KRISTUKSEN KIRKASTUMINEN

KRISTUKSEN KIRKASTUMINEN

Suomen syvä suvi on vehreimmillään ja tapahtumarikkaimmillaan.  Oletteko nähneet sen tytön tai pojan kasvot, joka pitkään rohkeutta koottuaan hyppää ensi kerran ponkulta veteen.  Kun hän nousee pintaan, hänen kasvonsa loistavat.  Oletteko katsoneet häätilaisuudessa morsiusparia, joiden rakkaus on jaksanut odottaa.  He säteilevät.  Sellainen on tosin harvinaista, sillä monet alttarille astelevat eivät malttaneet odottaa.  Oletko katsonut ihmistä, jolle vastikään Jumalan armo on kirkastunut.  Hänen kasvonsa säteilevät kyyneltenkin läpi.  Valitettavasti näky on kovin harvinainen nykyisin.

Tänään evankeliumista meille loistaa kirkastettu Kristus.  Opetuslapsikolmikon mukana Euran tasaisen maan juhlaväki viedään kirkastusvuorelle.  Keskellä vihreiden sunnuntaiden on valkoisten juhlavärien kirkastussunnuntai.

Nouskaa kuulemaan päivän evankeliumi!

Näin tapahtui ”kuuden päivän perästä” siitä, kun Jeesus ensi kerran alkoi puhua kärsimyksestään ja kuolemastaan.  Hän puhui myös siitä, että opetuslapsille Jeesuksen seuraaminen tulee merkitsemään ristin kantamista ja ahdistusta ja vainoa uskon tähden.  On aina hälyttävää ja huolestuttavaa, jos ympäröivä maailma ja temppelipapisto ylistää keskellänsä ilmenevää kristillisyyttä.  Suola on silloin laimentunut maantien pölyksi ja valo himmennyt maailman valhevalojen joukkoon.  On vain halpa armo ja välinpitämätön myötäsuka, ei enää synnistä lakkaamus ja uusi elämä.  Ei ystävät!  Vastatuuli on Jumalan kansan myötätuuli.  On elämän merkki, kun hengellisen liikkeen sisällä käy keskustelu siitä, mikä on oikea Jumalan tahdon mukainen tie.  Vedet eivät ole seisahtuneet, kun Jumalan kansan karavaani saa haukkua sisältä ja ulkoa..

Vaikka henkilökohtainen matkaristi ja taistelu uskon puolesta on osamme ja varsinkin paimenten osa, emme elä pelkästään taisteluista.  Tarvitaan Jumalan sanan ja alttarin sakramentin huolto ja uskovaisen kansan hoitava yhdessäolo.  Elämme armosta ja armo riittää, elämme uskosta, emme näkemisestä, mutta joskus Jeesus vie seuraajansa kanssaan kirkastusvuorelle tunnettavista armon vaikutuksista vahvistumaan ja iloitsemaan.  Kuinka kaipaammekaan sitä, että edes hetken saisimme levätä uskossa ja kokea Jumalan erityisen läsnäolon.

Kaksi asiaa tulee opetuslapsille yhä selvemmäksi ja varmemmaksi.  Ensinnäkin kaikkivaltias Jumala on ja tämän näkyvän maailman rinnalla on toinen todellisuus, josta maailmamme on lähtöisin.  Sinne korotettiin Herramme ja sieltä hän kerran palaa.  Raamattu sanoo: ”He näkevät ihmisen Pojan tulevan suurella voimalla ja kirkkaudella.” (Matt 24:30)  Sana sanoo myös: ”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan, hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat:” (Matt 25:31)  Silloin kysymykset saavat vastauksen, kaikki on kirkasta ja selvää.  ”Emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä, näkyväiset ovat ajalliset, mutta näkymättömät iankaikkiset.” (2 Kor 4:18)  Uskon kautta kärsi Mooses vaivaa Jumalan kansan kanssa, katsoi Kristuksen tähden tulevan pilkan suuremmaksi rikkaudeksi kuin Egyptin aarteet, sillä hän käänsi katseensa palkintoa kohti.  Hän ikään kuin näki sen, mikä on näkymätön ja niin hän kesti.  Näin todistaa Heprealaiskirje Mooseksesta. (Hepr 11:24 – 27)  Onko sinun katseesi itseen vai Kristukseen, vanhaan vai uuteen maahan?

