ENSIMMÄINEN LUTERILAINEN

Evankeliumi Luukas 2:22 – 33

SIMEON - ENSIMMÄINEN LUTERILAINEN

Yksi Neuvostoliiton vainotuista kristittyjen johtajista, Georg Vins vaihdettiin tärkeään vakoojaan presidentti Jimmy Carterin valtakaudella.  Yhtenä päivänä vanki Vins puettiin tyylipukuun, hän sai syödä hyvin ja sitten matkata suoraan vankileiriltä Amerikkaan.  Hänen toivomuslistansa mukaiset henkilöt seurasivat jäljestä.  Mary Graig kirjassaan ”Valona pimeydessä” lainaa Georg Vinsin kuvausta vankijonosta jossakin silloisessa Neuvostoliitossa.  Jonossa vietiin myös ortodoksipappia, jonka vaimo kiirehti jonon vierellä ja huusi miehelleen: ”Vasja!  Älä menetä rohkeuttasi.  Mitä pimeämpi yö, sen kirkkaammat tähdet.”  Papin rohkaiseva vastaus kiiri vankijonon yli: ”Mitä syvempi suru, sitä lähempänä on Jumala.”

Kynttilät ja lamput katakombeista, kristittyjen salaisista kokoontumispaikoista vainojen aikana, jäivät osaksi jumalanpalvelusta.  Öljylamput paloivat myös Jerusalemin temppelissä ja synagoogissa.  Niinpä lamput ja kynttilät palavat kirkoissammekin.  Alttarin kuusi kynttilää ja valkoiset värit merkitsevät juhlaa, iloa ja kiitollisuutta.  Tänään valo viittaa vahvasti myös sunnuntain aiheeseen: Kristus, Jumalan kirkkauden säteily.  Joulun aikaan kirkon vanhat kynttilät on käytetty loppuun, uudet kynttilät otetaan käyttöön.  On kynttilänpäivä.

Kiitämme Jumalaa kasteestamme ja kummeistamme

Jouluevankeliumi päättyy: ”Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa.”  Mutta mitä tulee tutun jouluevankeliumin jälkeen?  Elämänsä kahdeksantena päivänä juutalainen poikalapsi ympärileikattiin.  Enkelten ilmoittama Vapahtaja sai nimen Jeesus. (Luuk 2:21)  Tässä emme seuraa Jeesuksen esimerkkiä, sillä Raamatun mukaan ympärileikkaus päättyi Jeesukseen ja oli uskonnollisesti esikuva kasteesta.  Tänään on Terhin ja Teijan nimipäivä, niinpä he erityisesti, mutta me kaikki ajatellessamme nimeämme, ajattelemme saamaamme kristillistä kastetta.  Kastehetkestämme kuolemaan asti on elämämme kasteen merkitsemää. Olemme Kristukselle kuuluvaa kansaa.

Kiitämme Jumalaa kasteestamme ja kummeistamme, jotka kantoivat meidät kasteelle ja ovat olleet uskollisia ystäviämme.  Tänään te rippikoululaisten kummit, ajattelet kummilastanne ja hänen perhettään.  Vanhemmat ja seurakunta ovat kutsuneet teidät luottamustehtävään. Luottamustehtävänne jatkuu.  Kummiudessakin tarvitaan uutta intoa ja saa uudistua.  Sylikantaminen on muuttunut esirukouskannoksi.

Seurakunta on vaaleillaan kutsunut luottamustehtävään myös teidät kirkkovaltuutetut ja kauttanne välillisesti muut luottamushenkilöt.  Esirukouksin haluamme tänään siunata teitä jokaista.

Kirkkomme järjestyksen mukaan niin kummin kuin luottamushenkilönkin tulee olla konfirmoitu seurakunnan jäsen.  Vaalikelpoisesta seurakunnan luottamustoimiin mainitaan lisäksi ”kristillisestä vakaumuksesta tunnettu”.  Jos kummi eroaa kirkosta, on alle 18-vuotiaalle kummilapselle mahdollisuus kristillisen kasvatuksen turvaamiseksi lisätä kummi.

”Kristillisestä vakaumuksesta tunnettu” on arviointiperuste ulkopuolisille.  Vakaumuksemme tulee näkyviin valinnoissamme, käyttäytymisessämme, puheissamme.  Aikaisemmin oli lisäksi kuvaus ”jumalaapelkäävä”, siis sama kuin Raamatun Simeonistakin.  Sellainen kuvaus johtaa vakavaan itsetutkisteluun.  Toinen toisemme jumalanpelkoa ja uskoa emme kykene näkemään ja arvioimaan.  Se, mitä Simeonista saamme tietää, tulee nyt tässä tutkistelussa avuksemme.

