Armahtakaa

Evankeliumi: Luukas 13:1 – 5

Ihmiset kertovat mielellään uutisia.  Huonot uutiset myyvät parhaiten.  Jotakin ihmisen syntiturmeluksesta ja ihmisyyden vinoutumisesta kertoo se, että samalla kun esimerkiksi sairas seksuaalisuus ja väkivaltainen julmuus kauhistuttavat, ne myös kiinnostavat, kiehtovat ja kiihottavat.  Ihminen voi salaa nauttia siitä, mitä hän julkisesti paheksuu ja samanaikaisesti saada perusteita sille käsitykselle, että hän itse sittenkin on varsin hyvä ihminen.  Uutiset kertovat itseäni huonommista ihmisistä.  Sitä paitsi langenneisuutemme on rakentanut sisäämme myös sen yleisuskonnollisen käsityksen, että onni ja menestys on palkkaa hyvyydestämme, sitä vastoin onnettomuus ja paha rangaistusta pahuudestamme.  Raamattuun vedoten on todettava: Meitä ketään ei enää olisi, jos saisimme ansiomme mukaan.  ”Jumalan armoa on, ettemme ole tyystin hävinneet”, sanoo Raamattu.

Iltapäivän lehdet olivat ilmestyneet.  Tuon ajan uutisointi oli puskaradio.  Ilmeisesti Jeesus ei ollut vielä kuullut tuoreimpia uutisia Pilatuksen epäoikeudenmukaisesta julmuudesta.  Vuonna 26 maaherraksi tullut Pontius Pilatus pelkäsi Rooman valtaa vastaan kohdistuvia salahankkeita.  Erityisesti pääsiäisjuhlan aikaan Jerusalemiin virtasi pyhiinvaeltajia kaikkialta.  Silloin Pilatus asettui temppelin kylkeen rakennettuun Antonian linnaan valmiina hyvin julmasti tukahduttamaan levottomuudet.  Pohjoinen maakunta Galilea oli hyvin tunnettu Rooman vastaisista vastarinta-aineksista.

Epäilemättä kärsimään joutuneissa galilealaisissakin oli omat vikansa, vaikka olivatkin uskonnollisia menojaan toimittamassa.  Näin tuntuu uutisen tuoja ajattelevan.  Muuten Jumala ei olisi sallinut sellaista kauheutta.  Juutalaisilla oli yleisesti sellainen käsitys, että onnettomuudet ja kärsimykset olivat rangaistusta synneistä. (Joh 9:2)  Mutta surmansa saaneet olivat sentään ”omia”.  Joka tapauksessa Jerusalem on vaarallinen paikka galilealaisille ja varsinkin Jeesukselle, josta tiedettiin jo laajasti.  Sinne tuskin kannattaa mennä, tuntuu joku uutisen tuojista Jeesus nasaretilaiselle viestittävän.

Uutinen on havaintoesimerkki siitä, mistä Jeesus on kohdan edellä puhunut: Tulle aina olla välit selvät Jumalan ja lähimmäisten kanssa, sillä kuolema voi tulla odottamatta ja äkisti ja tulee joka tapauksessa.  On vain ajan kysymys, koska on meidän vuoromme kuolla.  Siksi kysymys iäisestä osastamme on tärkein kysymyksemme rajan tällä puolen.

Ihmiset kertovat Jeesukselle uutisia ja käsityksiään toisista ihmisistä.  Muista ihmisistä mekin tapaamme puhua.  Mutta kertojat kertovat aina samalla jotakin itsestään.  Tämä elämän ja puhumisen lainalaisuus on syytä painaa mieleensä.  Siksi kysymys: Miksi kerrot sen, mitä kerrot?  Muista puhuessamme tulemme aina kertoneeksi jotakin itsestämme ja motiiveistamme, todellisista vaikuttimistamme.

