Elämän ristiaallokoissa

Neljäs sunnuntai pääsiäisestä (Taivaan kansalaisena maailmassa), Miika Nieminen saarnasi evankeliumista, Joh. 17:6–10.


"Isä pyhitä meitä totuudessa. Sinun sanasi on totuus. Aamen."



Pääsiäisestä helatorstaihin

Millainen sielunmaisema silmiesi edessä avautuu? Aurinkoinen, kevään kaunistama? Mieli on kiitollinen ja tunnelma odottava? Aina on heitäkin, joiden kevättä sivaltaa syysviima. Ulkona on valoisaa, mutta sisällä sataa räntää. Jokin tuo ahdistuksen ja epävarmuuden tupaan.

Taivaan kansalaisuuden sunnuntai sijoittuu pääsiäisen ja helatorstain väliin, siis ylösnousemusriemun ja toivorikkaiden jäähyväisten väliin. Herra on ylösnoussut, siitä ei ole epäilystä! Mutta sekin on selvinnyt, ettei Hän palaa keskellemme niin kuin ennen. Siispä miten nyt selvitään? Miten nyt eletään Jeesuksen omana ja opetuslapsena maailmassa, joka ei vastaanota heitä ominaan, vaan vieroksuu ja vihaa?

Tunnelma on ilmeinen ristiaallokko. Sydämen pohjalla on rauha, josta – Jesajan sanoin – ”kasvaa levollinen luottamus, turvallisuus, joka kestää iäti” (Jes. 32:17) Tämä maailma ei ole suuri ”kuoleman varjon laakso”. Täällä uskaltaa elää, koska on Jeesus, syntiä ja kuolemaa suurempi. Mutta edessä on ilman muuta monta koettelemusta ja ihmistä suurempi tehtävä. Mistä siis apu ja eväät?

Evankeliumi vastaa hyvin tähän kristityn elämässä toistuvaan ja tuntuvaan ristiaallokkoon. Siinä on pääsiäisen jälkeen vaeltaville terveiset Jumalan Pojan sydämeltä. Ylimmäispapillisessa rukouksessa raja taivaan ja maan välillä ohenee – ja silti se on rukous Getsemanen porteilta. Tänään luemme sitä ahdistukset ja taistelut voittaneen Vapahtajan rukouksena ennen kärsimyksiään. Mitä Hän rukoili viimeisinä hetkinä? Millaisen rukouksen kantamana Hän voitti taistelunsa?

Olosuhteiden armoilla vai Kristuksen armossa?

Ensimmäisenä Betanian yläsalista välittyy suvereenin agentin raportti onnistuneen tehtävän jäljiltä. ”Minä olen ilmoittanut sinun nimesi... Minä rukoilen heidän puolestaan... Kaikki, mikä on minun, on sinun.” Rukous ei sisällä pienintäkään vihjettä siitä, että tilanne olisi karannut käsistä. Vaikka Vapahtaja kohta pyyhkisi verta tuskanhikenä otsaltaan, hetki on tullut! Kaikki on edennyt suunnitelmien mukaan, operaatio Pelasta maailma, huipentuisi.

Jokapäiväinen parannus kiteytyy elämässämme ensimmäiseen käskyyn, ja siis perimmäiseen turvaamme. Yläsalin rukous näyttää, missä tämä käsky mitataan: Syvimmältään arjessa ja ahdistuksissa! Mihin turvaat, kun hetki on tullut? Kun elämän mieli ja merkitys ovat koetuksella, toimeentulo tai terveys esittävät kysymysmerkkejä, tai huoli läheisistä kasvaa? 

Uskovalle vastaus on periaatteessa selvä. Turvaudun Jumalaan, huudan kuin opetuslapset myrskyssä, ”Herra auta, me hukumme!” Mutta Jesaja maalaa tästä periaatteessa selvästä vastauksesta elämän kuvan. Siinä kuvauksen vanhurskauden valtakunnasta katkaisee yhtäkkiä puhe huolettomille ja itsevarmoille ihmisille. ”Pankaa mieleen, mitä minä sanon! Vuosi vielä, vähän toista, ja te, nyt niin itsevarmat, vapisette.” (Jes. 32:10)

Profeetta näyttää, miten senkin, mikä on rakennettu Jumalan varmalle ja vakaalle pelastuskalliolle, voi ihminen turmella. Ylpeäksi ja itsevarmaksi voi kasvaa ajallisten turvarakenteiden kanssa. Mutta ylpeäksi ja itsevarmaksi voi kasvaa myös uskonelämässään. Ja silloin odottaa se, minkä muistamme Pietarista. Kukon laulun hetki punnitsi omaksi muuttuneet hengelliset turvarakenteet ja kaikki romahti.

Siksi käänny tänään Herran puoleen! Tunnusta Hänelle elämäsi pohjaton hauraus, luovu omista turvarakennelmista ja rukoile sydämen pohjasta,  ”Herra auta, me hukumme”. Silloin saat nähdä, miten Kristuksen armossa on lopulta turvallista, vaikka olosuhteiden armoilla pelottaisi.