Simeon ja kunnon luterilaisen tuntomerkit

”Simeon odotti Israelille luvattua lohdutusta.”  Ei ole vielä kadonnut ihmisten mielistä parempien aikojen toivo.  Tämä toivo on uskoakseni sukua rukoukselle ”tulkoon sinun valtakuntasi”.  Mutta Simeonin valoisa odotus ei ollut vain optimistista mielenlaatua.  Se oli varmuutta siitä, että Jumala toimii ihmisen elämässä ja historiassa.  Luottavaisen odotuksen perustana olivat Jumalan lupaukset.

Vaikka Simeonin sydämellä oli koko kansan asia, henkilökohtaisen pelastuksen kysymys oli lähimpänä.  Kuinka minulle käy, kun kohta siirryn tästä elämästä iankaikkisuuteen?  Kysymys pelastusvarmuudesta oli Martti Lutherinkin suuri kysymys ja alku luterilaisuudelle.   Raamattu sanoo, että Pyhä Henki oli Simeonille ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on kohdannut Kristuksen.  Tämä on onnellinen järjestys: ensin saa kohdata Jeesuksen, Pelastajan ja vasta sitten kohdataan kuolema.  Surullista, että niin monen kohdalla järjestys on toinen: ensin kuolema ja vasta sitten Kristus tuomiolla.  Ei ole sellaisessa lähdössä lohdutusta ja taivaan toivoa.  Meillekin on Pyhä Henki ilmoittanut pyhässä Raamatussa.  Jumala on puhunut..  Hurskas ja jumalaapelkääväkin saa vielä odottaa kohtaavansa Jeesuksen, sillä jokainen anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan.

Juuri näissä kohdissa luterilaisen kansankirkkomme syvä kriisi on tällä hetkellä.  Modernin liberaalin teologian mukaan jumalalla on puhe- ja toimintahäiriö.  Jumala ei puhu; hän on hiljaa.  Jumala ei toimi; hän vetäytyy.  Tästä seuraa, että Raamatussa ei ole mitään, mikä tulisi Jumalalta.  On vain ihmisten ajatuksia Jumalasta.  Ellei Jumala puhu ihmisen ymmärrettävin sanoin ja ellei hän toimi maailmassa,  olemme pelkkä geenirypäs, merkityksetöntä protoplasmaa, joka haihtuu savuna olemattomuuteen.  Elämän horisonttiviiva katoaa ja jää vain utuisuus ja harhailu.  Elämän tarkoitukseksi jää vain kokoaminen ja kuluttaminen ja lämpimät ihmissuhteet.  Simeon palveli elämällään Jumalaa ja suuri tarkoitus oli päästä kotiin.

Kristillinen vakaumus, jonka mukaan Jumala on, puhuu ja toimii ja kaipuu siitä, että saa kohdata Kristuksen, pelastajan henkilökohtaisesti, johtivat Simeonin usein temppeliin.  Löytääkseen, on etsittävä sieltä, mistä voi löytää ja kohdatakseen toivomansa on mentävä sinne, missä tapaaminen on mahdollista.  Me voimme suunnata jalkojemme kulun sinne, missä Jumalan sanaa julistetaan ja astella pöytään, jossa Herra on luvannut olla ehtoollisen siunatuissa aineissa.  Ne ovat Jeesuksen kohtaamispaikkoja, joista meillä on löytämisen ja kohtaamisen lupaus.  Saamme rukoilla, Jumala, anna minun kohdata tänään Jeesus omana Vapahtajanani.  Ikävöivän, kaipaavan ja epäröivänkin uskon kanssa saa jäädä Jumalan käsiin.  Jos Jumala hyväksi näkee, hän voi antaa tunnettavan ja koettavan uskon varmuuden Jeesuksen kohtaamisessa.  Silloin ei tarvitse loukkaantua niihin, jotka iloitsevat pelastuksesta ja uskosta Jeesukseen, vaan saa heidän kanssaan iloita ja kiittää.