Toinen asia, joka opetuslapsille varmistuu, on se, että juuri Jeesus on Jumalan Poika ja meille lähetetty pelastaja.  Ääni pilvestä vahvistaa tämän samoilla sanoilla kuin Jeesuksen kastehetkellä: ”Tämä on minun rakas Poikani, johonka minä mielistyin.”  Nyt vielä lisättyinä sanoilla: ”Kuulkaat häntä.”

Kolme evankelistaa kertovat kirkastusvuoritapahtuman.  Johanneksella, jolla kirkastusvuorikertomusta ei ole, koko evankeliumi on täynnä Jeesuksen kirkkautta.  Mutta erityisesti Jeesuksen kuolema ristillä merkitsi hänen kirkastamistaan.  Ajatelkaa tuota hetkeä, jolloin Jeesus huutaa ristillä: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?”  Missä silloin oli Isä, joka kahteen kertaan oli tunnustanut Poikansa?  Tämä tarvittiin sinun ja minun autuuden tähden.  Silloin järjesteltiin kuntoon meidän ikuisen pelastuksemme asia.

Tästä säteileekin valoa teille, jotka kaipaatte selvyyttä elämänne kysymyksiin.  Erityisesti teille, jotka kärsitte Herralle antautumisenne puolinaisuudesta ja uskon kylmyydestä.  Siitä, mikä on heikkoa, vajaata, keskeneräistä ja muuttuvaista eli omasta itsestämme ja elämän vaelluksestamme saa siirtää katseensa sellaiseen, mikä on valmista. täydellistä, muuttumatonta ja pysyvää: Kristuksen työ Golgatalla ja pyhä kasteemme, jossa meidät on liitetty Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen.  Palaa sisar ja veli yhä uudestaan tähän, kun tie tuntuu tukkeutuvan ja kulku käy vaivalloiseksi.

Ristillä Jeesus jätti kuitenkin itsensä sen Isän haltuun, joka hänet hylkäsi: ”Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni.”  Tällainen oli se Jeesuksen poismeno, josta Luukkaan mukaan kirkastusvuoren huipputapaamisessa keskusteltiin. (Luuk 9:31)  Siinä on lopun kirkkaus, jokaisen kirkastusvuoren viimeinen merkitys.  Onko meillä mitään muuta mahdollisuutta kuin tämä ”jää Jumalan haltuun”.  Jos tämä on meidänkin viimeisen hetkemme huokaus eikä lähdössä ole silloin taivaallista kirkkautta.  Kenen kanssa ja millaisia keskusteluja sinä olet käynyt poismenostasi?

Saatat ajatella, jos näkisin ja kuulisin jotakin yhtä ihmeellistä kuin Pietari, Jaakob ja Johannes, olisi minunkin helpompi uskoa.  Huomaa kuitenkin, että 12 opetuslapsesta vain nuo kolme olivat mukana kirkastusvuorella, mutta muutkin olivat opetuslapsia.  He saivat aikaansa edellä olevaa katsottavaa kirkastetussa Herassa ylösnousemuksen jälkeen.  Kaikki saavat nähdä tuon kirkkauden Jeesuksen toisessa tulemisessa.

Jos antavatkin ihmeet odottaa, on meillä kuitenkin silminnäkijöiden todistus, ensikäden tieto, luja ja luotettava apostolinen sana pyhässä Raamatussa.  Sanassa saamme katsella Jeesusta ja kuulla häntä.  Pietari kirjoitti noin 20 vuotta myöhemmin muistellessaan kirkastusvuorihetkeä: ”Ja meillä on vahva profeetallinen sana, ja te teette hyvin, että te siitä vaarin otatte niin kuin kynttilästä, joka pimeässä valistaa, niin kauan kuin päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne.” (2 Piet 1:16 – 19)

Kirkastusvuorella tapahtuu ainakin kolme asiaa.  Ensimmäinen näistä on Jeesuksen kirkastuminen.  Jesaja oli ennustanut Herran kärsivästä palvelijasta: ”Ei ollut hänellä muotoa, johon olisimme mielistyneet.” (Jes 53:2)  Nyt Matteus kirjoittaa: ”Hänen ulkomuotonsa muuttui.”  Ihmiset näkivät Jeesuksen kasvoilla uupumuksen, säälin ja kyyneleet ja vihdoin lyöntien ja orjantappuroiden jäljet.  Kirkastussunnuntain evankeliumi puolestaan sanoo: ”Hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko.”  Pian hänen vaatteistaan heitettäisiin arpaa teloittajien kesken, mutta nyt evankelista kirjoittaa: ”Hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo.”  Hän, jonka usko oli jo tunnistanut Jumalan Pojaksi ja Messiaaksi, muuttui sellaiseksi silmin nähdä.