Isän nimi

Yläsalin toinen viesti liittyy taivaallisen Isän nimeen, ja sen myötä hengellisiin juuriimme ja identiteettiimme. Eikä ihme. Elämän ristiaallokossa juuret ja identiteetti punnitaan ajallisesti ja hengellisesti. Se, mistä tulemme – kenen poikia ja tyttäriä olemme – vaikuttaa oleellisesti siihen, mitä itsestämme ajattelemme. Myötätuulessa juurettomuuttaan voi peittää suorittamisen tai aikaansaannosten kuorilla, mutta elämän ristiaallokoissa irtolaisuus paljastuu ja kuormittaa.

Jeesus tuli ilmoittamaan meille Isän, näin Raamattu opettaa. Mutta miten hän sen tekee? Evankeliumin mukaan: ”minä olen ilmoittanut sinun nimesi” heille. Kysymys ”kenen poikia tai tyttäriä olet”, sai silloin syvimmän vastauksensa. Hengelliset juuresi ulottuvat – ei sinusta Kristukseen, vaan toisin päin! 

Mutta minkä niminen taivaallinen Isä sitten on? Juutalainen tunsi Raamatustaan Jumalan nimen Jahve, ”minä olen”. Se oli pyhä ja salattu, kuin lauseen alku, joka päättyy kolmeen pisteeseen. Mutta kun Jeesus tuli, lause sai jatkoa: ”Minä olen elämän leipä.” (Joh. 6:48) ”Minä olen maailman valo.” (Joh. 8:12) ”Minä olen hyvä paimen.” (Joh. 10:11) ”Minä olen ylösnousemus ja elämä.” (Joh. 11:25) ”Minä olen tie, totuus ja elämä.” (Joh. 14:6)

Jeesuksen elämää, kuolemaa ja ylösnousemusta vasten ymmärrämme, miten jokainen lause avaa näköalan siihen, millainen taivaallinen Isä on. Ja eikö niiden yhteenlaskettu viesti ole ilman muuta se, että Jeesuksessa on kaikki! Pyhän ja salatun Isän kasvot paljastuvat – siis kääntyvät puoleemme – Kristuksessa. Hengellisen juurettomuutesi aika on julistettu päättyneeksi! Identiteettisi perusta on selvä! Elämää ei turvata haarukalla ja veitsellä. Pelko ei poistu sähkölampulla. Ihminen ei ole oman elämänsä herra. Kotimaamme ei ole Suomi, eikä jokainen tule omalla uskollaan autuaaksi.

Tarvitaan Jeesus! Ja kuten hyvä ystäväni totesi: Enempää emme voi saada ja vähempi ei meille riitä. Mihinkään muuhun et voi ajallisia ja hengellisiä juuriasi kiinnittää. Mikään muu ei voi identiteettiäsi määrittää, sillä se on lopulta irtolaisuutta ja menee menojaan. Siksi mikä uskovan identiteetissäsi perustuu muuhun kuin Jeesukseen, anna se Jumalan käsiin. Anna Hänen kitkeä kaikki epäuskon juuresta sikiävä pois: Suorittaminen, ansaitseminen, ylpeys, kateus, katkeruus, viha, kaikenlaiset riippuvuudet, väärät himot ja halut, raha, kunnia, menestys, mikä ikinä tahtookin sanella rajoja sille, mitä ja millainen kristittynä olet. Nimittäin sinulla on Vapahtaja, jonka edessä voit ja uskallat tunnustaa ja kohdata kaikenlaiset synnit, koska Hän on täynnä armoa ja anteeksiantamusta omiaan kohtaan. Ja koska Hän on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä on juuriltaan irti ja kadoksissa.

Jumalan sana

Yläsalin rukouksessa kuuluu myös saarna Jumalan sanasta. Omaa ja opetuslasten tulevaisuutta ennakoiden Jeesus teroittaa Jumalan sanan merkitystä. Tästä eteenpäin Hänet tunnettaisiin Isän luota tulleeksi Jumalan Pojaksi vain Sanan kautta. Tästä eteenpäin sana Isän sydämeltä kuultaisiin Pojan suusta kuullussa ja tallennetussa Raamatun sanassa. Ja muistanet, miten Jeesus vielä Emmauksen tiellä (Luuk. 24) täydensi tätä viimeistä rukoussaarnaansa ja opetti, miten pyhät kirjoitukset kokonaisuudessaan – Mooseksesta ja profeetoista lähtien – opitaan tuntemaan sanana Isän sydämeltä, kun nähdään, miten ne julistavat ja ennakoivat kaikissa osissaan Jeesusta Kristusta. 