Kannatko sylissäsi vain kuollutta kultaa?  Ei ole sellaisesta lohduksi ja turvaksi lähdön hetkellä.  Kun on Jeesus sydämessä, on valmis kuolemaan rauhassa, sillä turvana ovat Jumalan sanan lupaukset.  Simeon aloittaa ehtoovirtensä.  Hän on nyt valmis laskemaan matkasauvansa.  Elämän suuri tarkoitus on täyttynyt: Hän on kohdannut pelastajan, Jeesuksen.  Ikuinen valo on hänet valaissut.

Sanankuulijat!  Kirkko on siksi, että täällä kuollaan.  Kirkko on siksi, että ennen kuolemaa ihmiset kohtaisivat Jeesuksen ja saisivat armon.

Vuosi sitten pidetyssä seurakuntamme piispantarkastuksessa nousi suurimmaksi kysymykseksi se, voiko luterilaisessa kansankirkossa olla uskovaisia ja uskosta osattomia.  Piispa muistutti, ettei ihminen voi nähdä ja tietää kenenkään uskoa ja sydämen tilaa ja siksi erotella.  Ei toki voikaan, muttei se tarkoita sitä, ettei ero uskon ja epäuskon ja siten ihmisten välillä olisi.  Oletteko panneet merkille, kuinka toisenlaisen maailman vielä nykyinenkin virsikirjamme tuo eteemme, kun vertaamme sitä kuulemiimme saarnoihin ja näkemiimme seremonioihin.  ”Muut kuollessa ei rauhaa saa, ei kestä herran kunniaa, ei pysy eessä Jumalan, kuin seuraajat vain Karitsan.” (Virsi 299)

Tunnettu teologi Pannenberg ennusti: ”Vuonna 2050 ei luterilaisuutta enää ole.”  Ilmapiiri Euroopassa ja erityisesti Pohjoismaissa on kristinuskolle vihamielinen.  Yhtenä osoituksena tästä on se, että EU-komissio unohti kalenteristaan kristilliset juhlapäivät joulua myöten, mutta mm. Islamin, hindulaisuuden ja juutalaisuuden juhlapäivät ja yleiset lomapäivät oli merkitty.  Kalenteripainos oli yli kolme miljoonaa ja kalenteri lähetettiin yli 21000 kouluun ympäri Euroopan.  Jos kirkko kytkeytyy uskoon kielteisesti suhtautuvaan yhteiskuntaan ja sen arvoihin, kirkko harhautuu, laimenee, surkastuu ja kuivuu.  Kun joku tulee uskoon, on sellainen kansankirkolle kiusallista, koska se viestittää, etteivät kaikki pelastu, eivät edes Jeesuksen torjuneet kastetut.  Hengellinen herätys häiritsee kirkon työntekijöiden ja muiden jäsenten rauhaa.  Mutta ihmisten elämää syvältä muuttavan herätyksen puute tulee kalliiksi yhteiskunnalle ja tuo kovuutta ja armottomuutta ihmisten elämään.   

Koko teologian, kaiken kirkon elämän, jokaisen ihmisen ajan ja iäisyyden lähtökohta on tämä: Jumala puhuu ihmisen ymmärrettävin sanoin.  Jumala ilmoittaa itsensä ja tahtonsa Raamatussa ja hän toimii historiassa ja ihmisten elämässä.  Ihmisten on saatava kuulla kirkoltaan ”näin sanoo Herra”.   Vain se, joka tietää rikkoneensa Jumalan tahdon, tuntee olevansa syntinen.  Hänelle sanoma sijaisesta, joka ainoana täytti Jumalan tahdon ja evankeliumin tarjous armosta, kelpaa. 

Luterilaisuus länsimaissa akatemisoituu, pappisvaltaistuu, kesyyntyy ja jähmettyy.  Siellä missä se puhaltaa vapaana, se kasvaa, kuten esimerkiksi Etiopiassa.  Jumalan seurakuntaa ei mikään mahti maailmassa voi kukistaa.  Se todistaa, valloittaa, rakastaa ja kärsii.  Se tuo soturinsa kuolemankin takaa.

Rohkenen ajatella, että Simeon kuoli autuaana ja siksi hän kuoli luterilaisena.  Ensinnäkin siksi, että hän luotti Jumalan koko sanaan.  Siksi myös sen jokainen lupaus koski häntä.  Luterilaisuuden ensimmäinen löytö ja periaate onkin: Pyhä Raamattu yksin on uskon ja elämän ylin ohje.  Toisekseen Simeon kuoli yksin Kristukseen ja hänen armoonsa turvaten.  Tämä on luterilaisen uskomme suuri löytö ja periaate:  Ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden.

 Keijo Rainerma