”Luuletteko, että nämä galilealaiset olivat syntisemmät kuin kaikki muut galilealaiset, koska he saivat kärsiä tämän”, Jeesus kysyy.  Vaikka luulo ei ole tiedon väärtti ja vaikka suomalaisetkin kulkevat tiedon käsi pystyssä peruskoulun ensimmäisestä luokasta alkaen, luulemista on valtavan paljon.  Jos kiintolevymme tyhjennettäisiin luuloista, luulen (!), että levylle jäisi materiaalia varsin vähän.  Luulot pois ja tietoa saa netistä ja tietosanakirjoista, mutta elämään sukeltamista tarvittaisiin enemmän.  Jos vähän malttaa viivyttää tietämistään ja luulemistaan, tietääkin hetken päästä paljon enemmän.  Elämän tietää vasta elettyään.  Mutta jääköön psykologisointi, sillä elämän Herra johdattelee uutisnälkäiset, luulevaiset ja tietäväiset pelastuksen peruskysymyksiin.

Jeesus täydentää uutisointia muistuttamalla toisesta tuoreesta tapauksesta.  Näin Jeesus ei varmaankaan tee osoittaakseen, ettei ole tyhmä, koska lukee lehtiä, vaan pelkistääkseen suuren peruskysymyksen.  Pilatus oli ryhtynyt rakennuttamaan suurta vesijohtoa Jerusalemiin alhaalta Siloan lähteeltä.  Ilmeisesti kysymyksessä oli vesijohtorakennelmaa varten pystytetty korkea tukitorni.  Kun torni sortui kahdeksantoista päälle, syytetäänkö rakentajia vai kauhistellaanko Pilatusta?  Oliko silkan onnettomuuden syy surmansa saaneiden syntisyys ja siitä johtuva rangaistus?

Onnettomuuksista ja kärsimyksestä ei voi päätellä syntisyyttä.  Suuret kärsijät eivät ole suuria syntisiä.  Tai oikeammin: sekä suuret että pienet kärsijät ja myös ne, jotka eivät kärsi, kaikki ovat suuria syntisiä.  Tätä ilmaisee alkutekstissä olevat kaksi eri sanaa syntisistä.  Toinen sana voitaisiin kääntää myös velallisiksi.  Toisin sanoen en vain ajattele, sano ja tee sellaista, mikä on Jumalan pyhää ja hyvää tahtoa vastaan, vaan suuressa itsekkyydessäni, huomaamattomuudessani ja saamattomuudessani olen jättänyt tekemättä paljon hyvää.  Minulle on kertynyt suunnaton määrä laiminlyöntien velkaa ja tilaisuudet ovat menneet menojaan.

Syntiä on turha lajitella ja mitata.  Kysymys on koko elämän suunnasta.  Synti on paljon vakavampi asia kuin tunnemme ja ymmärrämme.  Mutta synnin lajittelua ja tunnistamista sen oikeilla nimillä ja lukuisissa ilmenemismuodoissa nyt tarvittaisiin, sillä terveellisen synnintunnon tilalle on tullut yleinen pahan olon tunne ja ihmisten henkilökohtainen vastuu itsestä ja toisista on häivytetty.  Osa kärsimyksestä on ihmisten itselle ja toisille aiheuttamaa.  ”Mitä ihminen kylvää, sitä hän niittää.”  Jos petän puolisoni ja lapseni, valinta on minun.  Jos elämäntapani on turmellut ruumiin ja sielun, en voi ajatella, että tämä on ollut minun tieni, niin kuin väärät valinnat olisivat olleet ennalta määrätyt.  Jos tämän kansan jäsenet tunnistaisivat ja tunnustaisivat aidosti syntinsä ja avautuisivat evankeliumille ja Jumalan armolle, tapahtuisi vallankumouksellinen muutos valtakunnassa.  Ihmiset alkaisivat uudella tavalla pitämään huolta itsestään, puolisoistaan, lapsistaan, lähimmäisistään, työstään, yhteisistä asioista.