Ystävät. Ajattelen, että näinä Raamatun ylenkatsomisen ja hylkäämisen päivinä on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että Vapahtaja mainitsee Sanaan pitäytymisen yhtenä opetuslapsen tuntomerkkinä. Niin kuin Pietari ja Johannes julistivat Jeesusta ja ripustautuivat Jumalan sanaan enemmän kuin ajan tuuliin, niin on meidänkin tehtävä: Ei vain yksittäisissä opinkohdissa, ei vain kirkkopoliittisissa kysymyksissä, vaan arjen kiusauksissa ja vastoinkäymisissä, oman hiilivalkeamme äärellä. Nimittäin yläsalin saarna sisältää tämän tuntomerkin: He ovat ottaneet omakseen sinun sanasi.

Saarnatekstin jäljessä Jeesus käyttää sanaa, joka tässä käännetään ”omakseen ottamiseksi”, suojelemisen merkityksessä. ”Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla.” (Joh. 17:11) Ottaa omakseen Jumalan sana on yhtä kuin suojella sitä. Pitää siitä tarkka huoli, lukea, uskoa ja noudattaa. Siis tähän tapaan: Niin kuin taivaallinen Isä pitää minusta tarkan huolen, niin tulee minunkin pitää Hänen sanastaan.

Uudesta testamentista näemme, miten opetuslapset ylösnousemusriemusta toivuttuaan tekivät juuri näin! Selvittääkseen tulevaa, he palasivat menneeseen, Jeesuksen sanoihin ja opetuksiin. Mitä Mestari siitä ja siitä puhuikaan? Ei tarvittu erityistä oppia Jumalan Sanasta, kun oli itsestään selvää, mistä löytyvät Henki ja elämä! Ystävät. Raamatun kannet ovat tänäänkin tuppi Hengen miekalle. Tee se, mitä tekivät ensimmäiset opetuslapset. Pääsiäisen ja helatorstain välissä, elämänsä ristiaallokossa, he opettelivat miekkailemaan. He palasivat siihen, miten Jeesus opetti kirjoituksia, miten hänessä täyttyivät lupaukset, ja miten koko Raamattu – Vanhaa testamenttia myöten! – sai hänessä täyden ja kokonaisen merkityksensä. (Luuk. 24, Ap.t. 2) 

Näin he suojelivat Jumalan sanaa. Tätä ei voi liikaa teroittaa: He lukivat ja rukoilivat, he saarnasivat, opettivat ja elivät todeksi, tekivät sanasta arjen liturgiaa, eikä niinkään akateemista teologiaa. Ja he oppivat ja uskoivat, miten ”Jumalan sana on elävä ja väkevä”, miten ”se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen”, ja näyttää tien armon valtaistuimen eteen, kaikessa koetellun ja kiusatun Jeesuksen jalkojen juureen. (Hepr. 4:12–16) Siihen ainoaan paikkaan, mistä löydät täyden ymmärryksen, totuudellisuuden sekä armon ja laupeuden juuri silloin, kun sitä tarvitset.

Minä rukoilen heidän puolestaan

Evankeliumimme viimeisenä saatteena yläsalista kaikuu Jeesuksen lupaus ”minä rukoilen heidän puolestaan”. Sana viittaa opetuslapsia kohtaavaan vihaan. Missä he seuraavat Herraa, siellä sama viha ja vieroksunta, minkä Herra kohtasi, kohtaa heitäkin. Ja mikä olisi yhteyteen luodulle ihmiselle kipeämpää ja vaikeampaa kuin kokea itsensä vieraaksi ja ulkopuoliseksi. Siksi muista! Jeesus rukoilee puolestasi. Hän näkee sinut ja ajattelee sinua ja asiaasi, kun kärsit ulkopuolisuudesta tunnustaessasi kristityn nimeä. 

Ja huomaa, että lupaus esirukouksesta on rajattu nimenomaan Jeesuksen omiin. Hän, joka rakasti koko maailmaa ristinsä ja kärsimyksensä verran, keskittyy nyt omiinsa! Ehkä kysyt, kuten minä, miksi. 

Aavistelen, että vastaus liittyy omille uskottuun tehtävään. Hän, joka tunsi luissaan niin rakkauden hinnan kuin evankeliumin hulluuden, rukoilee nyt sanan lihaksi tulemisen lähettiläille varjelusta ja kestävyyttä: Etteivät he vetäytyisi maailmasta ja etteivät he murtuisi sen alle. 

Jeesus tietää, mitä on olla maailmassa, mutta ei maailmasta. Mitä on mennä luokse, mutta olla muuttumatta. Mitä on jakaa elämän leipää ja olla valona: Koiran hommaa, mutta maailman ainoa toivo. Siksi hän, joka evankeliumissa rakasti koko maailmaa, rukoilee nyt opetuslasten puolesta. He ovat vastaanottaneet maailman suurimman viestikapulan. Se kuplii sydämen pohjassa ilona ja riemuna, mutta vaatii myös kilparadalle etsimään vaihtoaluetta ja ihmistä, joka jatkaa viestiä tästä eteenpäin.