaisesti anteeksiantamattomana, menettää katumattomana myös Jumalan armon.

Elämä on vain usein karua, kun lähimmäistä ei ainoastaan vihata, vaan myös koetetaan suoranaisesti satuttaa. Puhutaan toisesta pahaa takanapäin, tai lyödään sanoilla toisen sisimpään sellaisia haavoja, jotka eivät helposti arpeudu. On myös fyysistä väkivaltaa kodeissa ja kaduilla, ja ajoittain synti saa vallan niin, että toiselta lähtee henkikin. Murhaaja on kuitenkin Jumalan silmissä sekin, joka vihaa veljeänsä. Ja synnin palkka on kuolema – ei ainoastaan fyysinen, vaan myös se toinen kuolema eli helvetin vaiva.

Raamattu ei kerro, mitä Jeesuksen rinnalle naulituilla miehillä oli tunnollansa. Kerskaamisen aihetta heillä ei kuitenkaan ollut kärsiessään ilmi tulleiden rikostensa tähden. Jumalan käsittämätöntä armoa oli kuitenkin se, että he saivat vierellensä itse Kristuksen. Jumalan armo tuli heitä todella lähelle ja sittenkin vain toinen heistä siihen turvautui.

Kristusta pilkkaavan rikollisen sanat nousivat elämän katkeruudesta. Paha olo ei vain tullut autetuksi sillä, että hän kiusasi näin Jeesusta. Toista kiusaava ihminen on onneton ja todella huonon purkautumiskeinon itselleen valinnut pannessaan pahuuden elämässään kiertoon.

Matteuksen evankeliumista meille selviää, että toinenkin rikollinen pilkkasi ilmeisesti ensin Jeesusta, mutta sitten tapahtui jotakin, joka sai hänet muuttamaan mielensä. Hänen silmänsä avattiin näkemään, että Jeesus oli aivan toista maata kuin hänen vierelleen naulitut miehet. Jeesuksesta välittyi sellainen pyhyys ja rakkaus, johon verrattuna pilkkapuheet olivat pelkkää tyhjyyttä ja pimeyttä.

Jeesuksen puoleen kääntyneellä miehellä ei ollut enää tilaisuutta korjata hukkaan mennyttä elämäänsä. Ansaittu oli vain lain määräämä rangaistus, eikä Jumalankaan edessä voinut vedota mihinkään muuhun kuin sulaan armoon. “Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi” oli yksinkertainen rukous, jossa hän laski kaiken yhden kortin varaan. Eikä tuo kortti pettänyt. Juutalaisten kuningas oli ristikuningas, jolla oli valta pelastaa. “Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.” Huikeat sanat jumalatonta elämää eläneelle miehelle, joka ei ihmisten silmissä kelvannut enää muuhun kuin tapettavaksi. Meillä on kuitenkin Jumala, joka voi vanhurskauttaa jumalattoman, ottaa hänet armossaan yhteyteensä kaikki synnit anteeksi antaen.

Ilman verenvuodatusta ei kuitenkaan ole anteeksiantamusta. Se voitiin hankkia meille vain niin, että Jeesus täytti puolestamme Jumalan lain kaikki vaatimukset ja kärsi rangaistuksen koko maailman synnistä. Kristuksen täytyi rakkaudesta meihin kohdata tämän taakan alla se pimeys, jossa maailman syntivelka tuli viimeistä pisaraa myöten sovitetuksi. Jumalan Pojan kuolemalla oli tällainen ääretön arvo. 

Kun Jeesuksen puhtaaseen päähän painettiin orjantappurakruunu, se tapahtui jotta me voisimme saada epäpuhtaat ajatuksemme anteeksi. Jeesuksen kädet lävisti naula, että meidän pahat tekomme sovitettaisiin. Hänen jalkansa naulittiin ristinpuuhun, etteivät harha-askeleemme johtaisi meitä ikuiseen eroon Jumalasta. Jeesuksen kyljen puhkaisi keihäs, jotta meidän sydämemme synti tulisi Jumalan silmissä pyyhityksi pois. Kristuksen sovitustyöllä on ansaittu jokaiselle ihmiselle täydellinen anteeksiantamus, niin ettei huonoimmankaan ihmiseen tarvitse joutua kadotukseen, jos vain turvaa tähän armoon.

Syntien anteeksiantamisen saa aikaan Kristuksen sovitustyö, eikä meidän uskomme, mutta armo tulee ottaa uskossa vastaan, jotta me pääsisimme elämään Jumalan yhteydessä. On puhuttelevaa ajatella, että toinen ristillä riippuva pahantekijä, joka oli myös niin lähellä Kristusta ja syntien sovitusta,  sittenkin hylkäsi ymmärtämättömyyttään juuri sen, joka olisi yksin voinut hänet pelastaa. Jeesuksen hylänneisiin kuului myös juutalaisia hallitusmiehiä, sotilaita ja tavallista kansaa, joka oli huutanut hänet ristille. Yhdenkin syntisen pelastus oli kuitenkin asia, josta taivaassa varmasti riemuittiin.

Jeesukseen sydämestään turvautuvien joukko ei ole tänäkään päivänä suuren suuri. Jumalan valtakunta on myös täällä vielä ristinalainen,  mutta kerran on tuleva ilmeiseksi se voima, mikä Kristuksen sovitustyöhön on kätkeytynyt. Taivaassa on kerran perillä riemuitseva joukko, joka on valkaissut vaatteensa Karitsan veressä ja veisaa täysin sydämin Hänelle kiitosta.

Keskipäivällä Golgatalla alkanutta auringonpimennystä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka. Meidän ajassamme noin kolmen aikana iltapäivällä, kun Jeesus antoi henkensä, repesi Jerusalemin temppelin kaikkein pyhimmän väliverho osoittaen Uuden liiton astuneen voimaan vanhan tilalle.

Vanhan liiton kaikkeinpyhimpään sai vain ylimmäinen pappi käydä uhriveri mukanansa kerran vuodessa suurena  sovituspäivänä. Nyt oli käsillä uuden liiton suuri sovituspäivä, jonka jälkeen evankeliumi Kristuksen sovitustyöstä tultaisiin viemään kaikkeen maailmaan. Sen vertauskuvana on myös tämän kirkon alttari kaikkien nähtävänä ja pääsy sen äärelle on vapaa. 

Tie taivaalliseen kaikkeinpyhimpään on avattu meille teurastetun Jumalan Karitsan antamalla uhrilla. Muuta sovitusuhria ei enää tarvita. Ainoa uhri, joka jää jäljelle, on kiitosuhri siitä, mitä Jeesus on puolestamme tehnyt. Paras kiitos on kuitenkin se, että laitamme uskossa turvamme Jeesuksen sovitustyöhön. Jeesuksen kärsimyksen tutkimattomien syvyyksien äärellä saamme ajatella virsirunoilijan tavoin ”En, rakas Jeesus, ymmärtää voi kärsimystäsi, vaan luotan, että sovitit myös minun syntini.”