Jumala antaa hyvän ja pahan, tuottaa onnen ja onnettomuuden, antaa kuoleman ja elämän, vie alas ja tuo ylös, tekee mykän ja kuuron, näkevän ja sokean, lukee pään hiukset ja pitää luvun varpusestakin.  Tämä on Raamatun todistus. (Job 1:21; 2:10; Jes 45:5-7; 1 Sam 2:6,7; 2 Moos 4:11; Matt 10:29)  Kristittyinä emme suostu ottamaan mitään vastaan kohtalolta, sattumalta tai Saatanalta.  Otamme kaiken vastaan Jumalalta, sillä Hän on meille Kristuksessa rakas Isä.  Sen tiedämme, vaikkemme muuta Hänestä tietäisikään.  Jeesuksessa Jumala itse on tullut kärsimykseemme ja asettunut osaamme ja rinnallemme.  Jumala antaa ja ottaa, mutta miksi?

Kun me katsomme taakse päin ja kysymme syytä ja syyllisiä tapahtuneisiin onnettomuuksiin, Jeesus kääntää katseemme eteenpäin, tapahtumien tarkoitukseen ja siihen, mitä johtopäätöksiä meidän tulee tehdä.

Tänään evankeliumin ydin on Jeesuksen toistama sana: ”Ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte.”

Tässä syntiin langenneessa maailmassa kannamme kaikki yhteistä syyllisyyttä.  Raamattu sanoo: ”Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.” (Room 3:23,24)  Yhtenä osoituksena tästä on se, että synnin palkka on kuolema ja se tulee joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin niin pyhälle kuin pahalle, luonnollisesti tai luonnottomasti.  Mutta ilman parannusta, mielenmuutosta, kääntymistä Jumalan puoleen, me hukumme kaikki iankaikkisesti helvettiin.  Siksi Jumalan sallimus muille on Jumalan kutsu meille.  Parannukseen.  Ellemme kadu pahuuttamme ja käänny, tuhoudumme kaikki.  Tämän Jeesus opetti kärsimyksen tarkoituksesta.

Raamatun tarkoittama parannus on kertakaikkinen ja jatkuva.  Jos elämän suuntamme on välinpitämättömästi ja itseriittoisesti Jumalasta poispäin, on oikeastaan yhdentekevää, mitä väärällä tiellämme teemme.  Kuolemassa siirrymme siihen suuntaan, mihin täällä olemme kääntyneet.  Puu kaatuu sinne, mihin se on kallistunut eikä suinkaan maadu olemattomiin. Tarvitsemme mielenmuutoksen ja täyskäännöksen, johon meitä kutsuvat oman elämämme ilot ja surut, toisten kärsimys ja esimerkki ja ennen kaikkea Raamatun ja rakkaan Vapahtajamme sana.  Kutsu parannukseen on samalla Jumalan lupaus siitä, että elämän muutos on kohdallasi mahdollinen.  Jumala itse vaikuttaa kääntymisen, mielenmuutoksen ja Jeesukseen turvautuvan uskon sille, joka ei Jumalan lahjaa torju, vaan ottaa vastaan.

Kristitylle tulee tärkeäksi elää jokapäiväisessä parannuksessa.  Se tarkoittaa, ettei Jeesuksen seuraaja voi hyväksyä elämässään sellaista, mitä Jumala ei hyväksy.  Kristityn ensimmäiset hyvät työt ovat ne, joilla hän korjaa entiset pahat tekonsa.  on anteeksi pyydettävää ja sovitettavaa kenties puolisolta, lapsilta, sukulaiselta, työnantajalta, verottajalta jne.  Vähitellen uskovaiselle selviää, etten vain tee syntiä, vaan olen syntinen.  Niinpä hän ymmärtää, ettei mikään hänessä tapahtuva muutos ole pelastuksemme syy, vaan yksinomaan se Jumalalle kelpaaminen, jonka usko Jeesukseen antaa.

Kansakuntana tarvitsemme nyt erityisessä mielessä parannusta ja palaamista takaisin Jumalan käskyihin ja Jumalan kunnioittamiseen.  Raamattu sanoo: ”Vanhurskaus korottaa kansan, mutta synti on kansakuntien häpeä.”  Raamattu ja historia on osoittanut, että luopuminen Jumalasta tuo kansalle myös ajallista ahdistusta, mutta Jumalaan turvautuminen tuo ajallisenkin siunauksen.  Tämä koskee yhteisöä ja kansaa.  Samaa johtopäätöstä – kuten sanottu – ei voi tehdä yksityisen ihmisen elämästä.