Toinen asia, mikä tapahtuu, on Mooseksen ja Elian ilmestyminen tapaamiseen Jeesuksen kanssa.  Ei kerrota, kuinka opetuslapset tunnistivat taivaalliset vieraat, mutta lukemattomat kerrat he olivat kuulleet sanat ”laki ja profeetat” ja nyt Jumalan lain välittäjä ja kaikkien profeettojen edustaja olivat Jeesuksen seurassa.  Varmistuu, että tämä Jeesus on lain ja profeettojen lupausten täyttymys.  Samalla varmistuu, että yli 1200 vuotta aikaisemmin pois otettu Mooses ja 900 vuotta sitten taivaaseen otettu Elias ovat Jumalan hyvässä hoidossa.  Hyvä olo valtaa opetuslapset siinä määrin, että Pietari ehdottaa majojen rakentamista.  Hänen puheensa kuitenkin keskeytyy ja majat jäävät rakentamatta.

Tapahtuu kolmas asia.  Paistava pilvi verhoaa opetuslapset ja pilvestä kuuluu ääni. ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt, kuulkaa häntä.”  Tämä ääni on erilainen ja niin sen vaikutuskin.  Pilvi on Jumalan kirkkauden valoverho.  Jumalan pyhyys ja hyvyys, elämän kärsimysvaikeudet ja Jumalan sanan puhuttelu vievät ihmisen polvilleen.  Karskien kalastajien polvet notkahtavat kirkastetun ja pyhän lähellä.  He tunsivat itsensä syntisiksi.  Monet pelkäävät Kristuksen kirkastumisen hetkiä juuri siksi, että silloin oma elämä asetetaan läpivalaisuun.

Synnin mahti on sen kyvyssä saada itsensä unohtumaan.  Ihminen unohtaa Jumalan hyvyyden ja oman pahuuden.  Kun kohtaamme Mooseksen eli lain ja Elian eli profeettojen lupaukset Jeesuksesta ja itse Jeesuksen, kohtaamme Jumalan.  Jumalan pyhyys heijastuu ihmisten maailmaan pysyvinä, muuttumattomina ja ehdottomina arvoina.  Mitä useammilta Jumalan käskyiltä eli arvokkailta asioilta ihminen kieltää niiden arvon, sitä kapeammalle alueelle hän supistaa oman elämänsä ja sitä vähemmän merkityksellisiä ja iloa tuottavia asioita hänellä on.  Tästä aikamme tyhjyys ja paha olo.

Tai sama asia toisin.  Kun ihmistä estetään vihaamasta syntiä selittämällä synti olemattomaksi, ihmisen vihasta tulee kohteetonta tai se suuntautuu väärin.  Tästä oman aikamme lisääntyvä väkivalta.  Jumalan pyhyyden kosketus paljastaa ihmisen pahuuden ja synnin.  Syntisellä ei ole mitään mahdollisuutta olla kosketuksessa Jumalan pyhyyteen ilman Jeesuksen lahjavanhurskautta.  Raamatullinen oppi laista ja evankeliumista perustuu siihen, että olemme vastuulliset Jumalan edessä.  On ihmiselämän perustava kokemus seistä Jumalan edessä ja kokea hänen pyhyytensä, vihansa ja tuomionsa, kun hänen lakinsa tunkee omaantuntoon, mutta samalla kokea hänen armonsa ja anteeksiantava rakkautensa Jeesuksen tähden, koska hän kuoli puolestamme.

Itsekin tähän armoon autettuna saan julistaa sinulle sanankuulija Herran Jeesuksen korkeassa nimessä ja hänen kalliissa sovintoveressään kaikki synnit anteeksi.  ”Nouskaa, älkää pelätkö”, sanoo Kristus.  Kirkastusvuoren hetki päättyy, eivätkä he nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksinään.  Vielä ei ole perillepääsyn, vaan työn aika.  Voisimmeko me kirkastaa Jeesusta jollekin.  ”Jeesus sanoi: ”Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää.  ”Myös tulkaa heikkouskoiset, te väsyneet ja murheiset, nyt taivaan tietä kulkemaan ja Herran virttä veisaamaan.” (Virsi 151:2)